United States or Taiwan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näin kaukomaille kulki laulaen, Ja linnat lauluillaan ja töllit voitti; Hän lauloi vapaaks' orja luulihen, Kuninkaan otsa seestyi, kun hän soitti. Salissa seisoi jalo, innoissaan Kertoillen sankartöitä sävelillä: Kuin tähti kiilsi silmä ruhtinaan Ja urhoin kilvet kalkkui ympärillä.
Ja silmät tippuu peikkoin päästä Valoa vastustaessaan, Ja huuhkat lakkaa huutamasta Ja sudet nääntyy luolissaan. Ja salomme, nuo syksyn synkät Ja talven kolkot, valkenee, Ne lämpiää ja ruusut puhkee Ja urhoin haudat aukenee. Ja isäin henget poikiansa Taas siunaten käy johtamaan, Jo kansa kuohuu innoissansa, Kohoten tähtein kunniaan. HER
Antonius, maailman pylväs, tuli rantahan Egyptin maan, tuli uhmari tuhansin urhoin sadun valtoa valloittamaan. Kleopatra, kaunis ja viekas, oli valtias Egyptin, sysikutrinen, säihkyväsilmä tuli impysin tuhansin. »Oi, terve sa Egyptin päivä» Antonius riemulla huus »Suo olla mun aalto se illan, johon painat sa purppurasuus!»
Kun nimen kuulen Unkarin, Käy ahtaaks Saksan villanuttu, Mun rintan' nousee tyrskyihin, Ja on kuin torventoitotus sois tuttu. Soi jälleen mulle mielehein Nuo urhoin sadut unholasta, Nuo hurjat taistot sankarein Ja laulut Niebelungein kuolemasta. On sama retki sankarin, On samat tarut synkät, öiset, Vain nimet vaihtui uusihin, Mut samat on nuo urhot mainetöiset.
Muun riemun jos ken ryöstäis multa, maan' armahan kun muistot jäis: ne rinnassani voiman tulta ja innon liekin virittäis. Oi urhoin kehto, isänmaani! Suojelkoon Herra armastani, siunatkoon hautaa urhojen! J. H. Erkko. Kansalaislaulu. Olet maamme, armahin Suomenmaa, ihanuuksien ihmemaa. Joka niemeen, notkohon saarelmaan kodin tahtoisin nostattaa.
Jouduin Loran rantahan. Morannal Maata vallitsi runojen, Maine tytärtä ihanaks' sen kiitti; Urhoin kanssa taistelin hänestä. Tornissaan Morannal vanha, sokee Istui, pojat sen kukistin; Saaliinani laivahan vein Oihonnan, Häitä aaltoin seljillä pidettiin. Isä tiedätkö mit' ompi rakkaus? Ootko tuntenut riemua, Jossa maan ja taivahan loisto yhtyy, Ikikukkivaa kuin taivas, maa.
Kaattuin urhoin kesken, tuttuin, outoin, Niinkun haamu peltoo niitettyä, Vanhus käi. Olj kuolo tehnyt työtään, Kuulunut ei hengen huokausta. Vasta polun päässä koukeroisen, Huonein kesken ryöstetyin mi kulki, Nuorukainen istui kuolevainen. Vaaleet posket lensi punaseksi, Niinkun illan hopeaiset pilvet, Rakastunut silmä aukes jälleen, Tulevan kun vanhuksen hän huomas; Lausui: "helppo on nyt vertä vuotaa Sen, ken varhain on jo onnen saanut Voittaneena maansa eestä kuolla. Terve sun, jok' olet kasvattanut Pelastajan maalle armahalle, Terve, terve jalon johtajamme, Meit' olj kaikkia mi voimakkaampi. Rauennunna joukkomme olj voimat, Hajallaan kun karja paimenetta Olj se kuoloon oma toivotonna, Ketään ollut ei ken kokos kansan, Kukaan antanut ei neuvoo, eikä Ketään kuultu, ennenkun hän saapui, Kunne korvesta tulj loisipoika, Jolla kuninkaan olj jalo otsa,
Kaikki olivat puhdistaneet itsensä sekä paikanneet ja pesseet kuluneet vaatteensa ja näyttivät sentähden jotenkin siisteiltä ja reima urhoin näköisiltä päivettynein, parrattunein kasvoin. Riveistä näkyi urhoja sieltä täältä, joilla oli tähtirivi rinnassa urhollisuuden merkkinä ja kaikki joukot omistivat saman kunnian.
Mut urhoin miekat kun aikaa öistä Valaisi hetkeksi hehkullaan, Niin sankareista ja urhotöistä Nous laulu innokas kaikumaan. Se lauloi, kuinka nyt aamuhetki Jo koittaa Suomelle suloinen: "Pois poistakaamme nyt viimeisetki Me jäljet yöllisen orjuuden". "Kuin koirat herrainsa eestä, ennen Me käytiin taistoon ja kuolemaan. Nyt, eestä kansamme kuoloon mennen, Nyt ihmisinä me taistellaan."
Vallan autuas se, jok' ei nuorena sortunut maaltaan. hyljätty onnensa kanss' urhoin haudoilta pois. Ei sopis miehenä näin mun nuhdella taivahan töitä; mutta mun syömmeni taas tahtovi huoata ees. Kun minä muistan sen yön, jona rakkailta rannoilta luovuin, nousevat silmiini nyt vieläkin viljavat veet.