United States or United Kingdom ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuplat kuohuu taikinassa, aine suli kauttaaltaan! Lipeää nyt saakoon massa, niin se juoksee solkenaan. Puhdas, vaahdoton seos olkohon: Saadaan puhdas sointu malmiin, heleys ääneen kellon valmiin.
Anna minulle kirje, sanoi hän jyrkästi, ja hänen äänellään oli kireä sointu, sellainen kuin lasin kirskahtaessa rikki. Hän otti kirjeen, meni huoneesensa ja sulki ovensa. Hän kävi istumaan sohvaan kantaisän Stålsköld Hornin muotokuvan alle. Vastapäätä oli Bredan runsaasti värittämä kuva kolmannesta Kustaasta, joka näytti punakkana ja vihastuneena katselevan suosikkinsa pojan poikaa.
Taitaa tulla sade, virkkoi Vihtori pilviä katsellen. Martti sanoi vähän ajan kuluttua: Olis täällä kotonakin taasen hauskaa kun tulee kevät ja kesä ja... Hän tähysteli samaan suuntaan kuin toinenkin. Hauskaa! matki Vihtori, äänessä ivallinen sointu. Vai on se hauskaa kun saa rääpystää pellolla ympyriäiset vuorokaudet!
Ei kestänyt kauan, ennenkuin minulla oli melkein yhtä monta ystävää laaksossa, kuin Yarmouth'issa; ja kun ennen talven tultua jätin sen, Geneve'en matkustaakseni, ja keväällä palasin, oli heidän sydämellisissä tervehdyksissään jonkunlainen kodillinen sointu, vaikk'ei niitä tuotu esiin englantilaisilla sanoilla. Minä tein työtä myöhään, varhain, kärsivällisesti ja ahkerasti.
Hän oli vieläkin varovainen taikka oikeammin ujo häntä kohtaan; vaan kuin hän puhui hänelle jotakin, niin hänen äänessään oli usein suopea ja ystävällinen sointu, ja hänen silmänsä loistivat niin lempeästi, milt'ei rukoilevasti, että kerran minusta näytti kuin hän olisi pyytänyt Elinalta anteeksi tehtyä pahaa sekä olisi omalla sanattomalla tavallaan pyytänyt häntä unhottamaan kaikkea, mitä ennen saattoi olla tapahtunut heidän välillänsä.
Terve, sanoi Liisa, hyväilevä, alistuva, miltei mielittelevä sointu äänessään. Tiesin, että tapaisin täällä sinut. Mistä sen voit tietää? kuuli Johannes kysyvänsä, samalla kuin hän ojensi kätensä hänelle. Tunsin sen heti tänä aamuna herätessäni! Ja olen ollut siitä saakka niin iloinen ja onnellinen. Niinkö? kuuli Johannes jälleen miltei hellästi kysyvänsä. Mistä iloinen? Mistä onnellinen?
Mutta kun hän lisäsi: »mihin päin sitten menemme?» oli hänen äänessään sellainen sointu, ettei Elli voinutkaan aloittaa puhetta siitä, mistä oli aikonut. He kulkivat äänettöminä jonkun aikaa, vaihtoivat sitten jonkun välinpitämättömän sanan ja vaikenivat taas. Elli ehdotti, että he menisivät mäelle. Mutta siellä ei keskustelu sujunut sen paremmin.
Ja jonka korviin tunki hänen syvän äänensä sointu ja jolla oli tilaisuus kuulla sitä aatteiden ja esitystavan eheyttä ja tuoreutta, mikä Peranderin puheissa kuuluville kumpusi, hän ei suinkaan olisi uskonut, ettei särkyminen kestäisi kuin muutaman tunnin.
»Tietysti, poikaseni», vastasi kuningatar kauniilla ja totisella, vaikka muuttuneella äänellä, sillä entinen sointu ja varmuus olivat hävinneet. Poika vaikeni hetkiseksi, mutta huomautti sitten: »Minä vain luulin ... ja arvelin, ettei sitä enää tarvittaisi...» »Kuinka niin?» kysyi kuningatar vilkkaasti.
Soittomiehet virittivät noita sulotunteisia, nopeasti viereviä, sekä reimuilevia että vaikeroivia säveliä, jotka ovat ominaisia pohjoismaiden kansallistansseissa. Soitossa oli omituinen sointu, syvälle tuntuva, kaamea ja kuitenkin naurava, huima ja kuitenkin suloinen.