United States or Republic of the Congo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Taas huomenna torvet raikaa. Ystävyys murtuu, rakkaus katoo, ei katoa minun kuoleman-ikäväni. En minä tiedä sinun alkuasi enkä aavista sinun loppuasi, mutta kumpikin lie minun sydämessäni. Voi, pahoin tekee se mies, se mieletön mies, joka juurensa elämään katkoo.
Voit vilppiä, mi joka mieltä jäytää, sa käyttää sinuun luottavaista kohtaa tai sitä kohtaan, jok' ei sinuun luota. Tää vilpin tapa viimeinen vain katkoo sitehet rakkauden luonnon-luoman, siks pyörö toinen kätkee liehakoijat, lumoojat, lahjojat ja tekopyhät ja varkaat, väärentäjät, virkain myöjät, ja parittajat, koronkiskuritkin.
Siihen lausui Marjatan poika: "Silloin kun se soiton syntysanat oppii, silloin on sillä laulun voima voittamaton ja silloin se kahleesi kappaleiksi katkoo."
Siis ei toki mikään huoli Mieltämme voi rasittaa, Koska toivon, riemun puoli Kirkkahana heijastaa: Aika, jolloin tiedon valo Katkoo kahleet pimeyden, Jolloin uusi polvi jalo Astuu tietä siveyden. Hyväst' rakkaat opettajat! Onni olkoon osanne, Että vielä monet ajat Voitte jatkaa tointanne! Hyväst' oppilaitos kallis! Muistos pysyy pyhänä; Sun jos Luoja olla sallis Kansan valon lyhtynä!
Ja sitten alkoi hän itse kertoa Languedocin asukkaiden omituisella, kuvarikkaalla murteella, joka armotta katkoo sanoja ja lauseita, jotakin tarinaa niiltä ajoilta, jolloin hän astui Angoulêmen herttuan sotaurhojen riviin, tuon suuren kenraalin ja melkeinpä pyhän ihmisen väkeen...
BASTARDI. Tuo vanha suntio, tuo lukkar' Aika, Tahtooko hän sen? Silloin katuu Philip. BLANCA. Aurinko vertyy; hyväst', armas päivä! Nyt kenen puolta pidän? Molempain: Yks käsi toisen joukon, toinen toisen; Ja näiden raivo, kumpaankin kun kiinnyn, Mun rikki riistää, kappaleiksi katkoo.
Ainako? kysyi Irene pilkallisella äänenpainolla. Kyllä, vahvisti Johannes. Sillä se ei kysy lupaa. Se on luonnonvoima, jolla on oikeutus omassa itsessään. Oikeutus, vaikka olisikin muita siteitä? Se katkoo siteet! Sinulla on kauniit käsitystavat rakkaudesta, päätti Irene. Johannes huomasi menneensä liian pitkälle. Hän vaikeni äkisti, ojensi lapsen Liisalle ja sytytti sikarin.
Myrsky vie mennessään hiekalle lasketun mädin, rajuilma katkoo oksat ja heittää linnunpesät maahan, mutta se on ainoastaan ihminen, joka vapaaehtoisesti turmelee ja saastuttaa ihmiskylvön. Tuo on sekä rikoksellista että tuhmaa.
Kun yhteisen historiallisen työn luoma sivistyneistö, kansan siihen astisen kaiken henkisen aikaansaannoksen sekä tulos että kannattaja korvaamattomana kansallisena menetyksenä ynseästi ja vierasmielisesti kääntyy omasta kansastansa, unohtaa ja kieltää oman alkuperänsä ja pohjansa ja sokaistussa, silmittömässä itseraasimistyössä katkoo kaikki elävät myötäymmärtämisen, myötätyöskentelemisen ja myötäkamppailemisen suonet itsensä ja kansansa väliltä, niin silloin ei elävällä kansalla ole muuta edessä kuin heittää menetetty menetetyksi, alkaa työnsä alusta, luoda uudessa, kestävässä, kärsivällisessä työssä itselleen kuoleutuneen elimen sijalle uusi.
Ruotsinkielinen isänmaallinen runous oli Ruotsin vallan viimeinen suuri sana Suomessa, joka näihin päiviin saakka on sen kunniaa jokaisen suomalaisen korvaan kaiuttanut. Niin sitkeät ovat historiallisen entisyyden säikeet. Ne on vasta vähitellen katkonut ja katkoo yhä enemmän suomalainen kansalliskirjallisuus. Siihen oli matka pitkä vielä ruotsinkielisestä isänmaallisesta runoudesta.