United States or Hungary ? Vote for the TOP Country of the Week !
min tietä lehdet herkät, väreilevät taholle sille kaikki taipui, jonne ens varjonsa tuo pyhä vuori heittää; sijaltaan siirtyneet ne eivät sentään niin paljon, että pikkulinnut laanneet ois oksapuilla laulutaitehestaan, vaan vastaan ottivat ne riemurinnoin ja laulain ensi leyhkät lehvästöhön, min basso säesteli heidän virttään,
Glaukus huokasi. He olivat nyt kadulla, jossa oli vähemmän liikettä ja josta näkyi avoin ja rauhallinen meri; harvoin näillä ihanilla rannoilla esiintyy mitään kauhunkuvaa, niin lämpimiä ovat ne leyhkät, jotka sen yli puhaltavat, niin hehkuvia ja monikirjavia ne värit, jotka kuvastuvat runollisista pilvistä, niin huumaavia tuoksut, joita maatuuli tänne kuljettaa.
Taivaanvallat, joiden suojaa kaino sydän aina saa, muilla mailla viipyessäin, Meeriä te varjelkaa! Immen hempi, sulo ruumis, puhdas niinkuin teidänkin, Meerin armas mielenhyvyys jääköön taivaan turvihin. Leyhkät häntä liekutelkoot, vienot, kuin hän itse on; ilma, jota hengittää hän, rintaan rauhaa tuokohon. Enkelit! kun pois mun kauas tieni vie, hänt' turvatkaa!
Mut herttainen hyvyys ja silmän sulo kaipuu, min säihkyissä safiiri himmeäksi haipuu, syvä lempi, mun syliinsä vangittuaan, on voittoisan impeni viehäkkeenä vaan. Syvä lempi, mun syliinsä vangittuaan, on voittoisan impeni viehäkkeenä vaan. Allan-virralla. Vei tieni Allan-virran luo, kun länness' iltarusko nousi; haan leyhkät liehui, vilkkui vuo, ja kultalainein laiho sousi.
Mut viuhui uljaan jousi, siuhuin kulki vasama varma, kiitäin määrähän, ja kaihot, joita ihmissydän sulki, ne *Ihmiselon kurjuus* itki julki: soi siinä syvä huokaus sukukunnan tän. Sivulla uinui Creutz, ja laulain kiinsi hän ruusut oattomat kiehkuraan; yli *Atiin* ja *Camillan* taivas siinsi, ja leijui leyhkät aamukaste-maan.
Ja me kuljimme eteenpäin sangen joutuun. Vesilinnut lentää kapsahtelivat edessämme ylös pesistään, ruo'ostossa kohisivat iltapäivän leyhkät kamalasti, kaukaa kuului päristäjä-haikaran surkea rääkynä. Tämä ihmis-äänen saavuttamaton, synkkä luonnon-elon vilskuna oli vielä ikävämpi ja tuskallisempi kuin yön hiljaisuus.
Vait vuotta ummut ruusuin Nyt tuhantenki; Puun latvaan univalvein Käy tuulenhenki. Se nostaa raskaan verhon Damastikaistaa, Ja huoneeseen jo päivä Kuin ihmein paistaa. Yli mattoin hiljaa valuu Nuo sädejuovat, Mut leyhkät kukastoista Jo viestit tuovat. Alkoovin luona liitäin Ja pitäin pilaa, Ei kärpäsparvi huomaa Ees asiain tilaa.
"Hänen on päivänsä päättynyt!" sanoi eversti sortuneella äänellä ja painoi huulensa Liisin kuolon-kalpealle otsalle. "Hän näkee nyt!" lausui provessori L. ja loi loistavan katseen taivasta kohti. Kesä-illan tuoksuvat leyhkät liehuivat sisälle au'aistusta akkunasta, ja linnut lauloivat iloisesti ulkona punakuusaimistossa.
min tietä lehdet herkät, väreilevät taholle sille kaikki taipui, jonne ens varjonsa tuo pyhä vuori heittää; sijaltaan siirtyneet ne eivät sentään niin paljon, että pikkulinnut laanneet ois oksapuilla laulutaitehestaan, vaan vastaan ottivat ne riemurinnoin ja laulain ensi leyhkät lehvästöhön, min basso säesteli heidän virttään,
Juur' päätit hortos; silmäsi auenneen Sä nostit riemumielin korkeuteen, Miss' usvapilviä aamurusko kulkee, Armaansa, luonnon purppurahelmaan sulkee. Kaikk' ympärilläs tyyntä ja hiljaa on, Siell' leyhkät tullen untuvat nautintoon, Ja kultasiivill' liehuva turhuus lymyy; Oi kukka, kuinka hauskana mailmas hymyy!