United States or Republic of the Congo ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Tähänkö hän lankesi?" kysyi hän taas. "Niin, juuri siinä hän makasi", vastasi Eli. "Vai niin " sanoi Marit; "jää nyt hyvin". "Joko sinun pitää mennä?" "Niin, nyt mun täytyy katsoa että tulen kotia jälleen", sanoi Marit, "nyt olen valmis". Baard ja Eli saattoivat häntä ovelle. "Sunnuntaina käyn Herran Ehtoollisella", sanoi Marit. "Vai niin siunaukseksi ja autuudeksi sitten", sanoi Eli.
"Jumal' auttakoon mua, Vigleif, sinun täytyy hillitä mieltäsi", rukoili Eli itkun äänellä ja piti hänen takistansa kiinni. "Päästä minut, tai lyön sinut kuoliaaksi, tyttö", huusi Vigleif. "Luuletko että Marit Skjölten poika antaa ajaa itsensä ulos ja tahtoo kävellä sateessa ja savessa, sill'aikaa kuin hän syöttösikana mukavasti tyynyissä makaa. Tahdon sinne, sanon ma".
Hänen pitää nyt perin pohjin levätä, ja onhan siellä myös palveluspaikka tarjona kihlakunnan-tuomarin kartanossa", vastasi Tore. Seuraavana aamuna, kun Tore tuli sisään aamiaiselle, sanoi hän äidille: "No, kuinka Marit jaksaa tänä päivänä?" "Hän on vielä vähän vilustunut", vastasi äiti.
Tore oli sitten mennyt, mutta tuli aina takaisin jonkun ajan kuluttua kuulustelemaan tarvitsiko Marit jotain tai tahtoiko että isälle jotain kirjoitettaisiin. Kosimisestansa taannoin hän ei koskaan puhunut. Kun Tore nyt kuuli mitä oli tapahtunut, tuli hän myöskin ja oli etsivistä ahkerin. Hevosen selässä oli hän lähtenyt paikasta toiseen etsimään.
Marit huomasi sen, mutta hymyili vaan salaisesti, eikä ollut siitä tietävinänsä. Vigleif oli myös osallisena kaikissa koirankureissa siinä seudussa, ja valituksia kuului ehtimiseen; milloin oli hän kivittänyt lehmiä, milloin vetänyt aidan keskelle tietä, jota ihmisten oli ajaminen, milloin haukkunut vanhaa akka parkaa ja raakoja sanoja puhunut. Tore, isä, huolistui tästä ja torui poikaa.
Sinä ajattelet liiaksi tätä maailmaa, Marit, rikkautta ja kunniaa, mutta sinun pitäisi enemmän ajatella Jumalaa ja hänen valtakuntaansa. Niin, minä totisesti pyydän sinua muistamaan sitä, Marit. Tiedän että olet saanut kärsiä enemmän, kuin moni muu, enkä tahdo lisätä kiviä kuormaasi, mutta pitäähän kerta unohtaa " "Niin, pitäähän kerta unohtaa", vastasi Marit ja tuijoitti etehensä.
Minä olen nyt kärsinyt tätä tämmöistä kaksi vuotta, mutta olkoon se nyt päättynyt. Muuttoajan jälkeen sinä et enää astu minun huoneeseni, ymmärrätkös?" Marit nojautui seinää vasten, kyyneleet silmissä. "Minä en ole oikein terve", sanoi hän matalalla äänellä. "Kipeäkö? Niin kai. Kipeitä te olette niin pian kuin vaan vastaan käy.
Miesten tuvassa oli Endre kysynyt leipoiko hän häitä varten, koska oli jauhoissa nenän alta, mutta Marit käänsi vaan kalpeet kasvonsa häntä vastaan eikä vastannut. Ei täällä ollut ketään, joka olisi voinut puhua hänelle lohdutuksen sanaa, vilvoittaa tuota polttavaa otsaa ja virvoittaa kuihtuvaa sydäntä. Ei, tämä oli liikaa.
Hän oli vielä vähän hajamielinen ja näytti kalpealta. Toren äiti seurasi häntä silmillänsä, vaan jätti hänet muuten itsekseen. Vähän sen jälkeen tuli Tore sisään, silloin äiti meni. Huomattuaan että Marit istui yksinään ikkunan ääressä, meni Tore istumaan vastapäätä häntä, otti piippunsa esille ja rupesi polttamaan.
"Minä kirjoitan muutamia sanoja isällesi tänä päivänä, Marit", sanoi hän viimein, "pitääkö minun sanoa että sinä tulet jälestäpäin?" Marit katseli häntä säikähtyneenä. "En tahdo lähteä", vastasi hän, peloissaan. "Oletko myös tarkoin miettinyt tätä asiaa, sillä minä en muuten tahdo olla osallisna siinä", aloitti Tore taas.