United States or Mauritius ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja sitä tyytyväisyyttä, sitä herttaisuutta ja sitä mesisuloutta, joka on venäläiselle luonteelle niin omituinen, mistä se tulisi muusta kuin siitä, että hänen maansa on runsasantinen ja yleensä niin alttiisti palkitsee hänen vaivannäkönsä!
Miten on Jumala menettelevä, mitä keinoja täytyy Hänen käyttää saadakseen sinut näkemään itsesi, näkemään, että entinen minäsi valepuvussa yhä on olemassa ja vaatii ja pakottaa eikä tahdo suoda sijaa muiden vakaumukselle, muiden mielenlaadulle ja luonteelle..." Hän katkaisi äkillisesti ajatusjuoksunsa; hänen lävitseen suhahti omituinen, tuskia ja kärsimystä aavistava tunne.
Olen jo maininnut Cousin'in, jonka seurassa Mérimée hyvin viihtyi ja joka puolestaan pani tämän ritarilliselle luonteelle ja tieteelliselle perinpohjaisuudelle tavattoman arvon; "Mérimée ne sait rien imparfaitement" oli hänen tapansa sanoa ja usein oli Mériméellä tilaisuus oikaista entistä opettajaansa esim. historian alalla liikuttaessa.
Syvällisemmälle ja todellisemmalle luonteelle olemassa olo ei olekaan muuta, kuin epäilystä, tai suorastaan kieltämistä.
Rakkaus, Saara, rakkaus muuttaa uhraukset nautinnoksi, tekee kieltäymykset suloisiksi! Minä kiitän Jumalaa kohtalostani ja soisin vaan ansaitsevani sen paremmin!» «Olkoon niin!» vastasi Saara ylpeästi; «kullakin on oma piirinsä. Mutta kotkan lujalle luonteelle ei sovellu kyyhkysen tyhjä onni!» «Saara!» huudahti laamanni kovin tyytymättömällä äänellä.
Kulkea jälleen tuttuja katuja, tavata jälleen tuttuja ihmisiä katuvaisena syntisenä? Ei, sehän ei ollut mahdollista! Ei ainakaan Johanneksen luonteelle. Kerran hän oli tehnyt omasta mielestään henkisen haaksirikon. Se oli tapahtunut, silloin kun hän oli mennyt kirkolliseen avioliittoon ja ruvennut Rabbingin palkolliseksi. Toista kertaa hän ei tahtonut sitä tehdä.
Ei sitä ensi hädässä pyörretä!» Setä katsahti pikaisesti Valeen silmiin: tuohan kalskahti velivainajan rautaiselle luonteelle! Sitten katsahti hän Santraan, imi mietiskellen muutamia savuja piipustaan. »Tämä nyt ei ole ensimmäinen eikä taida olla viimeinenkään tällainen tapaus. Ja olkoon mitä olikin, kun ei se muuten tapahtunut, niin se tapahtui näin», sanoi Valee.
Mutta sitten pari meistä sanoi suoraan että ei se ole oikein sopivata suomalaiselle luonteelle. Me olemme kaikki enemmän taipuvaisia tunnelmarikkaaseen surumielisyyteen. Emmekä me neuvoisi ketään ryhtymään semmoiseen alaan, joka edellytti pintapuolisuutta ja pahuutta ja rakkauden puutetta. Mutta Janne Kankkunen mutisi jotain itsekseen, jota ei kukaan kuullut.
Vihdoin hän palasi Ruotsiin, mutta siellä hänen täytyi tarkoin pysyä erillään kaikista valtiollisista vaikutustoimista. Hän kuoli v. 1683, ja kuvaavana miehen luonteelle kerrottakoon, että palvelijat luulivat hänen kuolemaansakin teeskentelyksi, kunnes alkoivat tuntea ruumiin hajua.
Hän ymmärsi taas nostaneensa isän mielessä yhden niitä raju-ilmoja, jotka hänenlaiselleen luonteelle olivat todellinen kauhu.