United States or Moldova ? Vote for the TOP Country of the Week !


Mutta, kuten sanottu, niin kirkastui nyt, uskon miehen Sakari Kolistajan selityksien kautta siis uskon avulla tälle viisaustieteen tohtori Tarkkilaiselle viisauden olemus, niin että hän määritteli: »Viisaus on sitten se, joka pörinänä elää ja horinana helää, mutta punnitessa ei pikkuistakaan paina

Pois menivät, ja uneen ikuiseen myös koko heidän kansansakin meni. Ken arvoitukseni nyt lukeekaan? Uus, outo kieli ympärilläin helää. Käy sydämet ja suvut kuolemaan ja yksin mykkä kauneus saa elää. Raudoissas ovat ranteeni, Zeus, mut ei henkeni koskaan. En ole heimoas sun, en sinun orjiaskaan.

Kyynelten armo syntymälahjoista laupein on meille, surun suuren tarmo kylvetty siunaten sydämien teille: kärsien kestät, silloin kun nauttien sortuisit ammoin, itkien estät itsesi vallasta tyhjyyden kammoin. Ikävöi, ihminen, taa ajan, paikan ja tuonenkin laineen! Rannalta tuskien nää pyhä tähtesi yli yön ja aineen! Kultainen helää ihmisen ikävöivän sielussa kieli.

Niinkuin hiljenevät äänet luonnon, kun saa Turjan rannoille raisun pakkasen talven ja yön ikivalta, tahto taitajan myös tuiki tyyntyvi, kun viestit tähtein hän kuulee taivaalta kylmänä kaareutuvalta; hänen tarmonsa talttuu, hänen myrskynsä suistuu, päivät lapsuuden lauhat hälle mielehen muistuu, niinkuin taivalten takaa hänen laulunsa helää, siinä autius, tuska, tunto tyhjyyden elää Hän yksin on!

Muuten saan pian tietää, että hän on osaston vartia, adjelennyj nadsiratjel, juuri tällä eli neljännellä osastolla, johon minä kuulun. Osaston vartia, jonka arvoa osottaa kolme helaa olkanauhassa, vastaa suunnilleen suomalaisten vankilain vahtimestaria, joka on vartiain lähin esimies.

Minä uneksin jouluni joutuneen kera kuusien, kynttilöiden, minä luulin haamujen haihtuneen ja mennehen metsä-öiden. Ja luulin jo, ett' olin ihminen, en ainainen uneksija, ja luulin jo, ett' olin onnellinen en onnen vain runoilija. Kas, ihminen suree ja iloitsee ja ihminen tuntee ja elää. Mut laulaja kulkee ja kuuntelee ja sen korvissa kantelet helää.

Sa mulle virkoit vienoin äänin silloin: »Ah, Catharina, olen onneton, mua lemmit, luulen, mutta virka, milloin voin kotiin viedä moisen morsionSua uskon, armas mies, sua rakastan kenties, mut niinkuin tuoksuu kukat kuudan-illoin, tai kielet helää kaukokantelon.

Tietysti kauneutt' on pienempää; mut taito vain on *nähdä*, *ymmärtää*. Ei jokaisella ole, joka muovaa savea, *silti* aina voimaa luovaa. Rauhassa täytyy kunkin saada kulkea; sinulta emme tahdo tietä sulkea, me maassa; ilmassa sun laulus helää. Meidätkin kaipuu *sinne* kerran vei; mut työtä aika vaatii, virttä ei, mi kuolee sikäli kuin miesi elää.

Sinis orhiansa siell' ohjatkoon, kunis kuulu elää Olympon kansa ja ihmisheimojen harput helää; sinis nähkööt sieltä hänet oudot maat, suvut myöhäis-ajan, kunis ihmismieltä tiet tenhoo taivahan-ratsastajan.

Kuitenkin iloitsen, armas, että näin elossa kerran kevätlempeni unelman, itsellensä uskollisen. hänen 50-vuotispäivänään. Rautainen aika raikua kultaisen kielen, talvinen taika kukkia laulavan mielen, sentään sun soittos ain yhä herkemmin helää, siitä on voittos, että sun ilos on elää.