United States or Sudan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Onhan hauska, että naapurit joskus tapaavat toisensa ja kallistavat lasin pari ja juttelevat. Se on niin mukava suustaan, äijä. Ukot tässä vain koko ajan toisiaan kehuivat. Jos heitä itseään uskoisi, niin ei olisi maailmassa kolmatta miestä heidän veroistaan. Olivatko kalat hyvässä hinnassa kaupungissa? kysyi Söderlingska, kääntääkseen puheen toisaalle.
Minä söisin ensiksi, sanoi Söderling. Ka, syö, mikset syö ... onhan siinä ruoka edessäsi. Ruoka rauhoitti. Oli yhtäkkiä, niinkuin kaikki olisi ollut entisellään, niinkuin ei olisi mitään erikoista tapahtunut. Ei puhuttu sanaakaan. Leuvat vain ehkä toimivat tavallista nopeammin, lusikat ehkä vain vilahtelivat kupista suuhun tavallista vilkkaammin. Söderlingska joutui ennen muita valmiiksi.
On hänellä muutakin, joka tahtoo ymmärtää. Valtiokirkon tavallinen korupappi ... ilman uskoa ja oikeaa henkeä. Mahtaneeko sitä olla niin paljoa enemmän teidän Kaarssonnillannekaan. Ei hänelle rukous ainakaan ole mikään ulkoläksy, niinkuin jostain kaavakirjasta opittu. Jaa, jaa, kyllä tuo tiedetään.... Ei Söderlingska nyt kuitenkaan välittänyt ruveta näistä sen enempää väittelemään.
Niin pian kuin Söderlingska ummisti silmänsä, oli majakka samassa muuttunut suureksi mustaksi hylkeeksi, joka kallion korkeimmalla harjalla hännällään seisoen, silmät tulta suitsuten ja pää pyörähdellen, päästi yhden ulinan ulos merelle etelään, toisen ylös maihin pohjoiseen, kuin jotain omaansa vaatien. Huonosti nukuttuaan nousi Söderlingska varhain lypsylle. Päivä juuri alkoi valeta.
Kalle kuului nousevan. Söderlingska riensi pois. Voi, herra, minkä hulluuden pitääkin ihmisiin tarttua! Pitäkää sitten omanne! Ottakaa rahanne ja paalinne! Ette minun tähteni tarvitse rukoilla! Ei minua tarvitse lähteä pakoon vieraille maille. Hän pyörähti jo takaisin, mennäkseen ja huutaakseen sen heille ovesta sisään. ... Mutta hulluhan minä olisin.
Kyllä äiti ymmärtää, että minä en voi pitää ruumiilta ryöstämiäni rahoja. Nakkaa ne sitten herran nimessä takaisin mereen! Semmoiset rahat! Te olette hulluja! kuului ukki henkäisevän. Niin juuri! vahvisti Hanna. Pitäkää te suunne ja antakaa minun puhua lasten kanssa! tiuskaisi taas Söderlingska.
Vaikka lähtisinkin vaan saatan kai minä pestä vaatteeni, vaikken lähtisikään. Vai onko teillä minulle jotain muuta? Eihän toki, pese vaan pestäväsi. Minulla on kyllä omat kokoamani puut. Hyvä on. Hanna meni. Siitä tulee tuosta äksy miniä, jos tullakseen, tuhkasi Söderlingska hänen jälkeensä. Senkin letukka. Ei olisi isoa vahinkoa, vaikka menisikin.
Pastori oli lukenut rukoukset ja synnintunnustukset ja messusi: »Herra olkoon teidän kanssanne», ja koko sydämensä syvyydestä vastasi Söderlingska yhdessä seurakunnan kanssa: »Niin myös sinun henkesi kanssa.»
Nyt Söderlingska ei enää saanut riemuaan pidätetyksi. Meillä on kolme tuhatta! Mitäs sinulla on, poika? Mitä lie tuossa, sanoi Kalle nostaen märän esineen vierestään penkiltä pöydälle. Mikä se on? Mitä siinä on? Katsokaa. Sen sanottuaan hän nousi ja meni ulos. Mitä siinä on? Mikä käärö se on? Tehkää tulta, että näkee! Käärö, jonka Kalle oli jättänyt pöydälle, oli nahkainen torvikotelo.
Söderlingska auttoi ylös isänsä ja vei hänet hänen kammariinsa, jossa ukko retkahti selälleen sänkyyn. Mitä teillä oli siellä tekemistä? Kuinka te sinne tulitte? Menin vähän vesille laulelemaan, kun minulla oli niin onnettoman ikävä lauvantai-iltana. Niin kuulin soutua sumussa ... niin menin vastaan. Se kun olikin naapuri, niin se sitten kutsui heille tuliaisille.