United States or Montenegro ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän pyysi minua tulemaan maailman vuoksi.» Emilie antoi hänen kiusautua hetkisen, mutta »kun nousin sohvalta, missä olimme istuneet, lähteäkseni taas tanssiin, josta en lainkaan olisi välittänyt, sanoin minä puoliääneen tuntien samalla, kuinka silmäni kostui ja kuinka rikas, lämmin ja sula minun sydämeni oli sillä hetkellä: 'Minä pidän sentään paljon sinusta! Ja silloin tunsin selvemmin kuin koskaan, kuinka välttämätöntä minulle oli olla varma hänen kiintymyksestään.»
He itkivät katkeraan, sillä eivät salanneet toisiltaan, että pitkällinen eronhetki oli tullut. Maalaajan valoon pyrkivä sielu taisteli voimakkaasti vapautuakseen ruumiillisesta, kuolemasta verhostaan. Sairaan riutunut käsi kostui lohduttoman vaimon kuumista kyynelistä. Wald mutisi hiljaa äänettömän rukouksen.
Mut vielä urhoin kera käydä voinen, maass' olin jo, mut koittaa koitos toinen mun suokaa, elvyin taas, kun teidät näin.» Jo kostui silmä Döbelnin ja loisti: »Siis taisteluun, sa väki verraton! Se, minkä näin, kaikk' arvelut se poisti, tää Döbelnin, tää voiton päivä on. On vilja kypsää. Adjutantti, lentäin, mailta, mailta, metsän äärelt' entäin nyt eespäin, niittoon kaikki käskekää!
"Sieltä sain nyt saalihini, ehätin tämän eräni." Väki nuori noin sanovi, väki vanha virkkelevi: "Mitä tehen metsä mieltyi, metsä mieltyi, korpi kostui, ihastui salon isäntä, taipui ainoinen Tapio, jotta antoi ainokkinsa, menetti mesikkisensä? Oliko keihon keksimistä eli nuolen noutamista?"
Eipä akhaijeist' ois toki niin moni nurmea purrut lyömänä vainoajain, viha kons' yhä mieltäni kalvoi. Kostui Hektor vain, ilon Ilion sai; mut akhaijit kauan muistanevat tätä riitelyämme, ma luulen. Vaan ne nyt olkoot olleitaan, miten loukkasivatkin; on sydän rinnassamme jo suistaminen väkisenkin. Itse ma pois vihat viskaan; sill' ei leppymätönnä kaunaa mun tule kantaa.
ANTONIUS. Sydämes täys' on; syrjään käy ja itke. On, huomaan, suru tarttuvaa: mun silmän' Se kostui, kun sun silmissäs se näki Nuo murheen helmet. Tuloss' onko herras? PALVELIJA. Hän yöt' on viisi peninkulmaa täältä. ANTONIUS. Palaja, kerro mit' on tapahtunna. Suruinen tääll' on, vaarallinen Rooma, Octaviolle epävarma Rooma. Pois! joutuun! Kerro hälle se. Ei, varro!
Pitkä, hengenvaarallinen leikkaus oli ohitse ja potilaan tila, vasten kaikkia enteitä, varsin tyydyttävä; tuo vankka ruumiinrakennus oli vielä kerran tehnyt jättiläisponnistuksen ja voittanut kaikki vaikeudet. Luonnollisestikin pysyisi hän pitkät ajat heikkona ja täytyisi varoa kaikkia vahingollisia mielenliikutuksia, mutta terveys kostui kuitenkin päivä päivältä.
Yksin seisoin keskell' esplanaadin, öinen Helsinki ol' heräämässä, kahden puolen ihmiskarjat kulki, karjat sekä karjain kaitsijatkin, herrat heilui, vilkkui naiset nuoret, vaan ei valkeat kuin talven immet; silloin multa silmäkulma kostui, sanat nämä nousi huulilleni: Mitä taitaa pimeys tälle maalle?
"Entiset ajat olivat paremmat ja hauskemmat", sanoi eräs vanha varvari vuorentakaisesta laksosta, jota sanottiin 'varvarin-Taavetiksi', "ennen aikaan pidettiin muhkeita maahanpaniaisia, joissa kumminkin kostui pitkästä matkasta ja hiukauksista murhe on, nähkää, sitä laatua, että se panee isoomaan ja janoomaan ja ennen aikaan opettajakin piti semmoisen hautapuheen, että kyllä.
Vaka vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Hyvin meihin metsä mieltyi, metsä mieltyi, korpi kostui, ihastui salon isäntä, taipui ainoinen Tapio. "Mielikki, metsän emäntä, Tellervo, Tapion neiti, metsän neiti muoto kaunis, metsän piika pikkarainen, läksi tietä neuvomahan, rastia rakentamahan, tien vieriä viittomahan, matkoa opastamahan.