Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. kesäkuuta 2025
Juuri sinä hetkenä kuului palvelustytön askeleet salista, ja rouva otti vastaan avonaisen paperin työhuoneen kynnyksellä. Tämä on sinulle, Rafael, sanoi rouva ja saamatta selkoa mitä siinä seisoi toi sen miehellensä. Maanviljelysneuvos oli tuskin ottanut paperin käsiinsä ja tuskin aukaissut sen kuin hänen silmäteränsä mustuivat ja kamala kalpeus jyrkästi piirtäytyi suupieliin.
Pyöristyneet silmät rupesivat värähtelemään uhkaavan nopeasti, huulet menivät hörölleen ja se tuttu, Kertusta niin miellyttävä loukkaantumuksen juova hänen alaleuvassaan tuli entistä selvemmin näkyviin. Samassa rupesi ihmeellinen kalpeus levenemään hänen poskilleen, aivankuin ihmisen pelästyessä jotakin.
Hän ensin kalpeni mielenliikutuksesta, sitten nousi poskille punaset täplät, jotka kalpeus jyrkästi jakoi kahtia. Ei mitään kukkavihkoa, ei ainoatakaan ruusua ollut sulhasella hänelle antaa!
S:t Claire ummisti silmänsä, huulet värähtelivät ja hän toisti hiljaa itsekseen äsken laulamansa latinalaisen virren sanoja. "Hän hourii", sanoi lääkäri. "En houri", sanoi S:t Claire selvään, "vihdoinkin olen päässyt rauhaan." Tämä ponnistus teki lopun hänen voimistaan. Kuolon kalpeus levisi vähitellen hänen kasvoilleen; hän kuiskasi: "äiti", ja veti viimeisen hengenvetonsa.
Hänen kiljuntansa muuttui vähitellen kummalliseksi, hiljaiseksi ulinaksi, melkein valituksen tapaiseksi, joka alkoi oikein hirvittää. Ella, pitempi kuin Esa, roikalemainen velmustelija, teuhui kirveensä kanssa ainoastaan oviloukossa, poskilla kalpeus, josta epäilemättä johtui hänen liikkeissään huomattava jonkinlainen vetelyys. Mutta noita kahta oli merkillinen katsella.
Lisääntyvä kalpeus toisten poskilla oli ainoa vastaus, ja majurikin vaikeni, mutta hetken kuluttua hän lausui surullisesti: Vaikka kuinka silmäilen taapäin, en näe muuta kuin levottomuutta, tuskaa ja häviötä, silloin tällöin vaan hän kurotti kätensä vaimolleen rakkauden ihmeellisen voiman lieventämänä.
Ei mitään rauhaa, ei mitään neuvoa päälliköltä, ei mitään tukea ja apua väestöltä, yhä vaan olla aiheuttamassa surua ja hätää, saada kirouksia eikä suinkaan kiitosta osakseen, mutta pakotettuna kaikkea tätä kestämään. Löfvingin varma ryhti oli osaksi lauhtunut hänen kertoessaan järkähyttäviä muistelmiansa, ja haihtuva kalpeus näkyi hetkeksi hänen ruskettuneissa kasvoissaan.
Heidän silmänsä, jotka vähitellen olivat tottuneet pimeään, välttivät katsomasta toinen toisensa kasvoihin tuona kauheana hetkenä, ja hämärässä valossa heidän poskiensa luontainen kalpeus näytti entistäkin harmaammalta ja kalmanomaisemmalta. Mutta heidän otsansa oli koholla ja varjoton he eivät vapisseet heidän huulensa olivat tarmon puristuksessa.
Vaan kalpeus poskipäillä On kuroissa morsion, Ja silmässä luonti, tuike Niin outo ja kumma on. Mut sukkula kiirein lentää Ja neitonen myhäjää, Ja kutrien kultalaineet Ne harteilla läikkyää. "Jo herkeä lapsi parka! Mi kankaalla kiire on? Jo toisehen kuuloitettiin Sun kultasi uskoton." Vaan sanoja näitä äidin Ei kuulevan neito näy, Sen sormissa vinhemmästi Vaan sukkula suihkain käy.
Päivän Sana
Muut Etsivät