United States or Falkland Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Armas tyttö, lapsuusaikas vilpas on kuin vesi raikas, lumme sorjin oot, mi keinui pinnall' laineen vilpoisen! Kohta uinut, vaivut untuin unelmihin outoin tuntuin, kun vain vaihtumatta vuoni kumpuu alla koivujen. Kohta polvistuin, sa ainut, päässä morsiusseppel painut viereen miekkosen, mi voitti immen kainon sydämen.
Nireus Symen laivoja toi tasalaitoja kolme, Nireus, kantama Aglaian Kharopos-kuninkaalle, Nireus, sorjin mies, mitä danaolaisia saapui saartoon Ilionin, jalon jälkeen Peleun poian, vaan vähä miehuudelta ja myös vähä miesluku myötä.
Ensin akhaijit sai väki Troian ruumihin luota kauhuin karkkoamaan, mut heist' ei kaannehet yhtään korskeat ryntääjät, iso vaikk' oli iskeä into, vaan Patroklon raastivat pois; toki varjelijoit' ei vailla hän ollut kauan, näät väen päin heti Aias käänsi jo taas, mies sorjin tuo urohista akhaijein, uljain töiltään myös sotikuulun Akhilleun jälkeen.
Sitä säilytin kerran ma sydämelläin oli saari ja saaressa linna minä elämän onnesta orvoksi jäin, en löydä ma riemua rinnan. Minä luulen, se oli minun vapautein suru milloinkaan ei suistu mull' ei ole aamua, iltaa ei, jona ei se mielehen muistu. Näät kun olin nuori ja onnellinen mene milloinkaan ei ehtoo oli vapaus solkeni sorjin, sen minä hukkasin rannan lehtoon.
Luo Helenen helo-olkaisen tuli viestinä Iris, hahmoltaan kuin tään nato, kuin Antenorin poian 122 puoliso, Laodike, Priamon tytär, siskoja sorjin, joll' Antenorin ruhtinasjuurt' oli mies, Helikaon. Huoneessaan Helene kutomass' oli purppuraviittaa, kaksoisvaippaa suurt', asekiistat kirjaten siihen, joiss' yhä kärsiä sai hänen vuokseen kättä nyt Areen niin hepourhot Troian kuin sopavälkyt akhaijit.
Kosk'ei vaaraa nähtävissä, Kuluu aika unelmissa. Meri muka pauhaamahan, Pauhas satain koskein verran; Kurimukset vainolaisna Väjyi meidän poikasia Viikinkien ryöstölaiva Kiiti sorjin kokkinensa Kuin on köyvyt lammen joutsen.
Näin ikinuorina, riemurinnoin, me merta soudamme sorjin innoin, me käymme tänne ja käymme sinne ja kuka tietävi milloin minne. Kuin helmivyö, kuin tähtihuiske, kuin illan kuiske ja kutsu yön, me soutelemme, me joutelemme ja ihmislapsille laulelemme me meren ihmeitä iloksemme. Pois vienot vierimme jällehen me lakkalaineilla loistaen.
Jos saavuta en minä vapauttain suru milloinkaan ei suistu surun sävelet raikuvat rinnastain, ei aurinko mielehen muistu. Olen kuitenkin kuoleva ihminen mene milloinkaan ei ehtoo oli vapaus solkeni sorjin, sen minä hukkasin linnan lehtoon. Tai aaltojen alle se vaipunut lie oli salmi ja salmessa saari valon vaeltajien nyt sinne on tie, mut missä on onneni kaari?