United States or Kiribati ? Vote for the TOP Country of the Week !
Se ei elä ja avarru, inhimillisesti syvenny taistelevassa europalaisessa hengenkäynnissä, ei koe omanaan sen reutovaa aallokkoa, ei paisu sen patoutuvaa, pyrkivää ja etsivää tarmoa, ei sinkoa sen syöksyvää hyökyvoimaa, ei suistu sen murtumisiin, ei elä, herkisty ja karaistu, vartu ja kasva sen haltioittavassa hurmassa, sen silmänräpäyksellisissä, vihlovissa syvyysnäyissä, sen hetkittäin heijastelevissa, seesteisissä kaukonäköaloissa.
Sitä säilytin kerran ma sydämelläin oli saari ja saaressa linna minä elämän onnesta orvoksi jäin, en löydä ma riemua rinnan. Minä luulen, se oli minun vapautein suru milloinkaan ei suistu mull' ei ole aamua, iltaa ei, jona ei se mielehen muistu. Näät kun olin nuori ja onnellinen mene milloinkaan ei ehtoo oli vapaus solkeni sorjin, sen minä hukkasin rannan lehtoon.
Jos saavuta en minä vapauttain suru milloinkaan ei suistu surun sävelet raikuvat rinnastain, ei aurinko mielehen muistu. Olen kuitenkin kuoleva ihminen mene milloinkaan ei ehtoo oli vapaus solkeni sorjin, sen minä hukkasin linnan lehtoon. Tai aaltojen alle se vaipunut lie oli salmi ja salmessa saari valon vaeltajien nyt sinne on tie, mut missä on onneni kaari?
Sen uhrin, helvett', oot sä vaatinut! Lyhennä tuskan aika, hornalainen! Mi sattuneekin, kohta sattukoon! Mun päälle syösköön kohtalos, sä nainen, Mun kanssa suistu siekin turmioon! MEFISTOFELES. Jo kiehuu, hyrskyy uudestansa! Nyt, narri, neittäs lohduta! Tuommoinen pää, kun pula saa, Het' arvaa hukkaan joutuvansa. Ei, eläköönpä uljas vaan! Olitpa miltei pirustua.
Näät sinne aina keräytyy ne, jotka ei suistu raisun Akeronin rantaan.» Ma hälle: »Vienyt laki uus jos sulta ei muistoa ja ääntä laulun lempeen, mi mieltäni niin usein viihdytteli, suvaitse virkistää taas sieluani, mi tänne tullut ruumihinsa raskaan keralla on ja uuvuksissa ihan.» Rakkaus, mi hengessäni haastelevi, noin alkoi laulun hän niin suloisesti, se että vielä sisälläin nyt soipi.
Vergilius näki, kuinka tyrmistytti mua vaunut valkeuden nuo, kun siinä ne edessämme pohjan äärtä vieri, ja virkkoi: »Jospa Castor ynnä Pollux ois seurassa tuon suuren kuvastimen, min valo ylös niinkuin alas virtaa, näkisit Eläinpiirin punertuvan viel' lähempänä Karhuja, jos suistu ei Päivä radaltansa muinaiselta.
Näät sinne aina keräytyy ne, jotka ei suistu raisun Akeronin rantaan.» Ma hälle: »Vienyt laki uus jos sulta ei muistoa ja ääntä laulun lempeen, mi mieltäni niin usein viihdytteli, suvaitse virkistää taas sieluani, mi tänne tullut ruumihinsa raskaan keralla on ja uuvuksissa ihan.» Rakkaus, mi hengessäni haastelevi, noin alkoi laulun hän niin suloisesti, se että vielä sisälläin nyt soipi.
Mut jos joku maatani uhkailee Ja kansani aarteita ahnailee, Väkivaltaa, sortoa käyttää Niin Luojalta lahjoja pyytelen polvillain, Ett' ukkosen voimalla lauluni kauaksi kaikuis, Ja vuoret järkkyis, järvet läikkyis, Korven kuusetkin jo korvat saisi, Nousis kilvoin noropetäjätkin, Hongat merten laineen lailla huojuis, Saisi soimaan luonnon myrskykannel Soimaan hurjimpata huutoansa, Jottei torkkuen kansani kuoloon suistu, Jottei untelojoukkona hautaan mustaan peity, Maahan martahana sorru ainiaaksi.
Vergilius näki, kuinka tyrmistytti mua vaunut valkeuden nuo, kun siinä ne edessämme pohjan äärtä vieri, ja virkkoi: »Jospa Castor ynnä Pollux ois seurassa tuon suuren kuvastimen, min valo ylös niinkuin alas virtaa, näkisit Eläinpiirin punertuvan viel' lähempänä Karhuja, jos suistu ei Päivä radaltansa muinaiselta.