United States or Cocos Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja jo aatokset luokseni palaa: Vain noitahan kuulla voin! Niin vait on ympärilläin, Niin vait, kuin jos kuolo salaa Ois ovessa tyhjän ko'in. Ne saapuvat kaikki sisään Taas lapsuuden-aioiltain. Niin vait on ympärilläin, Niin vait, että äitiä, isää Ma huudan jo tuskissain. Mut heiltähän päättyi päivät, Ja aatosten saapuvan nään.
Mutta ylhäältä Skjölten akkunoista loisti vielä kirkas valo niin kauan kuin Eli sitä näki, ja siellä istui Marit Skjölte valvomassa Anders Bjaaland'in sängyn vieressä. Nyt hän ei enää kulkisi kuin rauhatoin henki suurissa huoneissa unetonna, pahojen aatosten ajamana. Nyt hän oli kaivattunsa löytänyt. Aamupuolella rupesi Anders liikkumaan. "Eli" kuiskasi hän Eli!"
CLAUDIO. Kaiketi eräs tärkeä asia, jonka kanssa en pääse maalle puuhatessani kaikin voimin, ja tämä aatosten vimmattu hälinä ei suonut minulle yöseen rauhaa. ANGELO. Yksi salaisuus? CLAUDIO. Kiusallinen salaisuus. Jos taitaisin sen ilmaista, niin leimauksen vauhdilla tässä kääntyisi tapausten virta juoksemaan päinvastoin nykyistä suuntaansa.
Heti jalkainsa luona se näkee Tuon kalpean kumppalin. Hän suuret sinisilmät Niin vienosti minuun loi; Miten mieleni uinui silloin, En kielin kertoa voi. Sun suuret sinisilmäs Toi kaikki aatokset nää: Meri aatosten sinerväisten Yli syämeni läikähtää. Ja ruusu tuoksuu, mut sen tietäneiskö Se itse, oisko satakielessä Myös tunto tenhovoimastaan, ja veiskö Juur tuo sen käymään puiston pielessä,
Mun istua suo hiljaa unelmoiden. Sa mulle haasta; umput aatosten lauluiksi puhkee lailla kukkien kuin veessä aukee umput ulpukoiden. Ah, totisesti sano vielä kerran ja järkkymättä, että olet mun! Oi sano, Svanhild, oi heittäytyy hänen helmaansa. Ma olen sun! Sa laululintu, lähettämä Herran!
Hän näkee sieluni tuskat ja kurjuuden, ja antaa minun elää niissä! Tämä soitanto minua kuusi kuukautta sitten lennätti hääjuhlan huimaavassa tanssissa, nyt se löytää minut yksinäni pahojen aatosten synkeässä vallassa. Mutta hän on jäänyt valoisaan juhlasaliin nojautuen toisen miehen käsivarteen! Oi, kuinka pian syksy tuli! Autiota, autiota on kaikki!
DARNLEY. Se on lapsellista, sen kyllä tiedän; mutta nyt on yön tyhjyys valloittanut päiväni ja päivän levottomuus astunut alas yöhön. Jos en välistä saisi itkeä, niin pääni räjähtäisi rikki synkkien aatosten kuohunnasta. LETHINGTON. On siis paras jättää koko tuuma siksensä. DARNLEY. Mikä tuuma, Lethington?
Ma kukkasen tuon, ma myöskin, Vilurinteiltä elämän tään, Se jäisestä hangesta puhkes Kevätlämmön kerkeämään. Sen henkeni kaupalla sieltä Ma kallion huipulta hain, Vaikk' kuilujen jäät koki hyytää Mun uljasta intoain. Ota vastaan, aatosten impi, Tää lempeni kukka niin: Sydänjuuriss' on suosion toivo, Joka lehdessä tunnustus siin.
Hänen puheensa, niin tuntui minusta, iski joteskin tarkasti naulaa kantaan, josta en tahdo voida riistoa itseäni oikein irki entiseen vapauteeni taas. Mutta eihän todistanut mieheni mitään, ei äyrin edestä, vaan poutapääskösenä kiiteli hän aatosten tyhjässä ilmassa; mutta täällä on perusteena todellisuuden havainto ja koe, ja siinä seison lujana. Yksinkertainen ja selvä on luonnon laki.
Joka vaeltaa totuudessa, sitä ei kahlehdi kuolemakaan ja elämä on hänelle voittoretki kuolemattomuuteen. Sisällinen vapaus kukistaa ulkonaisetkin kahleet. Totuuden tulessa palaa vääryyden ansat." Tällaisissa aatosten pinteissä haaveksi nuori pappi puutarhassa kun yht'äkkiä alkoi läheisellä oksalla livertää peippo ja samaan aikaan kohosi vainiolta taivaan kupua kohden leivo.