Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Tuolla oli kirkko, jossa isäni ennen saarnasi; tuossa seisoivat vielä samat talot, siellä elivät vielä samat henkilöt, joita minä lapsuudessani olin tuntenut; tässä vanha tavara-aitta ja tuossa ravintola, jonka kyltti kiikkui kitisten tuulessa.
Kaikkia niitä hallitsi punaiset tai harmaat talot metsänreunassa, maantien varrella, kunnailla vainioiden keskellä. Siellä täällä pellonmäillä joku yksinäinen mänty tai suuri kivi katajapensaiden ympäröimänä, vielä useammassa kohti harmaa lato tai punainen maneesi. Kukaan ei puhunut, Keskitalokin näytti liikutetulta. Sanaa sanomatta lähdettiin hiljalleen lakeudelle laskeumaan.
Parooni Manfeltista tuntui kuin olisi hänet äkkiä temmaistu irti koko ihmiskunnasta ja asetettu yksin seisomaan silmä silmää vastaan jonkin suuren ja tuntemattoman maailmanmahdin kanssa. Oliko aika loppunut? Oliko iankaikkisuus alkamassa? Hän avasi ikkunan. Kolkko syystuuli puhalsi ohi hänen valkean päänsä huoneesen. Talot nukkuivat pimeässä. Näytti siltä kuin olisi koko maailma mennyt levolle.
Vaikka Suomi onkin minulle maista rakkain, se kun sytytti sieluni pohjasäveleen, en sentään toivoisi, että kaikki maat olisivat Suomen muotoisia, että niissä olisi aivan samallaiset olot ja laitokset kuin meillä. Yhtä hyvinhän voisin vaatia, että kaikki talot omassa maassani olisivat minun kotimökkini muotoisia.
Säännöllistä kivitystä ja valaistusta ei ollut ajatteleminenkaan. Porvarein talot, usein tehdyt hirsiristikon päälle, seisoivat korkea ja huippuinen pääty katua kohti.
Ryskien puurakennusten jäännökset olivat luhistuneet kokoon. Kaupunkilaisilla oli tarpeeksi tekemistä saadessaan lähimmät, osittain jo syttyneet talot pelastetuiksi. Tämä onnistui sateen avulla, joka alkoi vähän ennen auringon nousua lopettaen myrskyn, salamat ja ukkosen.
Queensferry on sievästi rakennettu kauppala, talot ovat hyvästä kivestä ja monet niistä liuskakivillä katetut. Raatihuone ei mielestäni ollut yhtä hieno kuin Peeblesissä eivätkä kadutkaan niin sileitä, mutta ylipäänsä oli siellä siksi siistiä, että minä häpesin rumia ryysyjäni.
Neljästoista runo Siitä lieto Lemminkäinen arveli, ajattelihe, kulle syylle sylveäisi, kulle laskisi laulle: heittäisikö Hiien hirvet, itse kulkisi kotihin, vai vielä yritteleisi, hiihteleisi hiljallehen mieliksi metsän emännän, salon impien iloksi. Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella: "Oi Ukko, ylijumala tahi taatto taivahinen! Tee nyt mulle suorat sukset, kepeäiset kalhuttimet, joilla hiihteä hivitän poikki soien, poikki maien, hiihän kohti Hiien maita, poikki Pohjan kankahista Hiien hirven käytäville, poropeuran polkemille! "Lähen nyt miehistä metsälle, urohista ulkotöille Tapiolan tietä myöten, Tapion talojen kautta. Terve, vuoret, terve, vaarat, terve, kuusikot kumeat, terve, haavikot haleat, terve, tervehyttäjänne! "Miesty, metsä, kostu, korpi, taivu, ainoinen Tapio! Saata miestä saarekselle, sille kummulle kuleta, jost' on saalis saatavana, erän toimi tuotavana! "Nyyrikki, Tapion poika, mies puhas, punakypärä! Veistä pilkut pitkin maita, rastit vaaroihin rakenna, jotta