United States or Heard Island and McDonald Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mun tehdä sydämeni soi, mit' tuhannet ne unelmoi, mut harva tehdä tohti. Te Israelin tyttäret, nyt soimaan harput, kantelet ja runot riemuisimmat! Ken nuorna kulkee kuolohon suur rauha rinnassansa on ja unet ihanimmat. Niin elänyt oon nuoruuden ma itkien ja iloiten, mut laulaen ma lähden, kun korjuuaikaan hedelmäin ma kuolemahan seppelpäin käyn korkeamman tähden! JOBIN IK
Kun luot, lait luonnolle laadi! Idästä leimaus lyö jo läntehen hamaan. Katso, kaukaiset maat käy maalihin samaan, vyöryvi yössä, ympäri kansojen kuoro: »Kuollut on Jumala, Ihmisen Poian on vuoro!» Me uskoimme, että ihminen ei voi elää, jos latva sen leikattu on ja irti on juuret. Me elämme sentään! Laulut ja kantelet helää kuin ennen, käy kirkossa kansa ja soi sanat suuret. Sen tottumus tekee.
Turhaan Tuonikin ansoillaan pyytävi pyhiä täällä. Pelkää en Tuonelan tutkelmoita, lapsesta miettinyt, miehestä noita laulanut oon. Sankarit tahtovat taistelohon. Tuonelta tietoa etsi en, tietoa mulla on kyllä. Selvää vettä mä seilailen aurinko alla ja yllä. Tuonen ma taistoon vaadin ja voitan, kuoleman kantelet kaikki ma soitan sielussain. Laajat on kantelet laulajain.
Oli aamu se kaunis ja keväinen, oli kevättä täys sun rinta, soi vuossadan tuuli sun purjeissas, sitä vahtosi merten pinta, ja laulusi laineilla karkeloi, myös leikiten vellamot läikkyi, runopurtesi nuorissa kantelet soi ja keulassa keijuset väikkyi.
Eikä tässä kuuna päivänä pääse asioilleen! Semmoista se on aina, jos mihinkä aikoo! Silloin ne on kaikki ihan kuin hulluja! Pane tähän komuudille vesikannu! Mitä sinä siitä kädessäsi koko päivän kantelet? Ja etkö sinä olisi saattanut sitä jo aluksi itse tuoda? Minä olin kahverissä ja sanoin Annille...
Minä uneksin jouluni joutuneen kera kuusien, kynttilöiden, minä luulin haamujen haihtuneen ja mennehen metsä-öiden. Ja luulin jo, ett' olin ihminen, en ainainen uneksija, ja luulin jo, ett' olin onnellinen en onnen vain runoilija. Kas, ihminen suree ja iloitsee ja ihminen tuntee ja elää. Mut laulaja kulkee ja kuuntelee ja sen korvissa kantelet helää.
Nyt hyvästi, taivas, jää, ja pauhaava metsä sinä, joka päälleni kantelet, päälleni minun katalan! Ylös neito! pyhi kasvoiltasi hapenet, ja pane pois tämä unelias muoto. Oletpa lapsikas tyttö, joka näin turhasta tuskittelet; mutta uiskenteles vielä vuosia muutamia elon myrkyllä täytetyssä virrassa, niin asia tämmöinen kuin tämä on silmissäsi mitätön, sinä naurat sille. Muista, neito, sanani.
Vaarat palavat aamun tulessa kuin unessa aavistettu taikamaa, härmä puissa kimmeltelee, kuura maassa kiiltää, medelle haiskahtelee metsä, ja niin on kuin kantelet ilmassa soisivat. Jo ymmärtää hän Tapion taivuttaneensa, jo metsän Mielikin suosion saavuttaneensa. Mustanaan ovat urpukoivut teiriä täynnä, ja ne odottavat kuin kypsät hedelmät puusta pudottajaansa.