Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Totta tosiaan, olihan siinä majuri Sprengtportin entinen palvelijatar, naimisissa Raskin kanssa Löfvingin omasta komppaniiasta. Niin oli, vaikka hän ei tuota alussa huomannut. Sitä vastoin oli Ulla kohta tuntenut kaikki kolme. Miksei hän tuntisi kapteenia, majurin oikeata kättä, ja kuinka hän ei käsittäisi, että tuo välkkyväsilmäinen kadetti oli hänen oma, pikku Yrjö Maununsa.
Ovessa hän kääntyi ja sanoi: Olin vähällä unohtaa majuri Sprengtportin tervehdyksen teille. Hän makaa sairaana Porvoossa. Häneltä sain tietää että olitte täällä vankina, ja minä lupasin tuoda teidät hänen luoksensa. Välskäri Göhle sanoi minulle, ettei hän enään kestä kauan. Löfvingin silmiin nousi kyyneleitä.
Leena puolestansa kuvasi Löfvingin järkähtämätöntä uskollisuutta sille lipulle, jolle hän oli vannonut, hänen rakkauttansa Ruotsin vapauteen. Semmoisia suurtöitä pitäisi majuri Sprengtportinkin tyttären ymmärtää. Jos Ruotsin kuningas olisi puolustanut maata niinkuin Löfving ja hänen miehensä, niin olisi maailma saanut nähdä toista.
Tiedän varsin hyvin mitä olen miehelleni, teille, hyvät herrat ja itselleni velkapää. Nyt seurasi lyhyt keskustelu siitä, mitä vastaisista tapauksista luultiin tahi ei luultu, jonka jälkeen molemmat herrat sanoivat jäähyväiset ja lähtivät. Kun majurinrouva palasi tyttärensä ja Leena Löfvingin luo, tiesivät nämät jo, että majuri oli likellä Lappeenrantaa.
Pieni ja köyhä se oli, mutta lapset ja minä saimme Anteron heltymään, niin että hän päätti purkaa kauppansa Löfvingin kanssa. Joulupäivänä tuli Löfving meille katsomaan poikaansa, jota hän ei ollut nähnyt viiteen vuoteen. Poika pelkäsi isäänsä, ja siitä hän oli kovin pahoillaan.
Vilkastessaan ulos akkunasta, huomasi hän mökin läheisyydessä vanhanpuolisen naisen, joka painoi sormensa huulilleen, ikäänkuin merkiksi, ettei Löfvingin pitänyt puhua. Sitten näytti hän ruskeata nahkavyötä, jonka solki oli suljettu, mutta keskeltä oli nahka katkaistu ja riippuvista päistä vuoti verta.
Siten sinä petyit. Löfvingin pää oli vaipunut rintaa vastaan, ja kädet ristissä istui hän mykkänä ja liikkumatta, ikäänkuin eivät Tasman sanat olisi hänelle kuuluneet. Attilakin seisoi ääneti, ja onnen kajastus hänen piirteistään rupesi haihtumaan.
Saattaa olla, kuului Löfvingin ääni akkunan luota, jossa hän veteli savujansa, saattaa olla, mutta tuo kurja pako ei ollut sodan syy. Sotia on ollut kaikkina aikoina, mutta eivät Suomen pojat ole koskaan ennen häväisseet itseänsä sillä tavoin. Mihin olisivat Ruotsin kuninkaat joutuneet, jos olisimme heille lähettäneet moista väkeä.
Aijomme taistelutantereelle. Nuorten isät ovat siellä vuodattaneet vertansa niinkuin mekin. Vai tappelutantereelle. Entä sitten? Sitten täytyy meidän palata kotiin. Seuraa meitä sinne. En voi. Tuo jyrkkä, ratkaiseva vastaus vaikutti äkkinäisen värähdyksen Löfvingin riutuneissa kasvoissa. Hän laski kätensä Attilan olalle ja sanoi: Kuule Martti, tahdon sanoa sinulle pari sanaa.
Vaalea puna nousi äkkiä Löfvingin poskille, ja ääni värähti kun hän, tukehuttaen pahaa mieltänsä, sanoi: Et tahdo? Attila loi katseensa ylös: Hän se ei tahdo! Hän tietää, että minua tarvitaan täällä. Sieluni ei elä maassa, se elää hänen luonansa ja tehtävässäni. Minun täytyy pitää lupaukseni ja suorittaa se, minkä alotimme yhdessä. Muutoin seuraisin teitä.
Päivän Sana
Muut Etsivät