Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Mutta Nils nauroi itsekseen ajatellen: "Kun ensin saan uuden akan, niin vanha nuttu tulee päälle taas". Nyt oli lauantai-aamu. Ilma oli selkeä, mutta vähän kylmä, sillä aurinko ei vielä ollut korkealle noussut taivahalle, loisti vaan hymyillen kuin suuri silmä kaukana idässä, välistä katsellen Per'iä, joka seisoi puhdistamassa papin pihaa.
Tämän teki hän niin kovalla ja läpitunkevalla äänellä, että se kuului pitkät, pitkät matkat, varsinkin kun ilma oli aivan selkeä. Hiukan kadehtien kuuntelin tuota selkeää, vahvaa ääntä aamuhetken hämärässä, joka yhä valjeten ennusti uutta päivää, joka oli meidät viepä uusia vaiheita ja uusia kokemuksia kohtaamaan.
Molemmat olivat muutamia minuutteja olleet vallan ääneti; vihdoin sanoi se, joka oli pitkällään nurmikossa se oli nuorempi mies äkisti ja ilman mitään viittausta puheaineesen: "Pankaa kätenne sydämellenne, Tom, ja vastatkaa minulle todenmukaisesti. Ovatko teidän ajatuksenne niin vapaat kaipauksesta kuin taivas tuolla ylhäällä on pilvistä selkeä?
Näiden kanssa tuli minun kaikin mokomin etsiä rosvojen leiripaikka sekä karkoittaa heidät seudulta. Ensi aluksi komensin miehet levolle, jota he ankaran hiihdännän jälkeen hyvin kaipasivatkin. Itse toimitin isännän kanssa vuorotellen vartijan virkaa sekä nukahdin vielä pari tuntia aamuhämärässä. Seuraava päivä oli toinen adventtisunnuntai, taivas oli selkeä ja suksikeli parasta lajia.
Minä muistan vielä viimeistä iltaa, ilma oli yhtä selkeä kuin tänä päivänä, mutta kyllä papin vene nyt saa minun puolestani olla rauhassa. Olen oikein harmissani kun ajattelen että toinen on istuva Bergit'in luona tänä iltana. Eikö ole se harmillista, lukkari, eikä hän ole vanhempi kuin kuusitointa vuotta".
Mihin herran nimessä ovat molemmat kääsit joutuneet? huudahti konttoristi äkkiä luutnantin suureksi hämmästykseksi. Kilpakumppanit olivat onnellisesti saapunet taloon, ja heidän edessään aukeni selkeä näköala Noran polttimolle. Ja missä ovat miehet sitten? jatkoi Albert, katsellen ympärilleen kaikille suunnille.
Jos te ette joutuneet apuun wiime iltana, olisin nyt samallaisessa tilassa kuin nuokin ja kaikkien ihmisien iwan ja pilkan esineenä. Mutta nyt minun on niin hywä ja selkeä olla ja häikäilemättä woin katsoa kaikkia ihmisiä silmiin. Yhä lujempaan tahdon minä liittyä teihin ja nyt se on totinen aikomus", sanoi Juho Matille, ojentaen hänelle kätensä.
Noustaan maihin laivasillalle, ja toisella puolen pienoisen järven kimaltelee ikkuna hänen asunnostaan laskevan auringon valossa. Ja kuinka monta kertaa onkaan hän kuvannut tätä niin runollisen suloista mielialaa, jonka tuo ilmiö synnyttää! Sää on tyyni ja kirkas. Maasta nousee vielä kesäistä lämmintä, mutta ilma on jo kylmä ja taivas selkeä.
