United States or Senegal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Murhamies sorean siskon! Liipaisenko? Laukaisenko? »Tuo on kosto lapsen kosto, ei kosto partasuun urohon. Tiedän ma paremman taian.» Kovemman kuin kuolon loihtu? »Luottehet lujimmat tunnen, loihdin Väinämön väkevän yön syvimmän synnyn kautta, kautta kalpean hämärän.» Ja mikä syvin on synty?
Loihe siitä loitsimahan, sai itse sanelemahan. Luki synnyt syitä myöten, luottehet lomia myöten, mutt' ei muista muutamia rauan suuria sanoja, joista salpa saataisihin, luja lukko tuotaisihin noille rauan ratkomille, suu sinervän silpomille. Jo veri jokena juoksi, hurme koskena kohisi: peitti maassa marjan varret, kanervaiset kankahalla.
Luonnon lapsena kasvoi kansa, nukkui honkien huountaan, uneksi uudesta onnestansa, heräsi aaltojen loiskinaan; huuhtia raaten, kaskia kaaten voimoa elämän nisistä joi, metsän Mielikin povella maaten luonnon luottehet kuulla voi. Siellä suojana hongan juuri, taivon tähtöset päällä pään, kasvoi Suomen sukuni suuri, yleni henki heimon tään.
Ja lyödään pyhää arpaa, Luetaan luottehet, Nuo syntysanat syvät Ja vakaat, ainaiset, Laulunkin sävel vieno Ja hurmaavainen soi, Mut päivän päästösanaa Ne eivät selvitellä voi. Nyt tuli valon mailta Ylimys ylhäinen; Ja hänen sieluuns' aatos Välähti taivainen: »Avuillaan ylevillä, Jos Jumala sen suo, Monenkin kansan verraks Kohota voisi kansa tuo.»
Vaka vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Jo nyt sain sa'an sanoja, tuhansia tutkelmoita, sain sanat salasta ilmi, julki luottehet lovesta." Niin meni venonsa luoksi, tieokkaille tehtahille. Sai venonen valmihiksi, laian liitto liitetyksi, peripäähyt päätetyksi, kokkapuut kohotetuksi: veno syntyi veistämättä, laiva lastun ottamatta. Kahdeksastoista runo
Noita laulan, joita taian, Ennen kuultuja kujerran, Ennen saatuja sanoja, Opituita ongelmoita, Taaton saamia sanoja, Vanhemman varustamia. Niit' ennen isoni neuoi, Oma vanhempi opetti, Kahen tietä käyessämme, Kolmin kolkutellessamme. Ei sanat salahan joua, Eikä luottehet lovehen, Mahti ei mene maan rakohon, Vaikka mahtajat menevät.
Tuhma lauluhun latovi, Vierittävi virtehensä, Mitä sylki suuhun tuopi, Vesi kielelle vetävi. Tuosta tunnen tuhman virren, Pitkä virsi tuhman virsi, Kaksi kaunista sanoa, Tahi ei täyttä kahtakana. Viisas virren veisoavi, Oppinut osaelevi, Sanat saapi paikallehen, Luottehet lomia myöten; Suu se syytävi sanoja, Kieli luopi luottehia, Niinkuin ratsu jalkojansa, Ori konsti koipiansa.
Ja he lauloivat Väinöstä, joka lähti sanojansa Tuonelasta hakemaan ja, kun ei sieltä saanut, upposi Vipusen vatsaan ja sieltä ne toi. Innosta tutisi Jorman harmaa parta hänen Väinön vaelluksia laulaessaan, ja riemuiten lopetti hän laulunsa Väinön sanoilla: »jo nyt sain sadan sanoja, tuhansia tutkelmia, sain sanat salasta ilmi, julki luottehet lovesta!»