tunnen, tuhma, käyä, äkkiouto, tien osoan etsiessäni ereä, antia anellessani! "Mielikki, metsän emäntä, puhas muori, muoto kaunis! Pane kulta kulkemahan, hopea vaeltamahan miehen etsivän etehen, anelijan askelille! "Ota kultaiset avaimet renkahalta reieltäsi, aukaise Tapion aitta, metsän linna liikahuta minun pyytöpäivinäni, eränetso-aikoinani! "Kunp' on et kehanne itse, niin on pistä piikojasi, pane palkkalaisiasi, käske käskyn kuulijoita! Et emäntä lienekänä, jos et piikoa pitäne, sata piikoa pitäne, tuhat käskyn kuulijata, karjan kaiken kaitsijata, viitsijätä viljan kaiken. "Metsän piika pikkarainen, simasuu Tapion neiti! Soitellos metinen pilli, simapilli piiperoita korvallen ehon emännän, mieluisan metsän emännän, jotta kuulisi välehen, nousisi makoamasta, kun ei kuule kumminkana, ei hava'a harvoinkana, vaikka ainoisin anelen, kielen kullan kuikuttelen!" Siinä lieto Lemminkäinen ajan kaiken annitoinna hiihti soita, hiihti maita, hiihti korpia kovia, Jumalan sysimäkiä, Hiien hiilikankahia. Hiihti päivän, hiihti toisen. Jo päivänä kolmantena meni suurelle mäelle, nousi suurelle kivelle, loi silmänsä luotehesen, poikki soien pohjosehen: Tapion talot näkyivät, ukset kulta kuumottivat poikki suosta, pohjosesta, alta vaaran, varvikosta. Tuop' on lieto Lemminkäinen heti luoksi luontelihe, lähelle lähentelihe, alle ikkunan Tapion. Kuuristihe katsomahan kuuennesta ikkunasta: siellä antajat asuivat ja viruivat viljan eukot aivan arkivaattehissa, ryysyissä ryvennehissä. Sanoi lieto Lemminkäinen: "Mintähen, metsän emäntä, asut arkivaattehissa, riihiryysyissä rypeät, kovin musta muo'oltasi, katsannaltasi kamala, ilkeä imertimiltä, rungolta ruman näköinen? "Kun ennen kävin metsässä, kolm' oli linnoa metsässä: yksi puinen, toinen luinen, kolmansi kivinen linna; kuus' oli kultaikkunoa kunki linnan kulmanteella. Katsahin sisähän noista seinän alla seistessäni: Tapion talon isäntä, Tapion talon emäntä, Tellervo, Tapion neiti, kanssa muu Tapion kansa, kaikki kullassa kuhisi, hopeassa horjeksihe. Itsensä metsän emännän, ehtoisan metsän emännän, käet oli kullankäärehissä, sormet kullansormuksissa, pää kullanpätinehissä, tukat kullansuortuvissa, korvat kullankoltuskoissa, kaula helmissä hyvissä. "Oi mielu metsän emäntä, Metsolan metinen muori! Heitä poies heinäkengät, kaskivirsusi karista, riisu riihiryökälehet, arkipaitasi alenna! Lyöte lykkyvaattehisin, antipaitoihin paneite minun metsipäivinäni, eränetso-aikoinani! Ikävä minun tulevi, ikävä tulettelevi tätä tyhjänä-oloa, ajan kaiken annituutta, kun et anna aioinkana, harvoinkana hoivauta. Ikävä ilotoin ilta, pitkä päivä saalihitoin. "Metsän ukko halliparta, havuhattu, naavaturkki! Pane nyt metsät palttinoihin, salot verkahan vetäise, haavat kaikki haljakkoihin, lepät lempivaattehisin! Hope'ihin hongat laita, kuuset kultihin rakenna, vanhat hongat vaskivöille, petäjät hopeavöille, koivut kultakukkasihin, kannot kultakalkkaroihin! Pane, kuinp' on muinaiselta, parempina päivinäsi: kuuna paistoi kuusen oksat, päivänä petäjän latvat, metsä haiskahti me'elle, simalle salo sininen, ahovieret viertehelle, suovieret sulalle voille. "Metsän