Vaka vanha Väinämöinen, toinen seppo Ilmarinen, kolmas lieto Lemmin poika, tuo on kaunis Kaukomieli, läksi selvälle merelle, lake'ille lainehille tuonne kylmähän kylähän, pimeähän Pohjolahan, miehen syöjähän sijahan, urohon upottajahan. Kenpä tuossa soutajaksi? Yks' on seppo Ilmarinen. Sepä tuossa soutajaksi airoillen ylimäisille; toinen lieto Lemminkäinen airoillen alimaisille. Vaka vanha Väinämöinen itse istuihe perähän. Laskea karehtelevi; laski halki lainehien, noien kuohujen kovien, lakkipäien lainehien vasten Pohjan valkamoita, ennen tiettyjä teloja. Jopa tuonne tultuansa, matkan päähän päästyänsä vetivät venosen maalle, tempasivat tervarinnan teloille teräksisille, valkamoille vaskisille. Tulivat tuville tuosta, pian pistihe sisälle. Kysyi Pohjolan emäntä, tutkaeli tullehilta: "Mipä miehillä sanoma, urohilla uusi tieto?" Vaka vanha Väinämöinen, tuopa tuohon vastoavi: "Sammosta sanomat miesten, kirjokannesta urosten: saimme sampuen jaolle, kirjokannen katselulle." Itse Pohjolan emäntä sanan virkkoi, noin nimesi: "Ei pyyssä kahen jakoa, oravassa miehen kolmen. Hyvä on sampuen hyrätä, kirjokannen kahnatella Pohjolan kivimäessä, vaaran vaskisen sisässä. Hyvä olla itseniki sammon suuren haltijana." Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Kun et antane osoa, tuota sammon toista puolta, niin on kaiken kantanemme, vienemme venehesemme." Louhi, Pohjolan emäntä, tuo tuosta pahoin pahastui. Kutsui Pohjolan kokohon, nuoret miehet miekkoinensa, urohot asehinensa pään varalle Väinämöisen. Vaka vanha Väinämöinen kävi kanteloisehensa, itse istui soittamahan, alkoi soittoa somasti. Tuota kaikki kuulemahan, iloa imehtimähän, miehet mielellä hyvällä, naiset suulla nauravalla, urohot vesissä silmin, pojat maassa polvillansa. Väkeä väsyttelevi, rahvahaista raukaisevi: kaikki nukkui kuuntelijat sekä vaipui katselijat; nukkui nuoret, nukkui vanhat Väinämöisen soitantohon. Siitä viisas Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen, tapasi on taskuhunsa, kulki kukkaroisehensa. Ottavi uniset neulat, voiteli unella silmät, ripset ristihin panevi, painoi luomet lukkosehen väeltä väsyneheltä, urohilta uinuvilta: pani pitkähän unehen, viikommaksi nukkumahan koko Pohjolan perehen ja kaiken kyläisen kansan. Meni sammon saa'antahan, kirjokannen katsontahan Pohjolan kivimäestä, vaaran vaskisen sisästä, yheksän lukon takoa, takasalvan kymmenennen. Tuossa vanha Väinämöinen lauloa hyrähtelevi vaaran vaskisen ovilla, kivilinnan liepehillä: jopa liikkui linnan portit, järkkyi rautaiset saranat. Itse seppo Ilmarinen, tuopa tuossa toisna miesnä. Voilla voiti lukkoloita, saranoita rasvasilla, jottei ukset ulvahuisi eikä naukuisi saranat. Lukot sormin luksutteli, salvat kuokalla kohotti: jo lukot lusuna vieri, ovet vahvat aukieli. Siitä vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Oi sie lieto Lemmin poika, ylimäinen ystäväni! Mene sampo ottamahan, kirjokansi kiskomahan!" Tuopa lieto Lemminkäinen tahi kaunis Kaukomieli, kyllä kärkäs käskemättä, kehumattaki kepeä, meni sammon saa'antahan, kirjokannen kiskontahan. Sanoi tuonne mennessänsä, kerskaeli käyessänsä: "Mi lienee minussa miestä, urosta Ukon pojassa, senpä sampo siirtyköhön, kirjokansi kääntyköhön jalan oikean avulla, takakannan koskemalla!" Siirrytteli Lemminkäinen, siirrytteli, käännytteli, sylin sampoa syleili, polvin maassa puuhaeli: eipä