United States or Russia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaan sotahuudoin suurin akhaijeja kiihteli Nestor: "Ystävät, sankarit Argos-maan, asekumppanit Areen!
Niin, kuuttatoista ei täyttää hän viel' ehtinyt, kovan kärsinyt joukkopa tuo verissään suri häntä nyt, ja ruutuihin ympäri seisoivat siin' ääneti sankarit parhaimmat; kuink' kallis hän oli heille, sen silloin ilmaisivat.
SIMEONI. Huomaa sitten kuinka sanelen. Tässä seisomme. JUHANI. Tässä seisomme! SIMEONI. Kuin uskon sankarit, tuliset miekat kourissa. JUHANI. Kuin uskon sankarit, tuliset miekat kourissa! SIMEONI. Mene tiehes. JUHANI. Mene helvettiis! SIMEONI. Me olemme kastettuja kristittyjä, Jumalan sotamiehiä. JUHANI. Me olemme kastettuja kristittyjä, Jumalan sotamiehiä, Kristuksen soltaatteja.
Mutta oman tahdon taivuttamisessa on paljo vastusta ja usein kyyneleitäkin. Monet kiitetyt sankarit ja kuninkaat ovat hallinneet maita ja kansoja, mutta joutuneet perikatoon, kun eivät ole voineet hallita itseänsä. Tahdon kertoa sinulle kolme muistoa lapsuudestani.
Adlercreutz sen virkkaa voisi, Cronstedt myös ja moni muu, mut ne sankarit on siellä, miss' on sanatonna suu. Jalot lausuin nimet, heille kiitosta ja kunniaa! Monta heidän vertaistansa povehensa peitti maa, Döbeln lepää, Duncker lepää: kysy heidän aikojaan, niistä tietää, niinkuin tässä, halpa sotavanhus vaan.
Ne romaanit, joita he valitsivat, olivat kuitenkin harvoin sitä laatua, että ne kiihoittivat henkistä lämpömittaria siihen määrään, että veri olisi kuohunut; sankarit ja sankarittaret olivat säädyllisen käytöksen esikuvina. Mr James'in romaneja luettiin siihen aikaan paljon, ja he olivat kaikki yksimieliset siinä, että ne "olivat romaaneja, joita isän sopi antaa tyttäriensä lukea."
Tässä sitä mainitaan vertauskuvassa; ainoa paikka, jossa sankarit itse esiintyvät hevosen selässä, on myöhäissyntyisessä X laulussa; ks. Sel. Il. 694, 695. ... kädell' urhoa valtahisella eespäin työnteli Zeus: 151:sen säkeen mukaan Zeus on jäänyt Īda-vuoristoon, Gargaron-nimiselle huipulle; sieltä hän, kuten seuraavasta laulusta käy ilmi, edelleen katselee taistelun menoa.
Riehui ja rehenteli, poikia puukolla löi. Kauhistui kylän naiset. Miehet hymähtivät monet on höyhennetty sankarit ylväämmät. Olipa tanssit taasen. Hessu temmelsi taas, pyörähti kantapäillään, karjuen miehiä kaas. Hätkähti penkillä Janne harmajapartainen. Yhdellä hyppäyksellä hampparin etehen loikkasi, paukautti yhteen suuret kouransa hän edessä Hessun nenän äkkiä kelmenevän;
»Niin, ja ne kyllä syövätkin, mutta näetkös, mitä enemmän me kärvennymme paistinvartaassa, sitä suuremman kunnian saamme, ja koska nyt kunnia on ainoa, mitä meillä on jäljellä, niin täytyy meidän pitää siitä kiinni ja olla kuin sankarit.»
Tieteen kedolla on liikkunut vaino ja ahdistus, ja jotka sen palveluksessa ovat uhranneet ja menettäneet henkensä, ansaitsevat ainakin yhtä suuren kiitoksen ja kunnian kun urhoollisimmat sankarit sodan tantereella.