United States or Suriname ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaihtien nojautui Martti uunin taustaa vastaan, niin että hän oli osaksi kätkettynä kun isä astui sisään. Löfvingin puku oli revitty, veren ja lian tahraama. Pää ja vasen käsivarsi olivat kääreissä, mutta ryhti oli tarmokas ja uljas kuten ainakin. Hän ei näkynyt huomanneen poikaansa, mutta kun Sprengtport ojensi hänelle kättä, lensi ilon hohde noihin tylyihin kasvoihin.
Hänen äänensä värisi, mutta kansa totteli häntä. Väki vetäytyi syrjään ja katseli kyynelsilmin ratsuväen kulkua, mutta kun kaikki oli ohitse, kokosi Löfvingin vaimo heidät vielä kerran ja sanoi: Kun ihmiset vaikenevat pitää kivien puhua.
Olen kapteeni Löfvingin vaimo ja rukoilen mieheni puolesta, joka syyttömänä on pantu vankeuteen. Tuskainen ääni kuului etuhuoneeseenkin ja lisäsi siellä seisovan Ringin uteliaisuutta. Hän raotti ovea ja näki vilahdukselta kreivin sillä hetkellä, jolloin tämä jätti anomuskirjan Segebadenille.
Viittauksella käski kenraali Löfvingin poistumaan, lähestyi sitten ja ojensi kättä Sprengtportille, mutta tämä ei liikahtanut. Suorana ja jäykkänä kuin kivettyneenä istui majuri tuijottaen Buddenbrockiin.
Mutta Löfvingin sydän halusi palavasti anteeksiantoa, ja kun Tasma ei vielä ymmärtänyt minkä uhrin Löfving teki ampuessaan parhaan ystävänsä, tahtoi hän sitä vieläkin selittää. Mitä tulee vaimooni ja lapseeni, niin olisinhan voinut saada heidät maasta ulos ja itsekin paeta.
Sen johdosta arveltiin jos jotakin, mutta kun ei sen koommin mitään kuulunut, vaikeni se asia vähitellen. Uutinen Löfvingin vangitsemisesta vaikutti sitä vastoin valtaavasti. Kaikki suomalaiset rykmentit, mutta semminkin hämäläiset ja karjalaiset, pitivät sitä uusien onnettomuuksien enteenä. Mitä! Tämmöisenä aikana pannaan kahleisiin mies semmoinen kuin Löfving!
Hän se kuitenkin sen alkuun pani, mutisi Sprengtport. Hän ja me kaikki. Nämä sanat tuntuivat Löfvingistä joltakin moitteelta hänen korkeasta ihanteestaan, ja hän oli vähällä kuohahtaa, mutta hillitsi itsensä kuitenkin. Sprengtport huomasi vieraansa närkästyksen ja käänsi keskustelun toiseen suuntaan kysymällä kuinka Löfvingin laita oli ollut sitten kun erottiin.
Niin kului hetki ikäänkuin ystävien kesken, vaan vieraat koettivat kaikin mokomin tiedustella kuulumisia Löfvingistä ja lupasivat enemmän kuin mitä siihen aikaan kellään Suomessa oli, jos auttaisimme heitä elävänä tai kuolleena saamaan Löfvingin heidän haltuunsa. Vihdoin he kuitenkin huomasivat houkutuksensa turhiksi, ja päällikkö pyysi miestäni viereensä tupakoimaan.
Silloin olisi tämä jäänyt tekemättä. Et saa niin puhua, Löfving. Se on suuri synti. Se synti ei ole minun, hänen se on. Mutta ei ole vielä kaiken loppu. En saa syödyksi enkä nukutuksi ennenkuin saan ne kaikki käsiini, ja ellen kaikilta katkaise niskaa, niin ainakin Martilta. Jos aijotte tappaa minut, niin tehkää se, huusi Martti astuen Löfvingin eteen.
Ei mitään rauhaa, ei mitään neuvoa päälliköltä, ei mitään tukea ja apua väestöltä, yhä vaan olla aiheuttamassa surua ja hätää, saada kirouksia eikä suinkaan kiitosta osakseen, mutta pakotettuna kaikkea tätä kestämään. Löfvingin varma ryhti oli osaksi lauhtunut hänen kertoessaan järkähyttäviä muistelmiansa, ja haihtuva kalpeus näkyi hetkeksi hänen ruskettuneissa kasvoissaan.