sampo liikukana, kirjokansi kallukana; sen oli juuret juurruteltu yheksän sylen syvähän. Hyvä on härkä Pohjolassa, jok' on vahva vartalolta, ylen sitkeä sivulta, suonilta kovin sorea; sen on syltä sarvet pitkät, puolentoista turpa paksu. Otti härän heinikosta, auran pellon pientarelta; sillä kynti sammon juuret, kirjokannen kiinnittimet: saipa sampo liikkumahan, kirjokansi kallumahan. Siitä vanha Väinämöinen, toinen seppo Ilmarinen, kolmas lieto Lemminkäinen saattelivat sammon suuren Pohjolan kivimäestä, vaaran vaskisen sisästä. Veivät sen venosehensa, latjasivat laivahansa. Saivat sammon purtehensa, kirjokannen kaarillensa; työntivät venon vesille, satalauan lainehille. Tyrskähti veno vetehen, läksi laioin lainehesen. Kysyi seppo Ilmarinen, sanan virkkoi, noin nimesi: "Minne sampo saatetahan, kunnepa kuletetahan näiltä paikoilta pahoilta, poloisesta Pohjolasta?" Vaka vanha Väinämöinen itse virkki, noin nimesi: "Tuonne sampo saatetahan, kirjokansi kaimatahan nenähän utuisen niemen, päähän saaren terhenisen, siellä onnen ollaksensa, ainian asuaksensa. On siellä vähän sijoa, toki paikkoa palanen, syömätöintä, lyömätöintä, miekan miehen käymätöintä." Siitä vanha Väinämöinen läksi poies Pohjolasta, läksi mielellä hyvällä, iloten omille maille. Itse tuossa noin saneli: "Käänny, pursi, Pohjolasta, käännäite kohen kotia, perin maille vierahille! "Tuuittele, tuuli, purtta, soutele, vesi, venettä, anna airoillen apua, huoparille huoitusta noilla väljillä vesillä, ulapoilla auke'illa! "Oisiko airot pikkaraiset, soutajat vähäväkiset, pienoiset peränpitäjät, lapset laivan hallitsijat, anna, Ahto, airojasi, venettäsi, veen isäntä, airot uuet ja paremmat, mela toinen ja lujempi, itse airoillen asetu, sovitaite soutamahan! Anna juosta puisen purren, rautahangan hakkaella halki kuohujen kovien, lakkipäien lainehien!" Siitä vanha Väinämöinen laskea karehtelevi. Itse seppo Ilmarinen, toinen lieto Lemminkäinen, nepä tuossa soutelevat, soutelevat, joutelevat selviä selän vesiä, lake'ita lainehia. Sanoi lieto Lemminkäinen: "Olipa ennen aikoinani, oli vettä soutajalla sekä virttä laulajalla. Vaan ei nyt, nykyisin aioin tuota kuulla kulloinkana venehessä vierentätä, lainehilla laulantata." Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Ei vesillä vieremistä, lainehilla laulamista! Laulu laiskana pitävi, virret sou'un viivyttävi. Päivä kultainen kuluisi, yöhyt kesken yllättäisi näillä väljillä vesillä, lake'illa lainehilla." Se on lieto Lemminkäinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Aika kuitenki kuluvi, päivä kaunis karkelevi, yö tulla tuhuttelevi, hämärä häkyttelevi, jos et laula polvenasi, hyrehi sinä ikänä." Laski vanha Väinämöinen selkeä meren sinisen, laski päivän, laski toisen. Päivänäpä kolmantena tuo on lieto Lemminkäinen kerran toisen kertaeli: "Miks' et laula, Väinämöinen, hyrehi, hyväntöläinen, hyvän sammon saatuasi, tien oikein osattuasi?" Vaka vanha Väinämöinen, hänpä varman vastoavi: "Varahainen laulannaksi, aikainen ilonpioksi.
Sen sävyttävänä laatupiirteenä on ominainen yksityiskohtainen sanarunouden liekehtivä kiinto, yksinäisten sanojen tunnelmallisesti puhdas, selkeä ja täysi kaiku, ikäänkuin taotun metallin helähdys. Sanat säihkyvät kuin ilmaan leimuvat tähdet, äly sinkauttelee vilkahtavia salamoitaan, yksityiskohtainen taituruus kimmeltää ja häikäisee.
Päivän Sana
Muut Etsivät