Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Löfvingin tapaaminen ilahutti häntä lisäksi. Nämä kaksi eivät olleet tavanneet toisiansa sitten kun tuo odottamaton tieto sotatointen jatkamisesta oli saapunut, ja siitä oli jo viikkoja kulunut. Sanottiin että kapteeni oli Porvoossa tarkastamassa kruunun varastoja ja kuljettamassa niitä Haminaan. Mutta tapansa mukaan ilmaantui hän tänään sinne, missä häntä vähimmin odotettiin.
Parempi on siten, kuin jos tulisi päivä, jolloin kadumme ettemme eronneet. Attila seisoi kalpeana ja mykkänä. Hän ei voinut sanaakaan sanoa. Jumala sinua suojelkoon ja varjelkoon! sanoi Löfving. Anna anteeksi jos suretan sinua, mutta toisin en voi. Sanattomana tarttui Attila Löfvingin käteen, puristi sitä ja lähti.
Löfving, joka muutoin ei välittänyt elävistä eikä kuolleista, itki ja koetti lepyttää poikaa, joka kuitenkin pakeni häntä. Löfvingin meillä ollessa pyysi Antero hartaasti häntä jättämään viholliset rauhaan, sillä kyllä naiset ja lapset saavat hengillään maksaa mitä sissit hyötynevätkin. Mutta turhaan hän puhui, ja ystävät erosivat kiivaassa riidassa.
Saattaisi minulla olla teille jotakin sanottavaa, ehkä näkisitte minussa muuta kuin murhaajan, mutta isänne muisto on minulle pyhä, enkä menettele teitä kohtaan toisin kuin tahtoisin, että muut menettelisivät minua ja poikaani kohtaan. Löfvingin pää vaipui ja hän katseli alaspäin. Attila tarkasti häntä vaijeten. Täällä hänellä ei ollut mitään tekemistä, hänen tiensä vei kauvaksi täältä.
Tyytyväisinä verovapauteensa omalla konnullaan olivat kaikki polvi polvelta palvelleet valtakuntaa milloin miekalla milloin auralla aina tähän vanhukseen saakka, joka nyt lepäsi Löfvingin luona. Eikä Eljas Kornatus ollut suinkaan huonontunut suvustaan.
Hänen isänsä tekisi samoin sinulle, jos hän eläisi, vastasi Löfving hiljaa. Hänen isänsä oli kavaltaja! Muutoin ei poika olisi sillä puolella millä on. Mutta tänään näkyy olevan tapana pitää hänenlaistensa puolta. Sitä kuitenkaan en teistä uskonut. Ankara ilme lensi Löfvingin kasvoille, mutta Maria valitteli ystävällisesti: Luvataan se, Martti. Ainakin minä niin teen ja sanon muillekin.
Löfvingin läsnäolo riisti häneltä kaiken voiman. Kapteeni huomasi sen ja astui muutamia askeleita lähemmäksi. Sillä välin Maria uudestaan toipui ja vastasi: Tiedän että minun tulee kuolla, ja että lain mukaan sen ansaitsen. Mutta sitä ennen tahtoisin vielä seisoa kahleitta ja vapaana tuolla ulkona. Tahtoisin mielelläni nähdä auringon ennenkuin sanon elämälle jäähyväiset.
Ammatin olin oppinut äidinisältäni nuorena, ja nyt se kelpasi. Olisimme voineet ottaa Martin luoksemme, mutta hän viihtyi hyvin siellä missä oli, ja majuri piti hänet hyvänä. Löfvingin mielestä oli paras antaa hänen olla, niin ei tarvinnut hänen, niinkuin muiden lastemme kasvaa omalle maalleen vieraana. Enempiin kysymyksiin ei nyt ollut aikaa, sillä tupaan astui kaksi miestä, Löfving ja Martti.
Ei ole tarvis luopua siitä, joka itsestään raukee. Kenen luo nyt enään menisin, kun ne miehet, joihin luotin, kieltäytyvät ajattelemasta asiata? Sprengtport kääntyi Löfvingin puoleen. Koska olemme saaneet hänen lupauksensa, niin annamme mekin omamme ja lupaamme saattaa tämän aseettoman miehen ehjänä vahtien ohi.
Hän ei tahtonut enempää kuulla eikä nähdä, mutta Maria polvistui hänen eteensä ja rukoili tuskallisesti: Isäni tähden. Hän teiltä kerran kysyy viimeisiä hetkiäni, ja teidän on silloin iloista ajatella, ettette kieltänyt viimeistä pyyntöäni. Sen hetken, muistuttaminen, jolloin Löfvingin tuli laskea tämä suruntaakka vanhan majurinsa hartioille, vaikutti ratkaisevasti.
Päivän Sana
Muut Etsivät