United States or Costa Rica ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Isä, äiti, tyttöni armas», puhui hän, »en voi täällä enään laiskana virua, kun Suomi poikiaan taisteluun kutsuu. Sallikaa mun mennä maatani puolustamaan!»
Tavallisesti ratsasti heidän seurassaan eräs jalon ja vilpittömän näköinen nuori mies, joka minua hyvin miellytti. Kuinka kaukana minusta he olivat! He kuuluivat tuohon toiseen kansaan ja toiseen maahan, eivätkä tunteneet minun maatani, minun kansaani. Näin miten mahdotonta Stefanin olisi ollut laskeutua luokseni ja kaikkien nähden ojentaa minulle kätensä sanoen: "Tämä on sisareni."
"Kullakin, niin, vaan ei sinulla", virkkoi ukko puoliääneen. "Ja mitäs menoja sinulla oli Schutolomov'in talonpoikain kanssa?" "Mistäs te sen tiedätte?" "Tiedänpäs, niinkuin näet." "Oikeassa minä olen siinäkin. Päättäkäähän itse. Schutolomov'in talonpoikain alueesta oli naapuri Vespandin kyntänyt itselleen neljä tynnyrinalaa maata. Se on, sanoi, minun maatani.
»Minulla on palava halu saada nähdä ystäviäni ja maatani», vastasi hän. »Ranska on epäilemättä hyvä olinpaikka, mutta minä ikävöin kotipuolen kanervikkoja ja hirvilaumoja. Ja sitten on minulla muutamia asioita, joista minun on pidettävä huoli. Silloin tällöin minä saan muutamia nuorukaisia Ranskan kuninkaan palvelukseen rekryyteiksi, ymmärräthän, ja siten ansaitsen aina jonkun kolikon.
Hitaasti mursi hän kirjeensä auki ja luki: "Rakas isä: Sinä olet monessa viime kirjeessäsi sanonut hartaan toivosi olevan nähdä minut pian jälleen kotimaassani ja vähitellen jo olevan ajan minun oppia tuntemaan Haapakoski, ruveta Suomen palvelukseen ja voimaini mukaan hyödyttää maatani.
Jospa te olisittekin ensimäinen, jonka kuolema tempaisi pois?» »Enkö silloin olisi onnellinen? onnellisempi vielä kuin muut? Nukkua voiton ensi hetkenä iloon! Hymyillen minä silloin kallistaisin kalpenevan poskeni rakasta isänmaan povea vasten, viittaisin iloisesti jäähyväiset elämälle ja kuiskaisin kuolemassa: Jumala, suojele kansaani ja maatani!»
"En minä maatani petä, enkä myöskään teitä, sire, olkaa varma siitä. Vaan tosiaan, mitä voittekaan enää pelätä? Suuri vihollisenne on lyöty. Kaikki hänen liittolaisensa tulevat teidän luo tekemään julkista anteeksi-anomusta." "Mitkä sitten? nimitäppä joku, niin saamme nähdä." "Bretagne'n herttua?..." "Hän on jo pari-kymmentä kertaa minun pettänyt.
Sydän täynnä tuskallisempia tunteita kuin voin nyt ilmoittaa, olen matkustanut New-York'iin, päättänyt kun olen palvella maatani, totellen sen kehoitusta, vaan vähällä toivolla voida täyttää sen toiveita minusta." Kohta kyllä tulivat hänen toimensa hyvät hedelmät näkyviin.
Mut jos joku maatani uhkailee Ja kansani aarteita ahnailee, Väkivaltaa, sortoa käyttää Niin Luojalta lahjoja pyytelen polvillain, Ett' ukkosen voimalla lauluni kauaksi kaikuis, Ja vuoret järkkyis, järvet läikkyis, Korven kuusetkin jo korvat saisi, Nousis kilvoin noropetäjätkin, Hongat merten laineen lailla huojuis, Saisi soimaan luonnon myrskykannel Soimaan hurjimpata huutoansa, Jottei torkkuen kansani kuoloon suistu, Jottei untelojoukkona hautaan mustaan peity, Maahan martahana sorru ainiaaksi.
Enkö arvannut sitä: hänkin odotti heikkouden hetkeä! hänkin salainen viholliseni! Eikö ole yhtään elävää olentoa, jolle voin itseni uskoa? Eikö Jumalan avarassa maailmassa ole ketään, johon uskallan luottaa? Jokainen, joka minua lähestyy, tahtoo vaan minua surmata surmata maatani, tai uskontoani, tai ijankaikkista sieluani! Tämä tukehduttava tuska, joka mua ahdistaa, ennustaako se onnettomuutta?