United States or Hungary ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hällepä vastasi taas nyt Odysseus, mies monineuvo: "Peleun poika Akhilleus, mies sa akhaijien aimoin! Peitselt', urhoudelt' etevämp' olet kyllä ja paljon, runsaammaltipa taas lie mieltä ja neuvoja mulla, kosk' olen syntynyt varhemmin sekä myös kokeneempi. Siihen myöntyköhön sun mielesi siis, mitä neuvon.
Aineiaanpa Apollo nyt, miesten kiihtäjä, käski Peleun poikaa päin, poven innoin uljahin täytti, äänelt' aivan kuin Priamon vesa, kuulu Lykaon; haastoi näin hänen hahmossaan Zeun poika Apollo: "Päämies iliolaisten, miss', Aineias, on uhkas, Troian ruhtinahille kun kerskuit, viiniä juoden, käyväsi mittelöhön kera Peleun poian Akhilleun?" 85
Kurkottain käsiänsä nyt pyysi ja vaiteli vanhus: "Hektor, äl' yksin käy, rakas poikani, erjeten muista vastaan miestä sa tuot', ett' ei käsi Peleun poian sulle jo surmaa tois, väkevämpi hän on näet paljon, kauhea tuo! Kunp' ois yht' armas taivahisille hän kuin mulle, hän koht' ois koiria, korppeja silloin ruokkiva ruumiillaan, mure raskas haihtuva multa!
Laulaos, oi runotar, viha Peleun poian Akhilleun turmiokas, mi akhaijeja löi lukemattomin tuskin, monta mi Hadeen luo väkivoipaa sielua syöksi sankarien, heist' itsestään teki koirien riistan, lintujen eineen Zeun sepä täyttihe neuvo ja päätös, kerta kun ensistään sopurikkoon Atreun poika, miesten valtias, riitautui sekä aimo Akhilleus. Noin kuka kuolematon vihakiistaan kiihteli heidät?
Vastasi hälle Dolon, jäsenissään jäätävä hirmu: "Vietteli hulluuteen lupauksillaan minut Hektor, ylvään Peleun poian ett' orot ois kaviokkaat, 392 vaskenvälkkyvät myös sotavaunut antava mulle.
Ihmisien kun luot' oli kaukana viel' ikivallat, uljaat mieleltään ol' akhaijit, aimon Akhilleun tultua taistoon taas, levon pitkän laattua hältä. Vaan urot Ilionin vavisuttava valtasi hirmu, Peleun poika kun ilmestyi, jalo, joutuvajalka, Areen, urhojen surman, laill' asu loistava yllään.
Vaan pojaks ihmiset mainitsee sinut Peleun kuulun, äitisi taas Thetis on, kave aaltojen suortuvakauno; taatoks ylvään Ankhiseen minä mainita mahdan, kuoloton mull' emo on Afrodite, kantaja kaunis. Heistäpä toiset nyt tänä päivänä saa tahi toiset poikaans' itkeä, sillä en kamppailutta ma luule meidän erkanevan, leletellen lapsien lailla.
Vaan tämä kaunis malja nyt ottaos multa ja ollos turvana, saattona tien, kanss' auttavien ikivaltain, kunnes Peleun poian Akhilleun käyn katon alle." Hällepä vastasi näin Zeun airut, tappaja Argon: "Mielit nuorempaas koetella, mut et mua, vanhus, lahjaa saa salass' ottamahan ohi itse Akhilleun; pelko ja kammo mun ois sydämelleni koskea moiseen, hälle mi kuuluu, jott' ei ois paha koituva ehkä.
Kiitäen vei yli kaivannon pari kuoloton, vinha, lahjat taivaisten, jalot juoksijat, Peleun saamat, kiivaat rientämähän; halu häll' oli Hektorin kimppuun kaataakseen hänet; vaan pois Hektorin vei hevot nopsat.
Mutta Apollo jo näin nyt pilkkasi Peleun poikaa: "Miksi, Akhilleus, ahdistat mua askelin nopsin, kuoleva kuolematont' ajat ihminen? Et mua tainnut tuntea taivahiseksi, kun noin tulit tuimana jälkeen. Troian et miehiä, jotka sa karkotit, vainota muista; kaupunkiin he nyt ehti, mut itse sa erkenit tänne. Et mua surmaa, sillä en kuolollist' ole kantaa."