Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Tämä puhemiehen vakava neuvo sai Aatun vähän hämille ja hän silmillään syrjään päin vilkkuen selitti: On minulla rakkautta, on, en minä sillä sano. Itsepähän tietänet, sanoi puhemies. En minä ole mikään vannottaja, mutta se pitäisi aina muistaa, ettei väkisin vävyksi eikä ylen mielin ystäväksi.
Vasaransa jättää hän ja virkkaa: »Tervetullut.» Käsi kädessä katsovat nyt isä ja poika toistaan. Poika kylpee kyynelissä, Aatun silmä loistaa. Poika! Hänen poikansa! Niin suuri, vankka, ylväs! Tuli takaisin taaton ilo, koko kodin pylväs. Virkkaa: »Tulit parhaaksi! On palje rikki vähän. Painajata tarvitsen, en muuta, työhön tähän.
En ole tullut kuulustaneeksi ovatko ne asuneet taloamme ylöspäin, vai joko se on jäänyt autioksi? Talvella päästyämme koulusta kotiin joulua viettämään tapasin Aatun. "Minkälainen teidän nyt on olla siellä uudessa paikassanne?" kysyin minä. "Hyvä meidän on olla.
Vaan kun ensi tuvan oven päällä Aatun pään hän näki naulattuna, Kiljaisten hän heitti pyssyn pois ja Karkas sisään; ensiks kohtaavaisen Rintaan survas keihään ristiin asti. Sitte vimmoissaan hän, huolimatta Asehista, riehui niinkuin kotka Paljain kourin surmaa, turmaa tuoden, Tuntematta tuimimpaakaan lyömää. Milloin yksi, milloin toinen kohtas, Kurkuin raadelluin ne maahan mursi.
Vaan kun päivän kultakehrä metsän taakse haipuu, silloin myöskin Aatu-ukon kädestä vasara vaipuu. Kerran kaksi horjahti ja sitten maassa makas. Ulos vietiin, vietiin myötä myöskin rukki rakas. Raskahasti Aatun rinta niinkuin meri kiikkuu. Huulet hymyyn hyrähtää, hän virkkaa: »Nyt se liikkuu.» Päivä painui metsän taa. Oli juhannuksen ilta. Tuli tuores lehdentuoksu lammen rantamilta.
Kun asia näin yhä paheni, rupesi Anna Liisa todella ajattelemaan, että hän sanoo isälleen tuosta Aatun alituisesta juonnista. Muut sille eivät oikein ilmoita, eikä se niitä uskokaan. Mutta kun päätti lähteä ilmoittamaan, muistui samassa mieleen ilmoituksen seuraukset ja miten katkerat sanat se sama oli lausunut, jolta nyt oli apua haettava.
Kuultuansa sen Hemmi jätti hyvästi ja kiirehti heidän jälkeensä Aatun kanssa. Hanna ja Maaria olivat vähän matkaa joutuneet edelle. Jo kuului illan hiljaisuudessa haapain suhina Haapakalliolta. Tämä kallio oli muutaman askeleen päässä maantiestä ja melkein puolimatkassa pappilasta Koivumäelle. Siihen asti nuoret useasti saattoivat toisiansa, ja sinne nytkin Hanna ja Maaria poikkesivat.
Ja jos jostakin olisi isommankin asumuksen vielä saanut, niin ei ollut varmaa, tapaako siellä näin luotettavia ystäviä. Aatun mielestä oli samantekevä, asuipa missä hyvänsä, ja niin he muuttivat tänne Maijan mökkiin.
Silloin hän tuli aina ilolla vastaani ja taputteli poskiani.» »Ole huoletta! Maaria kyllä pitää sinua rakkaana», vakuutti Hanna. Hemmi pudisti päätänsä, mutta tuli kuitenkin tyytyväisempänä kotiin keskusteltuaan sisarensa kanssa. Aatun ja Maarian kotia tullessa sanoi Eeva: »Ah, lemmenkukkia! Ne ovat varmaankin Hemmin antamia.» »Niin ovat», vastasi Maaria, »ne kukat ovat aina olleet lemmikkejäni.
Hemmi sen tiesi ja antoi ne sen vuoksi minulle». »Ja Maaria oli iloinen», vakuutti Aatu. »Etkö ymmärrä, Eeva, että hän on varsin mielistynyt Hemmiin.» »Aina sinä olet paha», sanoi Maaria. »Hemmi on minulle rakas lapsuudenystävä, mutta rakastunut häneen en ole. Jos hän menee taikka tulee, en ole siitä liioin surullinen enkä iloinen.» »Saammepa nähdä», oli Aatun vastaus.
Päivän Sana
Muut Etsivät