United States or Serbia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Täällä Rossnitzissa se oli, jossa huomasin, että meillä oli liian vähä voimia tätä kurjuutta auttamaan, täällä kadotin kokonaan rohkeuteni ja herkesin enää sitomasta...» »...Maslovedissa kertoi rouva Simon, lepäsi kahdeksan päivää taistelun jälkeen seitsemän sataa haavoitettua. Enempi kuin heidän valitushuutonsa, musersi sieluani heidän lohduton tilansa.
Ei elämä, vaan rakkaus kuolemassa! CAPULET. Lastetta, ivaa, tuskaa, kidutusta! Oi, hetki lohduton, miks murhaamaan, Murhaamaan ilojuhlaamme sa tulit? Oi, lapseni, mun lapsukaiseni! Mun sieluni, ei lapseni! Oi kuollut! Sin' olet kuollut! Lapseni on kuollut! Ja lapsen kanssa ilo haudattu. LORENZO. Vait! Hävetkää! Nuo tuskan voivotukset Ei tuskaan auta.
Nämä sanat olivat hänen tietämättänsä tehneet syvän vaikutuksen häneen, syvemmän kuin mikään muu aina Yrjön kuolemasta asti. Sama lohduton tyhjyyden tunne, sama välinpitämättömyys kaikista, paitse omaa surua, joka vallitsi Erlandissa, oli myöskin painanut häntä. Monituisia kertoja hän oli itsekseen valittanut ettei hänellä enää ollut ketään lemmittävää, ei ketään, jonka eteen elää.
LUCIUS. Tää näky noinko syvän haavan lyö, Ja sentään inhottu ei elo väisty! Elolle elon nimen kuolo jättää, Kun muut' ei jäljell' elosta kuin henki! MARCUS. Ah, syddn-parka, lohduton on muiskus: Jäävettä ryytyneelle madolle! TITUS. Oi, milloin päättyykään tää kauhun uni! MARCUS. Hyvästi, mairittelu! Kuole, Titus!
Sun ystäväs Eerik on lohduton, pahat aaveet väijyy teitään, niin monta hän surmaan syössyt on, ei säälinyt kyyneleitään. Nyt kytkeä tahtoo he kuninkaan, ei valtikkaansa he siedä, mut ethän, Kaarin, annakaan sa untesi prinssiä viedä? Ja aatelisherrat kapinoi, ei kuule ne kuningastaan ja huovit ja tallirengit, oi, ne nousevat herraansa vastaan.
Andrei. Sinun pyynnöstäsi. Voi, voi, kuinka elämäni jylhä on, Kylmä, kolkko ompi tieni, lohduton. Olenhan ma halpa orja, mitätön. Yksinäinen orpo raukka, äiditön. Armahainen lempi yksin saapi vaan Sydämeni katkeruutta lauhtumaan. Audotja. Se on hän! Se on hän! Taivaan Jumala! Minä tunnen tämän säveleen! Mistä olet sinä tuon laulun oppinut? Andrei. Se on ainoa, mitä olen oppinut äidiltäni.
Unettoman yön, nälän ja levottomuuden uuvuttamana heittäytyi Löfving vihdoin vuoteelle. Pakollisen toimettomuuden tunne riisti häneltä hänen koko elämänhalunsa ja rohkeutensa. Ei hän voinut millään estää asioita menemästä menoansa, toinen lohduton ajatus seurasi toista, mutta sittenkään epätoivo ei sopinut Löfvingin luonteelle. Entä jos heittäisi sikseen kaikki huolet ja yrittäisi nukkua.
Hän mulle ruhtinaankin suosion sois paljon ennen vaikka halukkaasti sen pitäis yksinkin, kuin lahjan, minkä nuo taivaiset soi orvon osaksi. LEONORA. Oi jospa katsees kirkas ois kuin mun! Sä erehdyt, ei sellainen hän ole. TASSO. Jos erehdyn, sen mielelläni teen! Hän pahin vihamies on silmissäni, ja oisin lohduton, jos lievemmin mun häntä ajatella pitäisi.
Liekö ollut raskaan ilman vaikutusta, vai houkutteliko luonnon tunnelma ainoastaan esille sen, mikä piilee jokaisen sydämen pohjalla, mutta kun tänään tarkastelin ihmisten kasvojen ilmettä, näin niissä yhtä vähän vaihtelua kuin ulkona luonnossa. Väsymys oli leimannut kaikkien kasvot, elinvoimaa jäytävä, lohduton väsymys.
Ah, ruhtinatar, sanoi hän vähän suhisevalla, pehmeällä äänellä, minä olen lohduton, totisesti perin lohduton. Voi mikä pulma! Jos minun hän oli sanomaisillaan hevosen nimen, mutta pidättihe kultaraudikkoni tänään voittaa teidän heponne, niin te varmaankaan ette koskaan anna minulle anteeksi. Toiselta puolen, jos minä en ensinnä ehdi perille, niin te ehkä sanotte, että minä tahallani annoin teidän hevosenne voittaa. Ja nuori, kaunis luutnantti näytti niin onnettomalta siitä hirveästä velvollisuuksien ristiriidasta, että neiti Hanna hymyili ja Helena Nikolajevna myös hymyillen sanoi ystävällisellä äänellään: