United States or Tajikistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuolla on vinnillä turkin taskussa, ilmoitti Aatu ja lähti kävelemään ulos. Malinen ei lauhtunut, ennenkuin kävi tuon nimipainimen hakemassa, ja sitä ensin kirveshamaralla mukutettuaan nakkasi uuniin. Se oli viimeinen merkki Aatun hallituksen lopusta. Malinen istui ajattelemaan. Näiden velkain laita on sellainen, että minä en nyt paikalla maksa tämän enempää, puhui hän.
Lieneekö ajatellut, ettei niitä jälkipuolen asioita ole hupainen kuunnella. Tiedätkö sinä noiden velkaisi määrääkään? kysyi Malinen tuimasti, kun sai Aatun eteensä sen perästä, kun oli suuttunut maksaessaan. En minä heitä tarkoin muista, vastasi Aatu, aivan kuin ne eivät häneen kuuluisi ollenkaan. Oletpahan, sen vietävä, muistanut velkuuttaa jokaisen, vaan eipähän ole niiden maksajata.
Kun vanhin poika, Aatu, joka myöskin oli vaivainen, häntä siellä auttoi, ansaitsivat he yhteensä parhaimpina päivinä kuusikymmentä penniä, mutta tavallisina vaan neljä- tai viisikymmentä. Tahvo, Aatun jälkeinen, kymmenvuotias, oli kivulias, hänkin. Huonosilmäinen ja paiseita täynnä. Ainoastaan kaksi tyttöä, Johanna ja Serafia, molemmat Eeviä nuoremmat, olivat terveitä ja kukoistavia.
Ei ne pitkään ruvenneet olemaan ilkuttavina, sillä semmoiselta se vähän kuului tämäkin rengin puhe. He pistäytyivät rekeensä tyhjin suin, vaikka kyllä emäntä oli nostanut jo pannun tulelle: pitäähän vieraille antaa kahvit, vaikkapa he olisivat mitä. Omanseutulaisille tuli mieltä, niin etteivät ne Aatun tavalla tulleet luvatta Malilaan sulhasiksi.
Lausuu: »Luojaa palveleepi tavallansa kukin eikä huonoin ehkä liene tapa Aatu-ukin. Mutta poika pantava on tuosta papinkouluun. Ensin itse opetan ja sitten laitan Ouluun.» Rovastin tahto tapahtui. Taas viikot, vuodet luisti. Poika tuskin taattoaan ja kotoansa muisti. Palasi kerran kesällä. Oli juhannuksen aatto. Nytpä Aatun mökille käy harvinainen saatto.
Hemmi naurahti vähän. Hän oli Aatun lapsuudenystävä eikä piitannut mitään Aatun pienestä pilasta. »Aatu on aina vallaton», sanoi Maaria, »älä pahastu, Hemmi, hänen puheestansa. Huomenna taidan lähteä pois Eevan kanssa Tuomelaan; senpätähden erittäinkin täytyy meidän nyt hyvässä sovussa eritä». »Tuomelaan, vai lähdet sinä Tuomelaan! Mutta älä unohda lapsuudenystäviäsi, Maaria!»
Hyvin varovasti hän otti viimein puheeksi Aatun talon-oston, johon tämä itsekin saattoi aina yhtyä, kun oli tarvis tarkempia tietoja. Sen verran Malinen otti osaa tähän puheeseen, että moitti maan olevan huonossa kunnossa, joka jo oli vierasten mielestä iso asia. Onhan se ollut huonoilla haltijoilla, myönnytti puhemies. Mutta kyllä Ahoniemi on hyvä paikka, kun sen laittaa kuntoon.
Näin nyt Aatun mökille käy harvinainen saatto. Päivä painuu läntehen, on juhannuksen aatto. Joka töllin saunasta nyt vitsan viuhke soipi, lehvät nuoret lemuaa ja huuru huppeloipi. Aatu-ukolla yksin ei ole juhannust', ei juhlaa. Harvoin pyhäpäiviäänkin lepohon hän tuhlaa. Aatu-ukko pajassansa yksin takoo, takoo. Savu milloin kohoaa ja milloin maahan sakoo. Vanha on jo Aatu-ukko. Elon pyörä luistaa.
Peitsen päässä Aatun pään hän äkkäs. Väristessä vanhain jäsentensä Ukko riensi polkutietä, kunnes Ehti paikkaan, missä poikain sarja Sorja vihollisten vieress' uinui. Harmahista ripsistään hän riisti Kyynelen ja katsoi ylpeästi, Luki kuolleet, ystävät ja oudot. Kaikki poiat löysi, paitsi Tuomaan. "Miss' on Tuomas? onko eloss' yksin Eikä täällä veljestensä luona?" Näin hän lausui.
Näissä tuliaisissa oli ollut tuokin Aatun entinen puhemies. Sen kielsi Aatu yöksi kotiinsa ja alkoi esitellä uusia koetuksia. Se kuunteli asiata ja sanoi viimein: Vai niin, että vanhaa latua koetetaan uudestaan hiihtää. Et sinä muistele entisiä etkä työlästy. Ei tässä auta työlästyminen, sanoi Aatu. Entäs jos tapahtuisi sama pyöräys perillä kuin viimeinkin. Eih, sanoi Aatu raakamaisella ilolla.