United States or Sint Maarten ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaan hänen päämääränsä olikin saada talonsa oikeaksi malli-kartanoksi, jotta sanottaisiin että Skjölten kartano oli seudun etevin. Tore ei myöskään saanut pitkänä venyä. Marit kyseli heinistä ja viljasta, hän tiesi mitä ojia oli kaivettavana ja rakennutti vesijohtoja ja antoi neuvoja kaikissa asioissa. Tore ja hän eivät juuri keskustelleetkaan muita asioita, ei ainakaan äidin kuullen.
"Tahdotko antaa minulle kuoleman iskun, tahdotko panna nimeni alttiiksi susille ja korpeille, tahdotko tehdä Marit Skjölten jokaisen naurun ja pihan alaiseksi? Mitä? mutta ole varoillas, sinä, kyllä saat taistella ja olet tunteva äitisi, ole varma siitä". Marit taukosi hetkeksi, mutta Eli makasi kuin pyörtyneenä eikä liikahtanut. "Mitä luulet hänen tahtovan sinulta?" jatkoi Marit.
Mutta ylhäältä Skjölten akkunoista loisti vielä kirkas valo niin kauan kuin Eli sitä näki, ja siellä istui Marit Skjölte valvomassa Anders Bjaaland'in sängyn vieressä. Nyt hän ei enää kulkisi kuin rauhatoin henki suurissa huoneissa unetonna, pahojen aatosten ajamana. Nyt hän oli kaivattunsa löytänyt. Aamupuolella rupesi Anders liikkumaan. "Eli" kuiskasi hän Eli!"
"Jumal' auttakoon mua, Vigleif, sinun täytyy hillitä mieltäsi", rukoili Eli itkun äänellä ja piti hänen takistansa kiinni. "Päästä minut, tai lyön sinut kuoliaaksi, tyttö", huusi Vigleif. "Luuletko että Marit Skjölten poika antaa ajaa itsensä ulos ja tahtoo kävellä sateessa ja savessa, sill'aikaa kuin hän syöttösikana mukavasti tyynyissä makaa. Tahdon sinne, sanon ma".
"Kuka se on, joka ei suo yön rauhaa vanhalle sairaalle miehelle?" kysyi Anders sortuneella, kuiskaavalla äänellä, katsellen Eliä, joka istui itkemässä. "Mikä hänen nimensä on, se ei koske sinua, mutta muuten on hän Marit Skjölten poika". Anders'in silmä hohti, hän katsoa tuijoitti Vigleif'iin. "Sinäkö, joka häissä kävit". "Juuri sama, se on totinen tosi, ja nyt tulen toisen kerran.
Hän oli vanhin, hänelle oli talo perinnöksi joutuva, hän oli pitävä Marit'in nimeä ja neuvoja kunniassa ja tekevä Skjölten nimen mainioksi lähellä ja kaukana. Sentähden Marit olikin häntä kasvattanut samalla rakkaudella, kuin peto poikiansa. Hän oli antanut pojan imeä sitä mielikarvautta ja ihmis-vihaa, jota Marit'in omassa povessa kätkyi.
Hän piti vaaria ett'ei yön tuuli tunkisi peitteiden alle, vaan muuten oli hänen silmänsä yhtä mittaa luotuina kynttilänvaloon Skjölten ikkunassa, hänen tähteensä pimeässä yössä. Tää oli kummallinen matka. Eli ei voinut ko'ota kaikkia niitä ajatuksia, jotka mieleensä tunkivat; hän piti vaan ohjaksista kiinni, katsoen ett'ei hevonen poikkeisi tieltä.
Niin, ei itku miestä kaunista, mutta silloin kyyneleitä vuodatin, sillä minä ajattelin: Nyt jääkynttilöitä kasvaa Skjölten tuvassa etkä sinä voi niitä sulattaa". Marit'in pää oli vaipunut alas peitteelle, hän vapisi. "Miksi et sanonut tuota ennen", änkytti hän ja ääni oli vallan sortunut; "miksi et sanonut tuota ennemmin, Anders?
Ja minä tiedän että ihmiset valehtelivat kun sanoivat Marit'ia kovaksi ja kylmäksi; sillä jos sinä vaan olisit tullut, Anders, sinä olisit saanut olla vaikka kuinka köyhä ja kurja hän olisi heittänyt Skjölten pois ja tehnyt käsillänsä työtä sun edestäsi niin kauan kuin hänessä olisi ollut verenpisaraa.
"Tahotko että minä herätän ketään?" kysyi Eli viimein, kun ei Marit liikahtanut. Marit ikäänkuin heräsi unesta, kääntyi Elin puoleen ja sanoi hiljaa: "Etkö luule että me kaksi voimme kantaa häntä? Sinä voit ottaa tämän lampun ja panna sen kivelle". Eli teki niin, ja lampun liekahtelevassa valossa kantoivat he varovasti Anders'ia Skjölten ovesta sisään.