United States or France ? Vote for the TOP Country of the Week !
Alakuloisuutta pappismiehenkin mielessä synnytti tuo valtavan ylevä luonto metsässä, jota myrsky ikäänkuin tuuditteli, ja hän rupesi harvapuheisemmaksi. He olivat nyt joutuneet siihen alanteeseen, jossa kummituksen oli näyttäyminen. Poika kuunteli nyt vain hajamielin papin jotenkin pakonperäistä puhetta ja loi vakavana silmänsä tien vasemmalle puolelle.
"Oh, se on totta," huudahti Lily; "mutta silloinkin, kun tulemme aika-ihmisiksi, on varmaankin hetkiä, jolloin meitä haluttaisi saada nähdä kummituksen ja tuntea minkä lohdutuksen, minkä ilon se meille tuottaisi." "Minä ymmärrän teitä.
Vasta sitte, kun huomasin nämä kummituksen kaltaiset henkiset kasvot ja näin niiden silmissä nuhtelevan ilmeen, johon en voinut mitään vastata, vasta sitte huomasin, kuinka sydäntä vihlovaa tapahtunut hävitys oli. Jouduin syvimmän tuskan ja masennuksen valtaan, sillä olinhan minäkin ollut yksi niitä, jotka olivat vaieten katselleet hävitystä.
"Sinä näet tämän hammaskaivimen?" kysyi Scrooge, vasta mainitusta syystä taas nopeasti ryhtyen kysymiseen ja toivoen, että hän, vaikka vaan tuokioksi, luovuttaisi pois kummituksen kivettyneen katseen. "Kyllä", vastasi haamu. "Sinä et katsele sitä", sanoi Scrooge. "Minä näen sen kuitenkin", väitti haamu.
Kun he, kauhistuen tätä hirveää kummitusta, olivat kiirehtineet eteenpäin, olivat he olleet huomaavinaan, että tuo valkea haamu hiljaa liikkui metsän puiden välissä, joskus kohoten luonnottoman pitkäksi, kunnes se viimein vaipui maahan ja hävisi. Näin oli ensimäinen, joka kummituksen oli nähnyt, kertonut tapauksen.
Pappi kertoi tarkalleen paikan metsän alanteessa. "Minä tunnen sen", sanoi Lauri surullisesti hymyillen. "Kylläpä minä sen paikan tunnen", toisti hän vieläkin kerran. Sillä välin oli kyytipoika tullut tupaan ja meni talonväen joukkoon, hiljaa kysyen eräältä naispalvelijoista, oliko pappi nähnyt kummituksen, jota hän ei ollut uskaltanut papilta kysyä tuolla pimeässä metsässä.
Minkähän näköinen tuo kummitus on edestäpäin! Se seisoi liikkumatta, selin. Sen luo tuli puodista nainen. Missä hän oli nähnyt tuon naisen? Missä ihmeessä? Ei jaksanut muistaa. Nainen istui ajamaan hevosta, pystyssä olevat jauhosäkit asettuivat jalkoineen rekeen naisen taakse. Silloin näki hän kummituksen kasvot ja muisti kaikki. Laura Sorvo ja hänen prinssinsä! Hän ei enää inhonnut Laura Sorvoa.
Constance vetäytyi taaksepäin aivankuin olisi nähnyt kummituksen. Hän, Mathieu, suuri Jumala! Minkätähden juuri hän? Mitenkä hän voi olla täällä? Kaikista onnettomuuden sanansaattajista odotti hän vähimmin Mathieutä. Jos hänen kuollut poikansa olisi tullut, niin ei Constance olisi niin paljon pelästynyt kuin nyt isän nähdessään.
Kuten huomaatte, parhain paikka tuo ei ollut saapua kummituksen. Hän kuitenkin tuli ja astui luo, veti visusti jälkeensä kiinni uksen ja seisahtui sekä katsoi päin läpi pääkallo-reikien hirveäin.
Ja niin lienee todella ollutkin, sillä nyt huomasin paljoa tarkemmin kuin koskaan ennen, kuinka jokaisen täytyi kuunnella takanansa kulkevan kummituksen, epävarmuuden peikon ääntä. »Tee sinä työtä kuinka paljon tahaan», kuiskaili kummitus, »nouse anivarhain ylös ja raada myöhäiseen iltaan saakka, ole viekas ryöväri tai rehellinen palvelija et sittenkään voi koskaan olla varma asemastasi.