United States or Turkey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Montapa meit' on miestä ja aimoa siell' asehissa vaimojen, lasten, vanhempain elon kallihin eestä turvana Ilionin, vaan itse nyt kuolosi kohtaat, vaikk' uros hirmuinen olet kyllä ja sankari suuri." Virkki, ja peitsi jo päin, käden jäntevän heittämä, kiiti, sääreen, polven alle se sattui eik' ohi mennyt.
Vaimolleni. Minä kiittelen onnean' aimoa, Joka suuntasi lempeni Sinuun, Ja ma kiitän Luojoa taivahan, Ja ma Sulleki kannan kiitostan', Kuin kiintyi lempesi minuun: Sinä vartia mieleni puhtauden, Sinä ensi ja ainoo armahuen', Sua kiitän!
Moni punaposkinen neitonen oli suosiolla katsellut soreaa Aimoa, vaan eipä heidän punaposkensa, sinisilmänsä eikä sulohuulensa voineet Aimon sydäntä kahlehtia vapaus ja metsästäminen oli hänelle aina vain rakkahinta. Eräänä kauniina kesäisenä iltana, kun Aimo väsyneenä oli palannut metsästysretkiltänsä, meni hän korkealle Kappolanvuorelle lepäämään.
Vaan sinä kohdata et, et katsoa tohtinut silmiin Aiast' aimoa, et sotamelskeess' iliolaisten iskeä mies päin miestä, kun et vedä vertoja hälle." Vastasi tuimana katse jo Hektor heiluvaharja: "Glaukos, kuinka nyt, mielevä mies, puhe laaduton sull' on?
Mutta jos kaiken turmion syy totisesti hän onkin, sankari Atreun juurt', Agamemnon, mies isovalta, koska hän solvasi niin kovin aimoa Peleun poikaa, taistelemast' ei kuitenkaan sovi tauota meidän, vaan vika korjata koht' avun antaa miehevä mieli! Kaunist' ei ole, noin urovoima kun uupua saa nyt teiltä, te uljaimmat väen kaiken.
Käyn tykö miehen tuon kirotöisen, kauhean, ehk' on tuskani sääliä saava ja arvoa harmaja pääni; sill' isä hälläkin yht' on vanha ja harmaja, Peleus, tuo, joka turmaks Ilionin hänet siitti ja vaali; vaan yli muistapa mulle hän tuottanut tuskat on karvaat, sillä hän monta on surmannut mult' aimoa poikaa.
Kumppalinanne kun ottelemass' oli uljas Akhilleus, Skaian portist' eip' ulos ulkouneet urot Troian konsaan, sillä he pelkäsivät hänen aimoa peistään; kaukana porteiltaan; liki laivoja nyt kahakoivat!" Virkkaen noin hän nosti jok' ainoan mieltä ja voimaa. Päilyväsilmä Athenepa luo tuli Tydeun poian.
Laittoi heidät, virkkaen näin, sanan ankaran lausui. Viert' ikivellovan veen halutonna nyt airuet astui, päätyen myrmidonein majaleirin luo sekä laivain. Sankarin siell' liki tummaa purtt' ovell' istuvan yksin keksivät; ei tulo tuo ilahuttanut mieltä Akhilleun. Päämiest' aimoa arkaillen siin' airuet seisoi, vait oli kumpikin mies, ei virkkaa tohtinut tointaan.
Mutt' ei tuskana mull' ole niin tuho iliolaisten, ei Hekaben edes, ei Priamon, maan kaitsijan, eipä veljeinkään kato, joit' ylen monta ja aimoa silloin kaatuu tanterehen vihamiesten miekkojen alle, kuin sun kohtalos, konsa Akhaian mies asevälkky pois sinut vie, polokyynelisen, sekä raastavi orjaks; outojen kangaspuill' asut Argos-maass' elinaikas tai vedenkantoon käyt Messeiin tai Hypereian lähteest', et halumiellä, mut ankara pakkopa käskee.
Uurnaan kultaiseen luut luomme, ne peittäen rasvoin kahteen kertaan, kunnes on myös minut kätkevä Hades. Kumpua ei kovin suurt' ole tällöin tehtävä vielä, vain parahultainen; ajan ollen sitten, akhaijit, saatte sen laajentaa, korotella te, jotk' elon maille jäätte mun kuoloni jälkeen luo moniteljojen laivain." Virkki; ja kuulivat kaikki he aimoa Peleun poikaa.