United States or Namibia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja tutkivana käänsi Kornatus silmänsä Löfvingin puoleen, joka jatkoi: Jumala ties mikä hän on. Mies ratsasti koko ajan vaiti kuin kala, ja näytti vähän uinailevalta satulassaan. Mäkitörmillä hän välisti elpyi ja mulautti silmänsä milloin taivasta milloin maata kohden, ikään kuin olisi tahtonut niellä kaikki, mutta sitten vaipui hän taas unelmiin.
Kornatus otti piipun suustaan ja päästi kätensä painumaan alaspäin. Semmoiset naiset olivat hänen mieleensä. Niihin saattoi luottaa. Mutta Martille on hän kuitenkin vieras, kun häntä oli kasvattanut majuri Sprengtport. Tähän kysymykseen vastasi Leena kylmähkösti: Martti ei ole minusta koskaan huolinut, eikä ihmekään, mutta se sikseen.
En minä ensimmäisenä pakene, mutta en viimeisenäkään, sillä parempi käsi tulessa kuin kasakka talossa. Kornatus nousi. Onko teiltä paljon korjattavana? suokaa minun auttaa. Leenalla ei ollut aikaa katsellakaan häneen saatikka antaa mitään tehtävää, nyykkäsi vaan ystävällisesti. Kiitos Kornatus. Köyhän alus on kepeä soutaa.
Ja sanon sen nyt niinkuin ennenkin, että venäläinen on hyväluontoinen, kun pitää häntä ystävänä, mutta vihollisena on hän pirua pahempi. Niin on kuin sanotte, todisti Kornatus. Mutta mitenkä oli Galitzinin luona? Ruhtinas kohteli minua toverina. Kysyi Armfeltia, kehui häntä ja koko Suomen armeijaa sekä sanoi meitä urhoolliseksi ja kunnon väeksi.
Omisti sitten maljan Ruotsin kuninkaalle, Armfeltille, De la Barrelle ja kaikille miehekkäille suomalaisille upseereillemme, toivoen heille onnea ja menestystä. Suorana ja tarkkaavaisena oli Kornatus kuunnellut Löfvingin puhetta ja nuo vanhat kasvot seestyivät yhä enemmän. Hänkin muisti monta jaloa tekoa Venäjällä, mutta: ne sikseen, huusi hän iloisesti.
Olette nukkuneet makeasti, Kornatus, sanoi Leena ystävällisesti. Pelkäsin kärpästen häiritsevän teitä. Kornatus veti aika sauvun ja vastasi hiljaisesti: Kärpäsiä ja kasakoita en ole koskaan sietänyt, mutta välisti on paras olla kumpaakaan huomaamatta. Lieneehän Löfving jo palannut? Tiesikö hän mitään rajalta? Hyörinää kuuluu sieltä. Vihollinen varustaa kuten mekin.
Kornatus oli kotoisin Elimäen pitäjän Muhuniemen talosta ja kuului siihen talonpoikaisluokkaan, joka Husulan aatelin nimellä eli verottomilla tiloillaan. Hänen kotikontunsa oli vuosisatoja siirtynyt perintönä isältä pojalle, ja aina oli suku kulkenut kunnialla ja saanut monta ihmeellistä merkkiä Jumalan suojeluksesta.
Leena seurasi tätä katsetta ja huomasi siinä äärettömiä kysymyksiä, levottomuutta ja rakkautta. Kolmas oli tässä liikana. Oli paras lähteä, jotta nuoret saisivat selvittää keskinäisiä kysymyksiään. Kornatus nukkui vielä Leenan palatessa. Hänen kasvojensa syvä levollisuus vaikutti kuin rauhantervehdys Leenan kuohuvaan mieleen, ja siunaten katseli hän vanhusta.
Kun pikarit olivat tyhjennetyt, ryhtyi Löfving taas puhumaan: Olemme sittenkin alottaneet väärästä päästä. Eikö niin Kornatus? Päivänä tämmöisenä olisi ensimmäinen pikari omistettava nuoruutemme kuninkaalle Kaarlolle ja hänen muistolleen. Sitä minäkin kapteeni, Kaarlo kuninkaan malja! huudahti vanhus. Hänen vertaistaan ei tule koskaan. Silloin kelpasi olla sotamiehenä, mutta nyt!
Suokoon Jumala, vastasi Kornatus vakavana, luoden tarkastavia katseita laaksoon, jossa kiväärit jo kaikkialla paukkuivat. Samassa laukasi vasen siipi ensi kerran kiväärinsä tervehdykseksi ja vastaukseksi ryntäävän vihollisen tulelle.