United States or Anguilla ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ikäänkuin voimakkaan sisällisen näkemyksen vallassa. Onnemme päivä painu ei, kun vihme auringon kyynelten käy läntehen; se sammukoon kuin outo taivaan ihme syänpäivän suureen hehkuun hukkuen! kauhistuen. Mit' aiot?
Siinä autuaasti mä lepäsin ja katsahdin akkunasta läntehen kauvas, ja näin siellä auringon sammuvan loimon, joka, pyhästi hymyten, vaipui hohtavien vuorten taakse. Tämänkaltainen lapsuuteni ihanin päivä. Ah! siihenpä tahdon verrata päivän tämän. SAKEUS. Oi mun lapseni, oi kallis sielu! Mikä sydän tykkyy sun povessasi!
Vait istuin siinä kehien, kun sukkula se ensi; mut kaiteen joka iskuhun mun veret poskiin lensi. Kuu verkkaan vaipui läntehen, loi yöhön kalvaan valon, kun kaunis lännen kankuri mua saattoi kautta salon. Mit' toivottu ja tehty lie, se salaan jäädä sietää; mut oi! ma pelkään, kohta sen jo kylät kaikki tietää.
Tuikkivat tähdet, Marjatan tähdet, kannella korkean taivaan, astuivat aatteet, maailman-aatteet, elämän ankaran vaivaan, heittivät pitkän, säihkyvän säteen idästä läntehen hamaan, painoivat käden toisehen käteen, käskivät kiiruhtamaan. Viikot ne vieri, vuodet ne kieri, ihmiset aikojen mukaan; taas kesä tuli, taas lumi suli, kuullut heistä ei kukaan.
Kun luot, lait luonnolle laadi! Idästä leimaus lyö jo läntehen hamaan. Katso, kaukaiset maat käy maalihin samaan, vyöryvi yössä, ympäri kansojen kuoro: »Kuollut on Jumala, Ihmisen Poian on vuoro!» Me uskoimme, että ihminen ei voi elää, jos latva sen leikattu on ja irti on juuret. Me elämme sentään! Laulut ja kantelet helää kuin ennen, käy kirkossa kansa ja soi sanat suuret. Sen tottumus tekee.
Kuolon syliin tyttö kaunis nukkui, Niinkuin päivä läntehen. Nuoret neidot, kasvinkumppaninsa, Hänen kääreit liinoihin, Koristelit arkkuns kukkasilla; Tuonen tupaan vietiin hän. Kirkas oli pyhäpäivän taivas, Kirkas päivä heluntain. Metsä humisi ja linnut lauloi, Koska impi vietiin pois. Tuli kalmistosta murhejoukko, Eipä impi tullutkaan, Silloin naiset nuoret itkuun päätyi, Ettei tullut ystäväns.
Oksattomat, lakkapäiset hongat pilvenkorkuiset vuoret harmaat, jäkäläiset, valjut vaarain rintehet syvät nielut vuoren alla, eessä aavat ulapat, synkät pilvet taivahalla, joista säihkyy salamat, yllä korkeudessa tuolla räsähdellen ajaa jyryllänsä ukkonen, pauhaa täällä, pauhaa tuolla, väsähdellen painuu sentään vihdoin läntehen.
Kun päivä laskenut on läntehen Ja kaste kylmä hautain kivet peittää; Kun miehen mieleen tunkee epäilys Ja tuska synninorjan tuntohon; Kun kirkon peittää pyhä pimeys, Yölamppu haudoille luo himmen valon Ja kello kaksitoista kumahtaa, Ja huuhkaja kun huutaa, kukko laulaa Niin ruhtinaallisessa loistossansa Olavi puol'yön kuninkaana nousee Pahoille kauhuks, turmaks ilkiöille Ja hikiliinallansa pyyhkimään Viattomien silmäin kyyneleet.
Pelkäsimme toitotusta torven, Herran vihan ääntä kautta korven, idän päältä tuolta pitkäisen leimausta hamaan läntehen Maa kun huojuis, taivas tulta löisi, meri maata, tuli merta söisi, ukkosena Herran uhka sois missä, missä silloin suoja ois? Muistatteko, kuinka toisihimme silloin siskoset me painausimme, kunnes äiti armas valon toi hämärään ja mieliin levon loi? SALOJ
Säde kiitää taivahasta, Huokuu vieno kesän tuuli, Nurmen nukan sade kastaa, Huhuu paimen huiluhuuli; Kaikkein sävel samanlainen: Olkoon Iida onnekkainen! Sorsain lähtö. Kotoisen lammen rantoja Tuo sorsa poikineen Viel' iltakauden uiskeli, Katsahti läntehen. Kuin päiväkulta laskeissaan Tuon lammen purppuroi, Ja taivas-kuvat lammella Tuo sorsa nähdä voi.