United States or Finland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaikki päät olivat paljastetut. Raivokkaimmatkin seisoivat liikkumatonna. Kaikkien silmät tarkastivat samaa paikkaa. Jokainen odotti. Muutaman sekunnin Diesbach seisoi äänetönnä, silmät ummessa, sinertävä kalpeus kasvoilla. Olisi luullut häntä patsaaksi. Yht'äkkiä tämä patsas värähti, tointui, oikaisi itsensä. Kääreet, jotka häntä ympäröivät, putosivat, tahrattuina muutamilla veripilkuilla.
Professori oli kolmannen päivän illalla sanonut taudin tekevän käänteen. Isä ja äiti olivat äänettöminä istuneet vuoteen ääressä ja katselleet pientä, rakasta muotoa, joka vähitellen aivan kuin jäykistyi samalla kuin sinisenkuultava kalpeus levisi sille. Hengitys korisi ja näytti olevan vaivaloista ja melkein särkynyt katse ei ollut pitkiin aikoihin kiintynyt kenenkään.
Cethegus siirsi nopeasti oviverhot syrjään ja meni telttaan. Silloin Syphax, jonka pronssipinnan läpikin näkyi kalpeus, riensi häntä vastaan, syleili hänen polviaan ja kuiskasi liikutettuna: "Oi herrani, suuri jalopeurani. Sinä olet nyt verkossa hukassa. Ei mikään voi sinua enää pelastaa." "Hillitse itseäsi, orja", käski Cethegus. "Sinustahan vuotaa verta " "Ei se tee mitään.
"Sinä kukaties tiedät että minä huomenna lähden pois?" sanoi hän. Nainen katsoi hämmästyneenä häneen silmänräpäyksen ajan, sitten loi hän katseensa alas, kuoleman kalpeus peitti hänen kasvonsa ja hän vapisi kuin haavan lehti tuntui siltä kuin hän vaipuisi polvilleen. "Ole varoillasi!" kehoitti nuorukainen ja tuki häntä.
Kun minä siten täytän oikeuden vaatimukset, niin teidän, joita vieläkin vanhempinani rakastan muistella, välinne paranee ja minä puolestani pidän suurimpana ilonani usein saada tulla käymään luonanne". Viimmeiset sanat lausuessaan Valpuri purskahti itkemään. Helena nousi. Kuolon kalpeus peitti hänen kasvonsa.
Stjernhök tarttui hänen ojennettuun käteensä ja äkkinäinen kalpeus levisi hänen miehekkäille kasvoillensa nähdessänsä miten muutamia viikkoja kestänyt tauti oli painanut leimansa Henrikin kasvoihin. «Miten hyvä olet, kun tulit luokseni! Kiitos Stjernhök!» lausui Henrik innokkaasti, «varmaankaan en milloinkaan muuten olisi saanut nähdä sinua tässä elämässä.
Hän kokosi siis voimansa, tukahutti epäilyksensä, keskitti koko olentonsa voimat sanaan: »uskon» ja odotti ihmettä. Mutta kuten liiaksi jännitetyn kielen täytyy katketa, niin hänenkin jännityksensä laukesi. Kalman kalpeus peitti hänen kasvonsa ja ruumis alkoi kangeta. Hän ajatteli, että hänen rukouksensa oli kuultu, sillä nyt hän kuolee.
Kalpeus harmaa kuin tuhka peitti nyt näitä kasvoja, jotka äsken olivat sydämmellisimmän rakkauden innostamat. Mustansiniset suonet paisuivat hänen otsallaan ja hänen ennen niin kirkkaat ja kauniit silmänsä hehkuivat kuin palavat kekäleet suurissa, syvissä kuopissaan.
Hänen runojansa löytyy albumissa Kaikuja Hämeestä y.m. Hän kangasta helskytellen Nyt kutovi uutteraan, Ja kultainen kihlasormus Hänen kiiltävi sormessaan, Ja niidet ne nousee, laskee Ja sukkula suihkailee, Jalat tanssivi polkusilla Ja loimet ne lyhenee. Vaan kalpeus poskipäillä On kutoissa morsion, Ja silmässä luonti, tuike Niin outo ja kumma on.
Kapteini Corsican pudisteli päätänsä niinkuin se, joka ei tunnusta sattumuksen vaikutusta inhimillisissä menoissa. Samalla silmänräpäyksellä meni Fabiani portaita myöten kannelle vievään kappiin. Minä näin hänen ainoastaan pikimmältään, mutta minua hämmästytti hänen kasvoinsa kalpeus. Verta juokseva haava oli taas revitty auki, ja minulle teki pahaa nähdä häntä. Me menimme hänen jälkeensä.