United States or Lithuania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt jalat kurjan koukistuivat aivan, hän äänell' itkevällä, huokaellen noin virkkoi: »Mitä pyydät siis sa multa? Jos tietää tahdot niin, ken olen, että tuon rannan raisun astunut oot alas, sa tiedä, kannoin paavin viittaa kerran. Orsini olin, poika karhun, ahnas niin vuoksi heimoni, siell' että kultaa kokosin, täällä itse jouduin säkkiin.
Mut nyt mun täytyy laulamasta laata jo hänen kauneuttaan, kuin taideniekka jokainen korkeimpansa kohdattuaan. Sellaisna, että suulle suuremmalle kuin sointu soittimeni tään, mi kokee vain loppuun saattaa aihett' ankarinta, ryhdillä, äänell' oppaan varman alkoi hän näin: »Me ainehesta suurimmasta olemme tulleet Tulitaivahasen,
Tuoll' viipyy vielä virran reunahalla Yks nuorukainen, muodoll' hohtavalla; Kas kuinka silmäns levotoinna loistaa, Ja katkerasta mielestänsä to'istaa, Kun suvantoon hän huomionsa kääntää Ja synkäll' äänell' nämä sanat ääntää: "Kyll' elämässä tappioita kohtaa Ja tuimaan riitaan tunteemme ne johtaa, Vaan mikä niistä sydäntä niin ratkoo, Kuin, joka rakkauden siteet katkoo. Hän toisen oma!
Vanhus nää kun neidon sanat kuuli, turvattoman näki vieressänsä, taasen äänell' äänsi sortuneella: "Voi nyt, voi nyt sua, tytär parka; Auvon auvo, turvattoman turva, huolten hoiva, isä, veikko, sulho, kaikki tuossa kadonnut on sulta, mennyt kaikk', ei mitään sulle jäänyt."
Mut nyt mun täytyy laulamasta laata jo hänen kauneuttaan, kuin taideniekka jokainen korkeimpansa kohdattuaan. Sellaisna, että suulle suuremmalle kuin sointu soittimeni tään, mi kokee vain loppuun saattaa aihett' ankarinta, ryhdillä, äänell' oppaan varman alkoi hän näin: »Me ainehesta suurimmasta olemme tulleet Tulitaivahasen,
Mut etelästä kuiskaillen nyt huhu luikertaa, se aseitamme häväisten maanpetost' ilmoittaa; se kaikkialla herättää vaan ylenkatsett' ylpeää. Ijäti päivä muistetaan, milloinka varmuuden tuo huhu sai, ja kertomaan käv' äänell' ukkosen: maan viime pylväs kukistui, jo Viapori antautui. Sen kuiluunsako nielaissut on syvyys pohjaton? Ukonko nuoli murskannut sen vahvat muurit on?
Näillepä Hektor huus isoll' äänell' intoa nostain: "Troian, myös Lykian väki, Dardanian tanapeitset! Olkaa miehiä, taistelkaa nyt sankaritarmoin; voittoa, mainett' ennustaa Zeus mulle jo suurta suosiomiellä, sen huomaan, vaan valitusta akhaijein. Houkkiot nuo, väkityön mokomankin laativat, muurin kehnon, joutavan tuon! Ei ryntäystämme se estä; vaan yli kaivannon hepojemme on laukata helppo.
= Attikan kielimurre. "Delos", äänell' leppeemmällä vastas Miesi, "aaltoin huuhtelema Delos Ol' mun kotimaani, Kallinikos Se, jok' isän' maallinen ol' ennen, Toisen oon nyt taivahasta löynnyt." "Kallinikos", virkkoi vanhus jälleen, "Ei oo nimi outo; Delon saarell' Ol' hän muinoin vieras-ystäväni.
Koska vanhus neidon sanat kuuli, näki turvattoman vierellänsä, taas hän äänell' äänsi murtuneella: »Voi nyt, voi nyt sua, tytär parka! Auvon auvo, turvattoman turva, huolen hoiva, taatto, veikko, sulho, kaikki tuossa kadonnut on sulta, mennyt kaikki, mitäkään ei jäänyt.»
Vaan niin usein syystämme hän kärsi, Että kärsikäämme mekin kerran Hänen syystään". Taas kun kaikki näytti Nukkuvan, näin milloinkin mä minkä Ulos hiipivän ja palajavan. Arvasinko heidän asiansa? Lempi heille sanat saatti suuhun, Sillä velkapää mä olen totta." Särjetyllä äänell' äijä vastas: "Mene, kostos huomenna sun kohtaa."