United States or Antigua and Barbuda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sudet viimein suostuit meihin, Pyysit päällemme poloisten, Monta pientä pehmokaista, Vaivaista vaeltavaista Söivät lasta laitumella, Täytit täytten miesten päälle. Viisi muuta vitsausta, Joit' en saattane sanoa, Oli meillä orpanoilla Kovan Herran koston alla. Auta ainoinen Jumala, Päästä päivistä pahoista! H
Kymmenkunta hattupäätä Puljahtaapi kaislikosta Salmen suusta keikkuen, Kymmenkunta neittä mulle Nauraa ilkkuen. Mokomakin naurutulva! Suutunko vai huolin viis! Soudan sentään lähemmäksi, Sillä onhan joukoss' itse, Itse ainoinen Alice. Ja mä venheessäni nousen, Haparoiden lakkihini Tartun neuvoton, Ja mä punastun ja lausun: »
Niin, sa olet rinnallani, elämäni, ainoinen! Kun ma muistan murhettani, nykyisyyttä vapisen. Maailma kun muinoin kerran lepäs luona Jumalan, kaikui mahtikäsky Herran kautta kaiken olevan: Tulkoon! Tuskaa huokaavaiset ilman ääret raikuivat. Tolsistansa olevaiset kaaoksessa kulkivat.
Mutta sanoivatpa silloin ihmiset: Tuot' ei halla vie, ei kaada katehet, Syvään juurtaan työntää, sit' ei murra aika; Joku siin' on tenho, lumovainen taika. Niin, taika siinä onkin, on luote vakainen On vanhan Väinämöisen luote oiva, Ja tenhona on sillä vain sana ainoinen, Mut sana valtava ja paljon voiva.
Sua, Jesus, kaunis kruununi, Ma aina tahdon rakastaa, Jos minkä kääntyis mailmani, Jos vihas mua kauhistaa Tai mulle olet suopuinen, Sua rakastan ma kuitenkin Sa lahja olet ainoinen, Jon voittaa pyydän sittenkin.
Vuotettu keskellä pitkien vuossatain, keskellä öiden, täällä sa luonamme oot, ainoinen, viivy sa myös! Sormin viilennät sinä, Korkea, otsamme polton, orjuuden häpeän pois olet pyyhkinyt, pois.
Neiti marmorin-valkoinen näin kuiskaili: »Päivät huolen jo päättyy, jo pääsen ma vihillen sun kanssasi, sulhoni ainoinen....» Ja hän nauravi, nauravi, nauravi vaan ja kalpeilla karkeloi huulillaan ilo kaamea mielipuolen. Kuuluu torvien toitotus ja sadan kavion jymy.
Ma kesken Karman taistelun ja epätoivon työn ja kesken päivän heltehen ja kärsimyksen yön sun tuoksus olen tuntenut, sun tuoksus kaukaisen kun illan kasteen-viileän, kuin illan ikuisen. Maan surut mua väsyttää, sen riemut riuduttaa, sen valo viiltää silmiäin, sen yö mua kammottaa. Mun sieluni niin uupunut on vaelluksiin maan. Sun kalkistasi, ainoinen, vain lohdutuksen saan.
Kuustoista vuotta ummelleen tät' ennen Sylvester Saari nimipäivänään Sai lahjan puolisoltaan, joka mennen Pois, kiiruhti het' toiseen elämään. Tää lahja, lapsukainen, toden totta Ol' isän kallein aarre ainoinen; Ja hoidon huolekkaan sai pikku Lotta, Lapsesta nousi, sujui neitonen.
Ett' synnin, kuolon, helvetin Sa voitit, ainoinen, Ja rakkautes helmoihin Mun vaadit vaivaisen. Kaunis virsi teki pienen kirkon minulle yhtä miellyttäväksi kuin loistavin tuomiokirkko, sillä sen kestäessä minusta oli kuin suoraa päätä olisin saanut katsella sisälle taivaasen, missä "Herra itse asuu."