United States or Moldova ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sun kiros, kadotettu, tunnen kyllä: kuin ilottomat pilvet kattoin yllä käy ohitseni päivät, vaihtuu yöt. Yön prinssi ystäväs Eerik on, öin vainoo veriset veljet, on rintansa synkkä ja rauhaton, sitä kietoo kirot ja eljet. Hänen poveas vasten painaltaa suo, Kaarin, päänsä kuuma: hänen henkensä kahleet kirpoaa ja hullun järkensä huuma.
Mutta sellaisiahan, Jumala nähköön, olemme kaikki tämän taivaan alla. Kuitenkin koetamme täyttä päätä elää tästälähin niinkuin hurskasten urosten tulee, kun kerran olemme tänne oikein ehtineet sijoittua ja saaneet itsellemme lämpöisen rauhanmajan. Tehkäämme, veljet, ankara liitto ja heittäkäämme pois kaikki synnin eljet, kaikki viha, riita ja vaino täällä lintukodossa. Pois viha, vaino ja ylpeys.
Silloin taivoon laajaan päin uros silmäsi nurkuin: "Kauhein kaiketi, Zeus ylitaatto, sa liet jumaloista! Eljet Aleksandron jo ma toivoin saavani kostaa; vaan nyt kouraan miekka se murtuu, peitseni suotta singahtaa kädest', ei teho, ei katalaa ole kaannut."
Sodat suuret kestettiin, hallan eljet estettiin. Kestämmekö kerran vielä Ison vihan miehen miellä? In ecclesiam! Sotaa etsineet me emme, rauhan tähden taistelemme, kas, kuin ratkee rautapaidat, katkee hengen kahleet, aidat. Aika ei nyt auran, kynnön »Lakkaa! Lakkaa!» aik' on kylkiraudan, rynnön »Päälle hakkaa!» Iske eestä Europan, synnyinmaan ja maailman!
Kun nyt Elli näkee kerran toisen Kiiltonapin, alkaa tanssin moisen Kun on nähnyt muutakin kuin takin. Muutoksia. Kaisa kahden vuotisena Tukisteli, silmät raapi Kun pääsi luokse poikalapsien, Impi-ijällänsä Kaisa Suuteli ja halaeli Kun pääsi seuraan kylän poikien, Nyt hän Räikän puolisona Nähdään jälleen muuttuneena: Lapsen eljet taas on mielessä. "Juurikkaat kuin Seiloon päitä."
NUORI JOUKO. Korpi on korea kyllä Häijyn miehen häätuvaksi. SINIKKA. Joutikin sinulle murhe, Häpeää kypärän täysi: Ryöstäjälle, raastajalle, Orjan onnen sortajalle Kylvän suoloilla surusi, Jotta haavas kirveltävi. NUORI JOUKO. Rumat on rumalla eljet. SINIKKA. Olin ennen aikoinani Mielestäsi kyllin kaunis, Kelpasin pojan pidellä.
Anja Jaakon povella kuin kuollut joutsen makaa. »Mun on vilu», virkahtaa nyt Anja vienoin äänin, katsoin ylös kantajaan, »ja pahoin riippuu pääni». Sade suhuu taivahalta, märkä metsä huokaa Jaakko seisahtaa kuin kivi, lausuu: »Anteeks suokaa!» Huudot yössä kaikuvat: »Halloo! Täss' ovat jäljet. Tännepäin! Nyt murhamiest' ei auta armot, eljet!»
REGAN. Isäni ristilapsko teitä väijyy? Edgarko, jolle isän' antoi nimen? GLOSTER. Oi, häpeä sen peittää tahtois, rouva. REGAN. Oliko hän sen irstaan joukon seuraa, Jok' isälläni palvelee? GLOSTER. En tiedä. Oi, kurjaa, kurjaa liiaks! EDMUND. Oli, rouva, Hän oli sitä joukkiota. REGAN. Ei ihme siis, jos häll' on häijyt eljet.
Nuo naapurit, nuo vanhat riitaveljet ne tunsi senkin seitsemäiset eljet: ne rinnan piti tietä hallussaan ei sivu siit' ois päässyt lempokaan. Se oli niinkuin näky aikain takaa: kun miehet vainolaista kiinni hiihti, kun hävitetyt kodit kostoon kiihti niin oli joka katse kiivas, vakaa. Ja lumiaavaa riitti länteen, itään, ja päivä kaartain kulki aavan yli. Jo sitä odotteli illan syli.