United States or Pakistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Söderling ja Söderlingska astuivat yhä vakoaan, toinen vetäen, toinen työntäen. Molempia heitä jo uuvutti ja olisi tehnyt mieli huoata, mutta kun toinen ei sitä esittänyt, niin ei toinenkaan.
Astuen hänen luoksensa sanoi Pierre: Me olemme oikealla tiellä ja jos emme mutaa pelkää, niin pääsemme vallan hyvin kulkemaan. Mutta salli minun huoata hetkinen, sillä minä olen rientämällä kulkenut eikä tämä seutu toki liene niin kirottu, ett'ei täällä sopisi levähtää. Sehän vallan hullua, jos pidät tämän paikan hupaisena; ainakin minun on täällä ikävä ja aika on käynyt pitkäksi.
Hän oli kaatunut polvilleen, siitä kyljelleen, oli täytynyt riisua, eikä sittenkään ollut päässyt omin voimin jaloilleen. Kuorman olivat miehet jakaneet toisten rekiin. »Oli se häpeä. Olisi antanut minun huoata hiukan ja muiden mennä edeltä. Ei olisi pitänyt sen halkokuorman kanssa pyrkiä suoraan ylös; enkähän minä olisikaan, jos sain ensin hiukan puhaltaa törmän alla. Ei pidä enää polvet.
Täällä saimme huoata kuusi tuntia, siksi kunnes kaikki joukot kerkeäisivät tekemään saarrosliikkeensä kaupungin ympärille, kun nimittäin oli aivottu kaupunki väkirynnäköllä valloitettavaksi.
Ja tiedätkö, on pilvein tuolla puolla mun valtakuntani, on onnen maa, miss' osataan myös armaan eestä kuolla, ei yksin huoata ja armastaa, sun suuteloihis kuolla tahdon tuolla, jos tääll' en heidän vainoltaan ma saa, tai tahdot ennemmin, sua että lemmin vain sydämessäin vielä ijäisemmin. Ne houkat!
Liisu katsahti sinne päin, josta ääni kuului, ja sanoi punastuen: »Ka, Jussilan isäntä!» »Niin oikein, minä palaan kaupungista, mutta poikkesin tänne katsomaan, kuinka Mäkelässä voidaan.» Hän antoi hevosellensa heiniä, otti niistä tukkosen, pyyhkäisi sillä hien hevosensa selästä ja virkkoi: »Saathan, Liinaharjaseni, tässä vähän huoata.»
"Ei, suokaa anteeksi, minä olen niin väsyksissä. Polveni ovat kuin katkeemaisillaan; minä en ole saanut huoata sitte kello neljästä aamulla. Minä en ole tottunut olemaan paljon liikkeellä, ja luulen melkein, että minussa on joku kova taudin puhti". "Sinun suonesi tykkii kuin kuumetautisen. Se on varsin tietty seuraus. Pane nyt maata, niin se on ohitse. Mutta ole tästedes varoillasi.
Kun pääsimme maantielle, salli hän sen kuitenkin vähän huoata; ja katsahtaen minuun, joka istuin jonkunlaisessa tyynyjen laaksossa hänen vieressään, kysyi hän minulta, olinko minä onnellinen. "Hyvin onnellinen, kiitoksia paljon, täti", vastasin minä. Hän oli varsin mielissään; ja, koska hänen molemmat kätensä olivat kiinni, taputti hän päätäni ruoskallansa.
Vallan autuas se, jok' ei nuorena sortunut maaltaan. hyljätty onnensa kanss' urhoin haudoilta pois. Ei sopis miehenä näin mun nuhdella taivahan töitä; mutta mun syömmeni taas tahtovi huoata ees. Kun minä muistan sen yön, jona rakkailta rannoilta luovuin, nousevat silmiini nyt vieläkin viljavat veet.
Ulan neuvoa noudattaen katsoin yhäti ylöspäin, ja hän puolestaan, kulkien edelläni kaikki vaaralliset paikat, sovitteli jalkani pieniin kallion kärkiin ja rakoihin, joissa vähän saattoi huoata, rohkaisi minua sanalla ja esimerkillä, ja itse näytti pysyvän tuon punertavan kallion kaljulla seinämällä yhtä helposti kuin kärpänen sileällä akkunaruudulla.