tyttö, mielineiti, Tuulikki, tytär Tapion! Aja vilja vieremille, auke'immille ahoille! Kun lie jäykkä juoksullehen eli laiska laukallehen, ota vitsa viiakosta, koivu korven notkelmosta, jolla kutkutat kuvetta sekä kaivat kainaloita! Anna juosta joutuisasti, vikevästi viiletellä, miehen etsivän etehen, aina käyvän askelille! "Kun vilja uralle saapi, tupita uroa myöten! Pane kaksi kämmentäsi kahen puolen kaiteheksi, jottei vilja vieprahtaisi, tiepuolehen poikeltaisi! Josp' on vilja vieprahtavi, tiepuolehen poikeltavi, tielle korvista kohenna, saata sarvista uralle! "Hako on tiellä poikkipuolin: sepä syrjähän syseä; puita maalla matkallansa: ne on katkaise kaheksi! "Aita vastahan tulevi: kaa'a aita kallellehen viieltä vitsasväliltä, seitsemältä seipähältä! "Joki joutuvi etehen, puro tielle poikkipuolin: silkki sillaksi sivalla, punaverka portahaksi! Saata poikki salmistaki, vetele vesien poikki, poikki Pohjolan joesta, yli kosken kuohuloista! "Tapion talon isäntä, Tapion talon emäntä, metsän ukko halliparta, metsän kultainen kuningas! Mimerkki, metsän emäntä, metsän armas antimuori, siniviitta viian eukko, punasukka suon emäntä! Tule jo kullan muuttelohon, hopean vajehtelohon! Minun on kullat kuun-ikuiset, päivän-polviset hopeat, käeten soasta käymät, uhotellen tappelosta; ne kuluvat kukkarossa, tummentuvat tuhniossa, kun ei oo kullan muuttajata, hopean vajehtajata." Niinp' on lieto Lemminkäinen viikon hiihteä hivutti, lauloi virret viian päässä, kolmet korven kainalossa: miellytti metsän emännän, itsenki metsän isännän, ihastutti immet kaikki, taivutti Tapion neiet. Juoksuttivat, jou'uttivat Hiien hirven kätköstänsä, takoa Tapion vaaran, Hiien linnan liepehiltä miehen etsijän etehen, sanelijan saataville. Itse lieto Lemminkäinen jopa lämsänsä lähetti Hiien hirven hartioille, kaulalle kamelivarsan, jottei potkinut pahasti selkeä silittäessä. Siitä lieto Lemminkäinen itse tuon sanoiksi virkki: "Salon herra, maan isäntä, kaunis kankahan eläjä! Mielikki, metsän emäntä, metsän armas antimuori! Tule nyt kullat ottamahan, hopeat valitsemahan! Pane maalle palttinasi, lempiliinasi levitä alle kullan kuumottavan, alle huohtavan hopean, tuon on maahan tippumatta, rikkoihin rivestymättä!" Läksi siitä Pohjolahan; sanoi tuonne tultuansa: "Jo nyt hiihin Hiien hirven Hiien peltojen periltä. Anna, akka, tyttöäsi, mulle nuorta morsianta!" Louhi, Pohjolan emäntä, tuop' on tuohon vastaeli: "
Hämärti jo, kun Antero saavutti Hauensteinin kylän ensimmäiset talot ja kysyi ravintolaa, jossa pfalzilainen veljensä kirjeen mukaan oli silloin tavattavana. Joukko vieraita, jotka hän heti huomasi työmiehiksi, täytti ravintolan huoneen; niiden joukossa ei ollut Nadler ja Antero kuuli palvelijalta hyvän tunnin kuluvan, ennenkuin toveri tulisi.
Talot tihenivät, mutta pienenivät samalla ja useimmat olivat yksinäisiä, paitsi kirkonkylässä, sillä suomalainen rakasti täälläkin yksinäisyyttä ja itsenäisyyttä ja tahtoi asua väljästi; vain hämäläiset ovat toisinaan keräytyneet suuriin tiheästi asuttuihin kyliin, ikäänkuin pitääkseen puoliaan herraskartanoiden sortoa vastaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät