United States or New Zealand ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Hänen on päivänsä päättynyt!" sanoi eversti sortuneella äänellä ja painoi huulensa Liisin kuolon-kalpealle otsalle. "Hän näkee nyt!" lausui provessori L. ja loi loistavan katseen taivasta kohti. Kesä-illan tuoksuvat leyhkät liehuivat sisälle au'aistusta akkunasta, ja linnut lauloivat iloisesti ulkona punakuusaimistossa.
Tuo hento nainen näytti niin onnelliselta, melkeinpä kirkastetulta, seisoessaan siinä ja laulaessaan kehnolla, sortuneella äänellänsä, että Annan silmiin valahti kyynelet ja tuo kauvan etsimänsä hartaus täytti hänen janoovan sielunsa. Heti laulun vaijettua hiipi hän hiljaan neiti Biinan viereen, puristi hänen kättään ja kuiskasi: kiitoksia, tuhansia kiitoksia!
Herran Jumala, tuokaa tänne vettä. Itse vapaaherratarkin riensi ylös; siinä Liina oli kelmeä ruumis, mutta hän ei kuitenkaan mennyt tainuksiin. Lukekaa enempi, isäni! pyysi hän puoli sortuneella, kähisevällä äänellä. Rauhoitu vaan!
"Te se olitte, jollen erehdy", lausui Martha sortuneella äänellä, "joka tulitte kyökkiin sinä iltana, jolloin hän armahti minua, oli niin lempeä minulle, ei kammonnut minua, niinkuin kaikki muut, vaan antoi minulle niin hyvän avun! Tekö se olitte, Sir?" "Minä", vastasin minä.
Tawallisuuden mukaan laski Juho waimonsa kamariin, kuulemaan kirjeitten sisältöä; sillä hän heti tunsi käsi=alat. Mutta kohta ensi silmäyksellä hän waaleni. Ensimäisistä riwistä huomasi hän Ainan kirjeestä sen, jota hän salaisesti oli kauwan pelännyt. Hänen ruumiinsa rupesi wapisemaan, mutta yhtäkaikki luki hän surullisesti sointuwalla ja sortuneella äänellä, molempien kirjeitten sisällön.
Ewelyn punastui kovasti, hänen huulensa värisivät, ja vähän itseksensä taisteltuansa hän nosti tummat, kyynelillä täyttyneet silmänsä ja lausui sortuneella äänellä: "Todellakin, se kyllä koskee, Kitty, jopa kipeästikin, oikein kipeästi! Kun asiaa oikein ajattelen, se kenties oli ylpeydestä eikä nöyryydestä, kuin koetin saada itseäni uskomaan, että se ei koskenut.
Hän teki heikon ponnistuksen päästäkseen irti rakastajansa syleilyksestä, katsoi häntä rukoillen silmiin ja tahtoi puhua, vaan sanat keskeysivät Vendalen suuta suikatessa. "Päästäkää minut, herra Vendale!" sanoi hän sortuneella äänellä. "Kutsu minua Yrjöksi." Hän painoi päänsä hänen rintaansa, ja vihdoin oli nyt koko sydämensä hänen omana. "Yrjö!" kuiskasi hän.
Kiitos, ainoa ystäwäni, kaikesta hywyydestäsi ja rakkaudestasi!" sanoi sairas heikolla ja sortuneella äänellä, ojentaen samassa näiwettyneet kätensä ystäwäänsä kohden. "Eihän asia toki niin liene", sanoi Oskari ja tarttui sairaan kuihtuneisiin käsiin. "Niin se on, ystäwäni; minä tunnen, ettei asia woi toiseksi muuttua", sanoi sairas ja painoi silmänsä kiinni.
"Tommi," sanoi hän sortuneella äänellä, "Tommi" ja rivakkaasti kääntyen, heitti hän aran, hätäisen katseen siihen suuntaan, josta tuuheiden koivupuitten välistä komean kartanon katto näkyi.
Asessori pyyhki silmiänsä; hän luuli melkeen itkevänsä. "Minä en voi sanoa, minä en voi lausua," sanoi hän sortuneella äänellä; "teidän jalomielisyytenne on ylen suuri. Mutta sanokaa tyttärellenne miten äärettömästi minä häntä rakastan, että minä olen aina hiljaisuudessa rakastanut, mutta etten minä ole milloinkaan ennen uskaltanut edes itseänikään antaa selvästi aavistaa, että niin oli."