Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. toukokuuta 2025
Peitsen päässä Aatun pään hän äkkäs. Väristessä vanhain jäsentensä Ukko riensi polkutietä, kunnes Ehti paikkaan, missä poikain sarja Sorja vihollisten vieress' uinui. Harmahista ripsistään hän riisti Kyynelen ja katsoi ylpeästi, Luki kuolleet, ystävät ja oudot. Kaikki poiat löysi, paitsi Tuomaan. "Miss' on Tuomas? onko eloss' yksin Eikä täällä veljestensä luona?" Näin hän lausui.
Ja sylitysten siihen he nyt taipui, Kunnekka itkuun, viluhun he vaipui. He ruusustohon vihdoin nukkuivat, Ja kauan, kauan uinui molemmat. Kuin lapset heräs, loisti aurinkoinen Ylhäällä. Tuntui niinkuin oudonmoinen Ois näky ollut. Missä olemme? Jumalan kiitos, yö on ohitse! Nyt joutuin kotiin! Soutamahan lähtiin. He viipyi kauan, vaan kuin viimein nähtiin Kotoinen ranta, ihme ilmeinen!
Näitä, loppumattoman pitkiä hetkiä valvoessaan, kun koko ympäristö uinui, ja hiljaisuutta häiritsi ainoastaan yövahdin torven torahdus tahi lautatarhalta kuuluva ykstoikkoinen huuto, "tie auki!" hänen ensi kerran valtasi epäilys koko kauhistavalla voimallaan.
Virkki ja vei asun ylt' asekuulun Paionin poian. Mutta Aleksandros heti, mies Helenen hiusheljän, jousen joukkojen pään Diomedeen suuntasi surmaks, suojana patsas pääll' lepokummun, kuss' ikiunta Ilos, Dardanon juurt' uros, uinui, valtias vanha.
Kun luulet ne kuollehen ainaiseks, nepä hetkisen uinuu vaan". Niin, hetken ne uinui, hetken vain, kunis, koito, mä yksin jäin: heti entistään yhä selvemmin sinut sieluni silmällä näin. Minä näin sinun istuvan vierellään, sulosuukkosi tunsin mä myös ja mun hellät ja lempeät syleilyt suli suojaten ympäri vyös.
Tääll' tuntikausin viipyisin. Tääll' luonto keveiss' unelmissa Loi eloon ihmis-enkelin. Tääll' liikkui voima pyhä vieno, Jost' alkoi Luojan-kuva tää! Tääll' uinui laps' ja povi hieno Elämän uhkui lämpimää. Ja sie! Mik' on sun tänne vietellyt? Ah, kuinka sieluin täst' on heltynyt! Mit' etsit? Miks' on mieles kolkostua? Oi kurja Faust! en tunne enää sua. Vai taika-ilmaakos tääll' henkäilen?
Hän onneton rannalle uinui käen kukkuhun heräsi hän, hän ennen einettä kuuli käen kultien helkkyvän. Hän onneton rannalle uinui ja poikasen povessa ain nyt aaltojen sormet ne soittaa ja kellot ne keinuvi vain. Näkinkengät ne rannalla karskui ja helisi heisipuut. Kuka rantoja riemuiten kulkee? Niin kulje, kulje ei muut Siell' impeni armahin astuu näkinkengillä keikuttain.
Mut viuhui uljaan jousi, siuhuin kulki vasama varma, kiitäin määrähän, ja kaihot, joita ihmissydän sulki, ne *Ihmiselon kurjuus* itki julki: soi siinä syvä huokaus sukukunnan tän. Sivulla uinui Creutz, ja laulain kiinsi hän ruusut oattomat kiehkuraan; yli *Atiin* ja *Camillan* taivas siinsi, ja leijui leyhkät aamukaste-maan.
Välkkyi tappava vaski, ja urhojen pää Agamemnon vainoten turmana riensi ja kiihtäen huus väkeänsä, Kuin tuli turmiokas menoss' on läpi sankean metsän, 155 liekkejä vyöryttää joka suuntaan tuulien pyörteet, sortaa juuriltaan tiheikköä valkean valta: noinpa nyt kaatoi myös Agamemnon, Atreun poika, Troian kansaa karkkoavaa, välimaillapa taiston tyhjiä vaunuja vei rämisyttäin valjakot vauhkot kaivaten ohjaajaa uromielt' urot maassa jo uinui, raatelulintujen riemuna, ei polo-puolisojensa.
Heti jalkainsa luona se näkee Tuon kalpean kumppalin. Hän suuret sinisilmät Niin vienosti minuun loi; Miten mieleni uinui silloin, En kielin kertoa voi. Sun suuret sinisilmäs Toi kaikki aatokset nää: Meri aatosten sinerväisten Yli syämeni läikähtää. Ja ruusu tuoksuu, mut sen tietäneiskö Se itse, oisko satakielessä Myös tunto tenhovoimastaan, ja veiskö Juur tuo sen käymään puiston pielessä,
Päivän Sana
Muut Etsivät