United States or Colombia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Viimeinkin vastasi ukko: "Hän meni sinua vastaan polkutielle", ja ikäänkuin olisi hän mielestänsä jo puhunut liian paljon, puristi hän nopeasti huulensa yhteen ja rupesi kulkemaan sysihautansa ympäri. Tuossa seisoi nyt Avojalka ja nauroi pilkallisesti ja sääliväisesti yksinkertaiselle veljelleen.
Häntä värisytti, kun hän kuuli karhean äänen. Hän yritti vastaamaan, mutta hänen tottumattomat huulensa kieltäytyivät tottelemasta. Hän nosti ylös raskaat kätensä ja koetti osoittaa, että hän ymmärsi, mitä oli lausuttu. Hän oli kuitenkin kuullut sanoman jonkunlaisella liikutuksella. Hän katsoi ristikkoa kohden oudolla uuteliaisuudella; ja katsoessaan hän vapisi.
Teillä on jotakin kysyttävää, sanoi puheenjohtaja, ja tämän vastattua myöntävästi osotti liikkeellään, että nyt hän saattoi tehdä kysymyksensä: Haluaisin tehdä kysymyksen: oliko syytetty ennestään tuttu Simon Kartinkinin kanssa? sanoi syyttäjän apulainen katsomatta Maslovaan. Ja tehtyään tämän kysymyksensä puristi huulensa yhteen ja rypisti otsansa. Puheenjohtaja toisti kysymyksen.
Kohdistakaa sama kysymys omaan sydämeenne, vastasi Aadolf, ja varmasti se on vieläkin vastaava, että minä olen poikanne. Kiivastuminen teki Skytte-vanhuksen sanattomaksi. Aadolfin kolkko tyyneys tuntui hänestä uhmalta... Hänen ohuet, yhteenpuristetut huulensa vapisivat ... hän käännähti ja viittasi oikeudenpalvelijoille.
Nämät olivat hänen viimeiset sanansa. Ja kun isä painoi huulensa kylmää otsaa vastaan, tämä lempeä sielu kaikin hellin suloinensa ja ihanteineen meni hiljaisesti pois. Vieno hymy kirkasti kuolleen marmori-kasvoin juonteet.
Heidän tultuaan huoneesen, sulki kreivitär oven, istuutui sohvaan ja antoi kädellään merkin Gabriellelle istua tuolille viereensä. Gabrielle odotti sykkivin sydämmin, mitä nyt piti tuleman ja kreivitär tuijotti lattiaan rypistäen kulmakarvojaan ja puristaen huulensa lujasti kokoon.
Hänen huulensa vapisivat kuin hän olisi tahtonut sanoa jotakin, vaan hän pidätti itseänsä ja sanoi hetkisen sisällisen taistelun jälkeen ainoastaan: Tule! ja meni edellä. Vähän ajan perästä hän seisahtui ja kysyi: Ken se on, joka on sinun kanssasi?
Hän osasi myös harvinaisen hyvin matkia; vähillä keinoin: vetämällä tukan otsalleen, työntämällä ulos huulensa, pyörittämällä silmiään taisi hän esittää sattuvasti erilaisia kasvoja, ja vallattomimmalla tuulellaan ollessaan oli hänen tapana huvittaa Bengtiä kuvailemalla jotakuta heidän yhteisistä tuttavistaan.
Mutta hän muisti isänmaatansa, kansaansa ja Jumalaansa; ja samalla kuin hänen äänettömät huulensa hengittivät Jehovan nimeä, hän ojensi juhlallisesti käsivartensa ja tarttui lempeällä lujuudella suuren esi-isänsä herkästi heltiävään valtikkaan. Ja kun hän koski siihen, koko näkymö katosi hänen edestään.
Pikku Aloisa rohkaistuna tuosta, astui isänsä luo pannen valkotukkaisen päänsä hänen rinnallensa. "Isä, saako Nello jälleen tulla meille?" uteli hän. "Saako hän tulla niinkuin ennenki, saako hän tulla huomenna?" Mylläri puristi hänet sydämehensä. Ylpeät päivettyneet kasvonsa olivat vaaleat ja huulensa vapisivat. "Tietysti, tietysti", sanoi hän lapsellensa.