United States or Mexico ? Vote for the TOP Country of the Week !


Silloin talviset yöt, revon tulten leimussa myötään, Ilman impien kanss' tanssin ja leikkiä lyön; Kolhaisen myös vasarallani nukkuvien tuvan seinään, Muistutan: kuinkapa lie kaikk' ovet suljettu vaan! Tähtiä hangelle kylvän, pensaat, puut hopeoitsen Kas, nepä kimmeltelee loistossa armahan koin! Lapsille ikkunan ruutuun kukkia teen komeoita, Vaikkapa pienosien ystävä muuten en lie.

Ja immyt ikkunan aukaisee. Kuu loistavi, kutri kimmeltelee. Mi helkkävi yössä niin himmeään? Hän kuuntelee, käsi sydämellään. Ja muistavi muinaista armastaan. Ah, tuulikantele on se vaan! Ei sielua sillä, ei tuntoa, oi, ei itke, ei naura, se soi, vaan soi! Myös kuulevi joskus synnyinmaa. Se herää ja kahleitaan kalistaa. Joko vapaus valkeni raikahtain? Ei, tuulikantele kaikuu vain.

Hän on pysähtynyt suksineen puoliväliin vaaran rinnettä aukeaan paikkaan, josta näkee alempana olevan metsämaiseman soineen, järvineen, virtoineen ja salmineen. Vaaran alta, missä kahden veden välinen koski kimmeltelee päiväpaisteessa, hän näkee majansa katon. Hän on metsämies, näiden yksinäisten salojen ainoa asukas niin laajalti kuin silmä tämän vaaran laelta kantaa.

Kolme kuukautta vuodessa valvoo siellä luonto päivän alituisessa loistossa, ja voit sinä siellä juhannuksen aikana yöllä lukea hienointa kirjoitusta; kolme kuukautta kestää , mutta se on , jota tähdet ja revontulet valaisevat, ja jonka aikana kuu valkoisella hangella kimmeltelee kylmän kirkkaana ja pyhäisen hienona.

Vaarat palavat aamun tulessa kuin unessa aavistettu taikamaa, härmä puissa kimmeltelee, kuura maassa kiiltää, medelle haiskahtelee metsä, ja niin on kuin kantelet ilmassa soisivat. Jo ymmärtää hän Tapion taivuttaneensa, jo metsän Mielikin suosion saavuttaneensa. Mustanaan ovat urpukoivut teiriä täynnä, ja ne odottavat kuin kypsät hedelmät puusta pudottajaansa.

Lausuithan sinä juuri minulle: 'rakastan sinua', ja niitä sanoja en vaihtaisi koko Rooman mahtiin. Oi Lygia, järkeni sanoo, että tämä oppi on jumalallinen ja kaikista paras, sydän sen tuntee ja kuka saattaisi sellaisia voimia vastustaa?" Lygia kuunteli hartaasti hänen sanojaan ja katseli häneen sinisillä silmillään, jotka kuun loisteessa olivat kuin salaperäiset kukat, joissa kaste kimmeltelee.