United States or Saint Pierre and Miquelon ? Vote for the TOP Country of the Week !
On keksitty keino jo, luulen: Kun astuvi majaani rauhaiseen tuo vietävä taasen vihkoineen ja viereeni istahtaapi, omat lauluni tempaan ja armotta hänen kuultensa niit' alan lausua hän kauhulla kaikkoaapi. Voi, voi tätä kurjaa maailmaa, voi sinuas ihmiskunta, sua säälin mä niin, ett' taasenkaan koko yöhön en saane unta. Mikä on tään elämän tarkoitus? Mikä kansan ja yksilön määrä?
Hällekin paljon korvaamass' oli näät pyhä Elis: valjakon vaunuineen, jalot juoksijat, niit' oli neljä; 699 kattilajalkaa voittelemaan tuli nuo ajokilpaan, vaan nepä haltuuns' Augeias, maan valtias, otti, työns ajomiehen tyhjänä pois, muremiell' upehistaan.
Ne kaksi kuuluneet on yhtehen niin kauan kuin on soinut lemmen sota tai riita käynyt ritar-kalpojen, niit' ilman tyhjä ois maailma, jota en kärsi, siedä, niinkuin siedä en... Ei, ei! En suutukaan, vaan kiitän Sua, kun muistutit Sa mullan lasta mua. Tuon tempun mulle jos ois tehnyt toinen ei, sit' ei tohtinut ois kukaan muu!
CORNWALLIN HERTTUA. Siis minunkin kenties, ja tuon ja tämän? KENTIN KREIVI. Mun virkani on, herra, olla suora: Parempia ma kasvoj' olen nähnyt Kuin yhdenkään nään hartioilla tässä. CORNWALLIN HERTTUA. Tuo niit' on, jotka, kun on suoruudesta Heit' ylistetty, raakaa julkeutta Tavoittelevat, teeskennellen muuksi Kuin ovat. Hän, hän ei voi imarrella!
Noita laulan, joita taian, Ennen kuultuja kujerran, Ennen saatuja sanoja, Opituita ongelmoita, Taaton saamia sanoja, Vanhemman varustamia. Niit' ennen isoni neuoi, Oma vanhempi opetti, Kahen tietä käyessämme, Kolmin kolkutellessamme. Ei sanat salahan joua, Eikä luottehet lovehen, Mahti ei mene maan rakohon, Vaikka mahtajat menevät.
Mun halvan huomioni mukaan pilkkas Hän meitä, kerjätessään ääniämme. 3 KANSALAINEN. Niin kyllä, nauroi meitä vasten naamaa. 1 KANSALAINEN. Se hänen tapaans' on; ei pilkannut hän. 2 KANSALAINEN. Sä yksin sanot, ettei pilkannut hän. Ois näyttää hänen tullut ansionsa, Isänmaan palvelussa saadut haavat. SICINIUS. Sen teki hän. KAIKKI. Ei, niit' ei kukaan nähnyt.
Ja minulta jos kaikki riisti kurjuus, mä sitä kiitän: totuuden se näyttää! ANTONIO. Sua, Tasso, hämmästyen kuuntelen, jos hyvin tunnenkin, kuin herkkä henkes äärestä toiseen häilymään on nopsa. Tajuusi tule! Raivos hillitse! Sä herjaat, syydät sanan sanan jälkeen, jotk' anteeks antaa voi sun tuskillesi, vaan niit' et itsellesi koskaan sinä.
Isän tavalla tyydyttää hän kaikkia lahjoillansa; lapsetkaan niit' ilman ei jää. Nyt Turkuhun kulkuansa jatkaa hän kukkain ja seppelten ja kuusien oppaana ollen. Nuoriso vastass' on tanssien, käy vanhatkin hurmiollen. Nymfeinkin parvi käy karkeloimaan, Mars, Phoibos ja Minerva vielä; kaikki nyt puolelta kuninkaan saa vainen armoa siellä, Ehemiskin maahan lankeaa hänen kärkkyen katsettansa.
LAPPALAINEN. Nahka, sarvet ne porojen, Ne koko Lapinkin turva, Jollei ahma niit' anasta Tai vihainen Pohjan valta Onni nuorelle parille! LOUHI. Lahjoistasi kuin sanoista Sarvet pois pudota, Lappi! ILVO. Ahma säästäköön poronne! Roihutkoon revontulenne, Päivä viihtyköön Lapissa! Lapin sarvet on syvässä Mun poveni pinnan alla Lappalaisille: Juo, porojen paimen, oltta! Torvensoittoa.
Tätä varten hän ottikin rukouksekseen seuraavan ihmeellisen Sofokleen köörilaulun: "Oi että mun ois suotu hurskautta täydellistä Sanoista, töissä saavuttaa, Joiden on säännöt vakaat Laadittu taivahan korkeudessa, Joiden on isä Olympon valtias yksinään! Niiden ei ole alku ihmisluonto kuolevainen, Unehen vaivuttaa niit' ei unhotus voi; Suuri on jumala näissä eikä vanhene milloinkaan."