United States or San Marino ? Vote for the TOP Country of the Week !
On moni vamma, vaiva, miekan jälki Heilt' erämaassa saanut virvoitusta, Kuin kastehelta aron orpo kukka. Vait auttavat ja palkkaa pyytämättä, Vait väistyvät taas, nimen tietämättä. EGLON. Zuur jumalista kertoo, kuulkaahan. Jos niitä on, hän niitä nähnyt on. ZUUR. Niin armoss' alttihit, mut vihassakin julmat Ja kostoss' ankarat. EGLON. Tuo jumalist' on.
Häntäpä peitsellään läpi ryntään survasi Glaukos kääntyen äkkiä päin, kun luo ihan ehti jo toinen; 598 kaatui mies rytinällä, ja valtasi tuska akhaijit, heilt' uros sorja kun sortui, vaan väki riemusi Troian, surmatun ympäri tunkeutuin, mut miehinä kestää muisti akhaijit myös, päin iskeä ankarin innoin.
Nytpä hän Peisandron sekä Hippolokhon näki uljaan, aaluvat Antimakhon, sotasankarin tuon, joka saaden kullat Aleksandrolt', isot lahjat, muist' yli esti annantaa Helenen Menelaon vaalevan haltuun, tuonpa nyt poikaa kaks Agamemnon valtias keksi seisovan vaunuillaan; hepojansa he hillitä koitti, kirvonneet näet heilt' oli ohjat välkkyvät, vauhkoiks säikkynehet hevot.
Mut Jumal', isä ihmisten, Tät' ei näe hyväks' lapsillen; Hän antoi heidän koitella Kurjuutta, puutetta. Heilt' isä kuoli. Talokin Veloista pian myytihin, Ja äiti vihdoin torppaseen Sai muuttaa lapsineen. Tuo hurskas äiti, hyvillään Hän lausui kesken köyhyyttään: "Vaikk' isän meiltä kuolo vei, Ei Luoja hylkää, ei!"
Mut Jumal', isä ihmisten, Tät' ei näe hyväks lapsillen; Hän antoi heidän koitella Kurjuutta, puutetta. Heilt' isä kuoli. Talokin Veloista pian myytihin, Ja äiti vihdoin torppaseen Sai muuttaa lapsineen. Tuo hurskas äiti, hyvillään Hän lausui kesken köyhyyttään: »Vaikk' isän meiltä kuolo vei, Ei Luoja hylkää, ei!»
Kons' oli murtanut Patroklos rivit heilt' etumaiset, 394 laivoja kohti ne tunki hän taas, ei sallinut heidän karkota kaupunkiin, mihin mielivät, vaan välimaalla laivojen, virran myös sekä muurin korkean heitä vainosi, maahan löi, monen kuoleman kostaen. Ensiks iskun sai Pronoos; sivu kilven, kun povi hiukan paljastui, kävi peitsi jo tuima, ja herposi maahan mies rytinällä.
Näin isä: "Mun jo pääni kallistuu, Sun, rakas Rusillani, kohouu; Sä perinnöksi jäät ja perijäksi, Sua sulhosarjat etsii ystäväksi, Vaan kihloiksi heilt' ano pikari, Jonk' isäs sotavuonna hukkasi! Se, Rusillani, vaadi sulholta, Ett' töissänsä hän näyttää urholta Ja maljan vuorenhaltialta tuopi, Sen tehtyään vast' onnen viinaa juopi. Tuoli' onkalossa vuoren takamaan Se malja löytyväksi kerrotaan."
Noinpa he toisilleen nyt haasteli riemuavassa taisteloinnossaan, jota mieleen toi ikivalta. Vaan jo akhaijeja muitakin maan järisyttäjä kiihti, 83 joukkoa taampana henkäävää liki laivoja seisoin. Jänteret herpaissut oli uupumus heilt' ylen raskas, vallannut hätä mielen, kons' yli mahtavan muurin tulvivan huomasivat luvutonten iliolaisten.
Ma silloin huomasin, ett' antamaankin käs' olla liian auki voi, ja kaduin tuon synnin sitten kaikkein muiden kanssa. Kuin moni ylösnousee kaljupäänä, kun tietämättömyys heilt' esti synnin tään katumisen kuolinhetkelläkin! Ja tiedä, että syy, mi vastakkainen on suoraan syylle jollekin, sen kanssa yhdessä täällä kuihtuu, kuivatetaan.
RICHARD. He nurjan tähden alla syntyivät. ELISABETH. Ei, nurjat ystävät heilt' otti hengen. RICHARD. Ei kohtalon voi tuomiota kääntää. ELISABETH. Ei, kohtalon jos kääntymätön määrää. Nuo piltit kauniimman ois kuolon saaneet. Jos sulle kauniimp' oisi elo suotu. RICHARD. Minäkö orvot orpanani tapoin? ELISABETH. Niin, orvot orpanasi; heiltä orvoit Vapauden, vallan, ilon, heimon, hengen.