Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Opin ongelmat elämän taiteen, mitä ympäri näin, sitä tein: ivanauruin ma itkuni peitin, runokukkasin kurjuutein. Minun mieleni oli kuin sammal yli aaltojen salaisten. Sen kalvossa kanervat päilyi, mut yö oli helmassa sen. Ohi vaelsi valkea impi, näki kukkaset kummat vain, ja hän lammelle laulaen riensi, ei huolinut huudoistain. Voi, impeni valkea, vieno! Pian poimitut kukat on sen.
Kaikista näistäpä pisin on sentään Sulhoa vuottavan impyen aika. Kaunis on kesäisen iltaman rusko, Kaunis on nurmella mansikan marja, Kaunis on onnekas orvokin kukka. Kauniimpi näitä on muistossa sentään Poi'alla lemmitty, ihana impi. Sinerv' on lampuen läikkyvä laine, Sinervä lähtehen aalloton pinta, Sinervä lemmikin hempeä kukka Kaikkia näitä on sinerväisempi Armahan impeni lempeä silmä.
Oi, itketä impi mun syöntäni ain sinä tuskilla särmäisillä, kun tuskani tummat sa verhoat vain taas haaveilla härmäisillä! Oi, istuos impeni tänne, niin annamme aattehen, niin annamme aattehen lentää yli vuorien, laaksojen. Me lennämme lemmen siivin kotiseutuhun kultaiseen, mi yksin talvi-yössä nyt nukkuvi mökkineen.
Ohi vaelsi valkea impi, Näki kukkaset kummat vain Ja hän lammelle laulaen riensi, Ei huolinut huudoistani. Voi, impeni valkea, vieno! Pian poimitut kukat on sen. Mut kukkien alla on aalto Niin musta ja mutainen. Kuin musta ja valkea perho Yli kukkien yhdessä leijailee, Niin yhdessä riemu ja murhe Mun henkeni tuutua heijailee.
Tuo tuolla on pappila, tuolta näät Tuomelan kattoja ja täällä on äitini hauta Miks vienosti värähdit sa? Elä pelkää impeni nuori, ei emo sua peloittais, häll' oli niin lempeät silmät jo kirkkokin jäädä tais. Hän onneton rannalle uinui sinikellojen siimekseen ja kellot ne hiljaa keinui ja soitteli sormet veen.
Tyyntä rauhaa taivahilta Herra vaaroillemme suo. Minä yksin vaan oon tässä, Rauhaa syömmessäin ei vielä. Impeni, oi miks' oot siellä Kaukana niin luotani! Sinisilmiäis jos kerran, Kerran vielä, nähdä saisin, Kaikki muut mä unhottaisin, En sinua, en maatani! rt MYRSKY-Y
Kiipelissään oli Mimmi jo aikaisemmin vienyt Pojun tätinsä luo, eroten hänestä satakin kertaa häntä suudellen. Mutta niin kuin Mimmi Rumfelt oli kehunut, ei hän aikonut kovinkaan pitkäksi aikaa tänne jäädä. Sakris Kukkelman huudahtelee itsekseen: Minun Nelmani ... minun oma kuningattareni... Minun impeni... Minun kullan-liruni! Minä teen sinulle ... huvilan.
Merellä tuolla Viel' äskeisin hyrskyt soi, Vaan tyynnä sen kalvo kaunis Nyt välkkyy ja unelmoi! Siis ällös, impeni, surko!
Seitsemästoista kohtaus. He pitävät minua lääkärinä. OLLINEN. Saanko luvan esittää sisareni tyttären neiti Heinon? TUOVILA. Neiti Heino! OLLINEN. Hän on vilustuttanut itsensä, ja pyydän siis teitä näyttämään taitoanne. TUOVILA. (Its.) Tuoko siis onkin Impeni, armahani! Se olikin erehdys, (
Hän oli kuollut ja kuopattu ja nukkui jo nurmen unta. Kesä kukkinut oli hänen haudallaan ja talvi jo satanut lunta. Mut on kuin haudat ne aukeis taas, elo henkisi hankia pitkin, ja on kuin liikkuisi ristinpuu, min alle ma impeni itkin. Kas, ilmassa kutria leijailee! Kas, kaukana huntuja häilyy! Hän, hän se on itse, mun impyein, hän kuololta, kuololta säilyy,
Päivän Sana
Muut Etsivät