United States or South Korea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin, kasvoissansa löytänen Mun maani kallihin. Taas Pohjolan ei vertaista Suomessa missäkään, Siis maamme seudut kauneimmat Mä kasvoissansa nään. Kun kuulen aaltoin loiskunaa Rannalla aavalla, Nään revontulta leimuvaa Sen talvitaivaalla, Niin muistan: rinnass' impysen Myös lähde pulppuaa, Ja saanko lemmen katsehen, Se tulta leimuaa.
Meren pisar pienoinen, kotiis jälleen palaat. Lauluun suuren syvyyden yhtyä taas halaat, uskos jälleen uudistaa mereen kuuluvasi, meren rauhaa siunaavaa tuta tunnossasi. Vielä uunna kimmeltäin nouset aaltoin yli. Yöstä unten lempeäin meren äidin-syli uuteen valoon nostaa sun, unten virvoittaman, heräät jälleen aamuhun elon aina saman. Elämän kemut. En kemujasi, isäntä Elämä, kiitä!
"Tuo kuuluu hauskalta", sanoi Cap, huipistaen korvansa kuin koira, joka kuulee kaukaisen haukunnan; "se on aaltoin loisketta järven rantaa vastaan, luulen ma". "Ei, ei suinkaan", vastasi Opas, "se on ainoastaan virta, joka kuppuroitsee muutamien kallioiden yli puoli peninkulmaa meitä alempana". "Onko asian laita todellakin sellainen"? kysyi Mabel ja kirkas puna nousi hänen kasvoillensa.
Näissä kömpelöissä aluksissa oltiin kokonaan tuulten ja aaltoin mieliwallan alla; matka saattoi, jos wastatuuli sattui tai myrsky pakoitti jonkun saaren suojaan menemään, monta wuorokautta, jopa pari wiikkoakin kestää. Ruoasta ei ottanut laiwuri koskaan wastatakseen; siitä saiwat matkustajat itse pitää huolta miten tahtoiwat ja taisiwat.
Metsä, äänetön kuin yö, Näkee aaltoin ihmetyön. Mahtavasti, Voimakkaasti, Saimaan aallot vyöryy Vuoksessa. Maani! sullen Kiusatullen Voitonvirttä laulaa Imatra. Saimaan aallot uneljaat Vuoksessa on voimakkaat, Kalliot niit' ei voi kahlita. Niinp' on kansa Suomenmaan, Herättyään, noustuaan, Mahtavasti, Voimakkaasti, Ilkivaltain muurit murtava. H
Vaiti katson väikevesiin, Kisaa aaltoin kirmaavain; Hiljaa tunteet pyrkii esiin, Jotka kätkin rintahain. Viehtäin viittoo laineen läike Syvyyteen mua loistollaan; Mut sun tunnen, päällä väike, Alla yö ja kuolo vaan. Päällä viehkeet, oikut alla, Niin on lemmitylläkin! Hänkin mielell' armahalla Hymyy suin niin suloisin.
Oi, Pohjan tähti, mi meille vilkut, ja piennä pilkut, mi ilkut tähdille kiertäville ja ihmismielille myrskyisille, jotk' ei saa rauhaa, vaan aina pauhaa! Oi, kuin sua säälin, sa tähti kumma, mi luulet, että on elon summa ain aaltoin keskellä tyyni olla, tyyni olla ja seistä kaukana kalliolla, kun meri pauhaa ja ei saa rauhaa.
Jos on kohtalos' aikaisehen Nousta pilvien henkien luo, Alas sieltä sä katso, Kyynelissä sä näet mun. Usein yksin ma kankahalta Iltapilviä katsova oon, Usein kaarevan otsas', Tummat kähärät muistav' oon. Lempen' ei ole morsiamen, Onpi sisaren, Klesamor, vaan; Sama kasvatti meidät Isä, Morvenin kuningas." Lausui ruhtinas: "Aaltoin impi, Ei Morannal sun isäsi oo, Et oo siskoni!
"Tuo uskoton petturi aikoo nyt ruveta liittoon Eteläläisten kanssa", sanoi Douglas; "hän pöyhkeilee siitä, kun hänen käsissään on tuo aaltoin pureksima Dunbar'in linna, joka voi avata Englantilaisille tien Lothian'in kreivikuntaan. Ei, älkää pelästykö, kuninkaallinen herrani, kyllä minä takaan mitä sanon mutta onhan vielä aikaa.
Sua onnettomuus vaivaa Ja synkkä suru sydäntäsi kaivaa Siell' ylisessä mailmassa, jossa On katkeruutta joka tuokiossa. Oi tänne tule! Rauhassa saat olla Tääll' aaltoin alla; sua suosiolla On kaikki tottelevat; myös meillä Ne tunteet on, jotk' autuuttavat teillä Ja aartehista alankomme hohtaa, Jotk' ajatukset riemuisiksi johtaa." Ah! Kuinka suloisesti sanat soivat!