United States or Azerbaijan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Helka ja Elma pitivät lujasti kiinni toistensa käsistä, ja heitä oikein pöyristytti. Meerin silmät säteilivät, ja hänen mielestään Vihtori oli oikea sankari. Noh, miten sitte kävi? kysyi hän uteliaana. Ilta oli jotenkin pimeä, sillä kuu peittyi pilviin; me hiivimme muutamien katajapensaiden taakse ja tirkistelimme tutkivin silmin koivumetsään päin, joka huhun mukaan oli kummituksen pesäpaikka.
Sillä tavoin hän oli elänyt neljäkymmentä talvea tässä kurjassa mökissä. Mutta sellaisena kuin se tänä iltapäivänä näkyi siinä kanervamättäiden ja heleänviheriäin katajapensaiden välissä, tuntui se kumminkin erinomaisen iloiselta, aivan niinkuin kurjuus hymyilee ja sanoo: Tervetultua! vaikka sillä ei ole mitään muuta tarjottavaa.
Hetken päästä tointuu kuitenkin jänis sen verran, että lähtee hiljalleen kuukkimaan pois ja katoo katajapensaiden taa. Pekalta pääsee itku, ja kun hän on aikansa itkenyt, kahlaa hän toisen suksensa avulla alas niitylle toisen suksensa luo ja pääsee viimein, yhä vetistellen, kotiinsa.
Kaikkia niitä hallitsi punaiset tai harmaat talot metsänreunassa, maantien varrella, kunnailla vainioiden keskellä. Siellä täällä pellonmäillä joku yksinäinen mänty tai suuri kivi katajapensaiden ympäröimänä, vielä useammassa kohti harmaa lato tai punainen maneesi. Kukaan ei puhunut, Keskitalokin näytti liikutetulta. Sanaa sanomatta lähdettiin hiljalleen lakeudelle laskeumaan.
"Mitä vielä", vastasi toinen nousten seisoalleen. "En minä ole haavoittunut karitsa. "Katsos, miten voin juosta! "Missä vuohesi ovat?" "Tuolta ne tulevat juuri näkyville katajapensaiden takaa. "Kutsun ne tänne." Hän otti paimenpillinsä ja puhalsi sillä kimeän äänen pyörittäen sitten vuorisauvaansa ympäri päänsä. Vankkarakenteiset vuohet riensivät paikalle niin pian kuin voivat.
Voimatta siinä mitään katselevat he toisiaan. Hetken päästä tointuu kuitenkin jänis sen verran, että lähtee hiljalleen kuukkimaan pois ja katoo katajapensaiden taa. Pekalta pääsee itku ja kun hän on aikansa itkenyt kahlaa hän toisen suksensa avulla alas niitylle toisen suksensa luo ja pääsee viimein, yhä vetistellen, kotiinsa.
Itku kurkussa, vaikeroiden kuin kuoleva, riennän minä läpi metsän, yli kivien ja kantojen, puhki näreikköjen ja katajapensaiden ääntä kohti. Tietä en jouda seuraamaan, ennenkuin se muutamassa käänteessään on edessäni, ja sitä myöten tulee vastaani mylvivä sonni. Olen varma näkeväni verta ja vaatteiden repaleita hänen sarvissaan, ja hämmästyä vähän, kun en sitä näekään.