United States or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
ANGELO. Se kuva on sanomattoman ihana ja hellä, mutta tässä ei voi tehdä kylliksi maalarin sivellin, vaan tarvitaan runoniekan sulkaa. VARRO. Aine onkin historjallinen, eikä soviteltu minkään eri taidehaaran mukaan. Mutta, hyvät herrat, se oli näky, jonka näin omilla silmilläni ja jota en unohda.
RACHEL. Sen teen, sinä ihana nuorukainen. Sun olentos, niin viaton ja kaino muistuttaa Canzioo ennen. ANGELO. Hyvä. Käyskelemmekö pois? RACHEL. Koska on se tahtonne. Mariamne! CANZIO. Giotti, Giotti! GIOTTI. Mitä tahdot? CANZIO. Sinun huuliltasi, minä tiedän sen, on turha valitus pannaan pantu. GIOTTI. Mutta sano mitä tahdot?
Angelo, tänäkin kauniina aamuna on Canzio nousnut vuoteeltansa hengittäen paljasta kostonhimoa, tämä Italialaisen perisynti. ANGELO. Minä pelkään pahinta. Pitääkö tämän aamun ja tämän kukkaskedon tahrauman vereen? CLAUDIO. Ole pelkäämättä.
Sentähden käski hän mun heittämään tämän aseen ja antoi minulle pienen pullon myrkkyä täynnä, ja tämä on kuolettanut herrani. CANZIO. Minä runnon pääsi, sinä myrkyllinen kärme! GIOTTI. Malta, Canzio! GREGORIO. Tämä on totuus, totuus! CANZIO. Minä olen sinun murhannut. CLAUDIO. Nyt ei enemmin siitä. Te: Angelo ja Giotti ja sinä, Gregorio, poistukaat meistä muutama askel.
"Olivat kyllä, niin hyviä runoniekkoja etenkin Michael Angelo, suurin maalari kaikista että he olisivat saavuttaneet runoilijan mainetta, jos ei heidän maalarin maineensa olisi sitä loistossa voittanut. Mutta kun te nimitätte laulun-lahjanne pelkäksi runon-sepittämiseksi, niin sallikaa minun huomauttaa että teidän lahjanne on vallan toista kun runonsepittäjän.
GIOTTI. »Hyvä mies;» se on hänestä Giottin yksinkertainen mutta oivallinen kiitossana. ANGELO. Ken oli ansaitseva elää ellei hän? CANZIO. Ei kenkään niin arvoisa kuin hän. Ken on siis vähin ansaitseva elämän riemua? Hän, joka murhasi miestenmiehen. Ja mitä elämästä enään, koska löyhkää se ihmisvereltä, koska lakkaamatta käyskelemme verisen uhrauksen ilmassa? Pois!
CANZIO. Giotti, käsiäni polttaa Claudion veri. GIOTTI. Unohda se, ole kuvitelmasi hirmuvaltijas, pakoita aatoksesi omasta povestasi ulos. Missä on Angelo, missä Varro ja missä toiset tämän huoneen asujamet? CANZIO. Tästä monen seinän takana. Siellä koettavat he huvitella sydämmiänsä niillä viimeisillä elämän tähteillä, jotka ruma Canzio jätti heille jälelle.
Muodon vuoksi asettuu painettipyssyllä varustettu mies eteen ja kysyy. »minne matka?» »Mikael Angelo, Rafael», vastataan ja hän ymmärtää ja antaa mennä, osoittaen rappua, jonka päässä jo seisottaa toinen vartija ja neuvoo sivuhuoneeseen, jossa kolmas vartija on vastassa. Sistinan kappeli, jonne monia mutkaisia portaita tullaan, on soikea huone.
Tahdonpa koettaa mitä voin. Tule, poika. Langettakoon laki ylitsesi oikean tuomion. ANGELO. Muotosi kuolemassa, Claudio, on hymyilevä vakuus. CANZIO. Claudio makaa makeasti, mutta Canzion sielussa alkaa temmellys ja työ, joka viittaa helvettiä kohden. Pahoin, pahoin tehty! Tahdon toki rukoilla häneltä unohdusta, ja hän kenties ei kiellä. Mutta sitten?
ANGELO. Nyt on hän toki tunnoton ja hurja mies. Ystäväni! mikä vaivaa sinua? Sinä kelmenet peloittavasti. CLAUDIO. En ymmärrä mikä häiritsee vertani, joka juoksee tempoillen, ja korvani soivat. No nytpä koiranhammas päättäisi Claudion pelkuriksi. Mutta laita on, etten jaksakkaan hyvin. ANGELO. Mikä olisi matkaansaattanut tämän?