United States or Malta ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siis työhön, veikkoset, lippu tää, Kuin verikirjoitus yhdistää Näin voimat ja virkahtaa: Ken kurja pettäen horjahtaa, Sen immet inholla kiroaa, Ja koko synnyinmaa. Henrik Vergeland. Sa suureks olit syntynyt Ja suuri henkes särki Kaikk' ajan ahtaat sitehet: Otsalles ikijärki Soi neron valta seppeleen; Kun silmäs salamoitsi, Maailmat uudet kangasti: Ne laulu esiin loitsi!
Sielut kaikkialla Riemu kirkastaa: Suulla nauravalla Joulu virkahtaa: Rauha maassa! Yli-enkelitten Kuori korkea Kautta taivahitten: Herran kunnia Korkeudessa! Viihdy ihmismieli: Joulu rauhan tuo. Kiitä sydän, kieli: Herra armon suo Jeesuksessa. Hiljaa vaan! Hiljaa vaan! Hiljaa valo valkeneepi, Hiljaa kasvi kalpeneepi, Hiljaa toukka syö.
»Kumpi ensiksi laskee?» kysyy Falkki. »Kyllä minä olen niin ajatellut, että minä laskisin», sanoo punatakkinen. »Sopii hyvin minun puolestani!» Olavi virkahtaa. »Pankaa edes muutamia miehiä tuon toisen puolen kossalle vahtiin kaiken varalta!» sanoo Moisio päälliköille. »Ei minun varaltani!» huutaa punatakkinen kopeasti. »Ellei tämä naapuri kaivanne onkimiehiä...?»
»Kyllä jo pysyvät!» virkahtaa muuan. »Mutta pelkäänpä että siitä tuli pitkä kahvitunti koko sakille. Ei nyt lähde kukaan ruhkalle, jos se vaan lie vähääkään tiukempi. Käydään katsomaan!» Laskumiehet alkavat painautua koskenrantaa kulkevaa polkua alaspäin. Heihin liittyy pitkin matkaa koskimiehiä, jotka tulevat vahtipaikoiltaan sikäli kuin viimeiset tukit ennättävät ohitse. »Missä se oikein on?»
Ajat, rouvani, ovat vaarallisia, ja nuot metodistat näyttävät pesiintyneen myöskin tänne. Mutta tässä tapauksessa ilmi-antaja varmaankin on erhettynyt." "Kenties, äitini," minä rohkenin virkahtaa, "ilmiantaja on joku semmoinen, joka ei itse kuulu kirkkoon.
Ja itse oman olemuksensa rajat tunnettuaan hän lakkasi vaatimasta rajattomia myöskin muilta ihmisiltä. Me ihmiset olemme vain onnettomuustovereita, oli hänen tapansa usein surumielisesti virkahtaa. Jos ihmiset sen täysin tajuaisivat, he eivät olisi niin julmia ja sydämettömiä toisilleen.
»Päivää!» virkahtaa hän sitte teennäisen tuttavallisesti, astuu nopeasti Olavin luo ja ojentaa kätensä. Olavi katselee sanatonna kiireestä kantapäähän niinkuin tuntisi, eikä tuntisi, eikä tahtoisikaan tuntea. »Oo! Miksi noin suuret silmät?
Ujo onpi hän, kansanlapsi, ei tottunut teeskeilyyn, Hän seurassa vanhempainkin voi vaipua mietteilyyn; Ja hälle kun vahtova malja nyt tuodahan samppanjaa, Niin luotaan maljan hän lykkää ja vitkahan virkahtaa: »Ei, serkkuni, tuota mä juomaa en sentään koskaan jois! Ken on kansoa köyhää nähnyt, sitä varmaan juoda ei vois!
Anja Jaakon povella kuin kuollut joutsen makaa. »Mun on vilu», virkahtaa nyt Anja vienoin äänin, katsoin ylös kantajaan, »ja pahoin riippuu pääni». Sade suhuu taivahalta, märkä metsä huokaa Jaakko seisahtaa kuin kivi, lausuu: »Anteeks suokaa!» Huudot yössä kaikuvat: »Halloo! Täss' ovat jäljet. Tännepäin! Nyt murhamiest' ei auta armot, eljet!»
»Nyt pojat lähdetään!» virkahtaa Esa, kun paiskaa kiinni tuvan oven. »Joo!» myöntävät toiset, voitollinen, hymynsekainen ilme kasvoilla. Mutta liikkeistä ja äänestä värehtii vauhka pelkoisuus. Varoen he liikkuvat, karttavat ikkunan lähelle menemistä ja oviloukossa hetkisen neuvottelevat.