United States or Niger ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta katsos, Sven, usko Jumalaan ilmaantuu eri lailla eri ihmisissä." "Onko sitte muuta kuin yksi usko?" ihmetteli Sven, äänessä epäilevä sointu. "Onko muuta kuin yksi aurinko?" kysyi Ester hymyillen. "Ee i..."
Isäni selkeässä, syvässä ja miehuullisessa äänessä oli pientä täristystä, kun hän alkoi: "Rakkaat veljet," mutta kun hän laski polvillensa ja rukoili: "Kaikkivaltias ja laupias Jumala, me olemme eksyneet niinkuin lampaat ja poikenneet pois sinun teiltäsi" täristys oli kadonnut, ja vakavalla äänellä hän luki synnintunnustuksen ja rukoukset.
Gunilla rouvan äänessä, olemuksessa ja liikkeissä oli jotakin sangen vaikuttavaa. Hän kumarsi säännönmukaisesti ja syvään ja me palaamme nyt hänen Elisen vierashuoneesen tulemiseensa. Elise nousi kiireesti ja esitteli hänelle Jacobin.
Sillä väre äidin äänessä sanoi mitä hän tarkotti, ja ilme hänen silmissään valaisi sinä hetkenä kaikki, niinkuin aurinko valaisee äkkiä pimeän loukon. Ja Olavi katsahti äitiinsä kysyvin, avartunein silmin, ikäänkuin ajatukselleen vastausta odottaen.
Taluttaessaan isäntä kuitenkin aina vähän väliä aisaa vatvauttaa, sitä, jossa kello on, jotta se äänessä pysyisi. Jo päästään torin keskelle, siitä pitäisi kääntyä vasemmalle Aatin Aatiin kortteeria kysymään. Mutta vaikea oli pääsy. Ihan pakaten ovat kadut hevosta, tavaraa ja ihmisiä täynnä ... ja tori, niin että pukkimalla täytyy kulkea.
Laulajan äänessä oli niin surullisen omituinen sointu, että jälemmällä lautalla työskentelevä Risto nojautui keksinsä varteen ja sanoi kokille: "ei se laulaja tunnukaan lystikseen laulavan." Pakkanen oli niin että nurkat naksahtelivat. Rovasti tuli kansliaansa ja katsoi lämpömittaria. "Ohoh! Seitsemän kolmatta mutta ehkä se mietonee päivän valjettua." Ulkoa kuului reen jalasten ratinaa.
Annan äänessä värähteli hellä sointo, joka vaati Yrjöä ehdottomasti luomaan silmänsä alas häneen ja hetken aikaa näytti, kuin kumartuisi hän, vienompien tunteiden vallassa, alas vaimoaan syleilemään, mutta hän pidätti itsensä kuitenkin ja kääntäen silmänsä hänestä loi hän katseensa ikkunasta ulos keväiseen luontoon.
Sairaasta kohotti hän katseensa pääpuolessa seisovaan Annaan ja havaitsi hänenkin kasvoillaan tuon saman visseyden, äiti yksin istui rauhaisana kuolinvuoteen vieressä. Ehkä me annamme nuorelle ystävällemme jotain rauhoittavaa, sanoi hän ja tuossa karmeassa äänessä voi huomata harvinaisen, väräjän soinnun; hän tarvitsee ennen kaikkea lepoa.
Hän tahtoi, hänen täytyy puhua: lämpimät, lempeät ja sydämmelliset sanat tulvivat hänen huulilleen, hänen silmänsä loistivat, poskensa hehkuivat ja äänessä oli niin ihmeen pehmeä sointu. Anna kuunteli tätä kuin unissaan, hän ei ymmärtänyt hitustakaan.
Preetorin antaessa vapautuskäskyn kuului joukosta ilonkirkaisu naisen ääni lapsen ääni siinä oli riemua! Se tunkeutui sähköiskun lailla joukon läpi se oli liikuttavaa, tuossa lapsen äänessä oli jotakin pyhää! Ja mukaan tempautuen kansa toisti tuota riemuhuutoa. »Hiljaa!» ankara preetori sanoi »kuka se on?»