United States or Vatican City ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt sitä kysyttiin ääniä ja arvosanoja, nyt sitä ihailtiin uutta lakkia ja laskettiin, montako oli kukkavihkoa. Jopa se sinua somistaa! Eikö tunnu kovin hauskalta? Mahdat olla onnellinen! kuului ääniä heidän ympärillään. Ja nuoret eivät joutuneet vastaamaankaan kaikkiin onnentoivotuksiin ja kysymyksiin. Vähän syrjässä seisoi siinä myös Arvi, valkolakki päässään.
Aina vähän, aina vähän. Ja nainen, joka näkyi menevän hänen rinnallaan puutarhaan...? Hän on kyllä meidän yhteisiä nuoruuden tuttujamme. Olet sinäkin monta kukkavihkoa haaskannut hänelle. Rouva Sinikka? Oikein arvattu, Kuusiston kartanon emäntä. Taisit sinäkin aikoinasi olla vähän niinkuin pikiintynyt häneen? Taisin olla. He ovat täällä sinun vierainasi? Niin.
Ja kun vanhukset näkivät hänen astuvan esiin suurta kukkavihkoa kantaen, suureni heidän liikutuksensa, vanhat muistot tulivat heidän mieleensä ja kyyneltensä välitse hymyillen sanoivat he: "Ah, meidän pikku Rosemme! Meidän Blaisemme, meidän Charlottemme!" He elivät taas koko menneisyyden.
Tytöt, emmekö sido hänelle kukkavihkoa huomiseksi, kun hän lähtee, ja kiinnitä siihen tervehdystä neljältä vallattomalta maalais-tölleröltä Pariisiin. Niin, niin, sen teemme, huusivat toiset. Mutta on toki hyvä, virkkoi Edit muistellen tuota veljenmaljaa, että hän matkustaa jo huomenaamuna ja jää ulkomaille kahdeksi vuodeksi. Kun hän palaa, olemme jo suuria neitosia.
Hän ensin kalpeni mielenliikutuksesta, sitten nousi poskille punaset täplät, jotka kalpeus jyrkästi jakoi kahtia. Ei mitään kukkavihkoa, ei ainoatakaan ruusua ollut sulhasella hänelle antaa!
Varmastikin tuo tessalialainen orjakauppiasroisto on varastanut sokean tytön joiltakin ylhäisiltä vanhemmilta. Paitsi että hän osaa sitoa kukkavihkoa hän laulaa ja soittaa sitraa, ja sekin tuo rahaa; ja viimeksi mutta se on salaisuus.» »Se on salaisuus! Mitä!» Lydon huudahti, »oletko sfinksiksi muuttunut?» »Sfinksiksi, en! kuinka niin sfinksiksi?»
ASSESSORI. Kesällä tietysti, juhannuksen aikaan, jolloin luonto on kauniimmallaan, kukkaiset levittävät tuoksuansa ja ihmisrinta paisuu virkeydestä, elämän halusta ja lemmestä silloin Hanna! V. Kohtaus. Entiset. Muutamia pieniä tyttöjä tulee sisään kantaen kukkavihkoa, jonka vievät Hannalle.
Ottaessaan vastaan Uunon kukkavihkoa Hanna katsahti Henrikiin ja punastui niin onnettoman rajusti, ettei se voinut keltään jäädä huomaamatta. Hän oli sitten koko päivän poskipäät punasina, nauroi onnellisena Uunon sukkeluuksille ja punastui punastumistaan. Henrik katseli tätä asiaa ihmetellen. Hänessä kiehahti yhtäkkiä outoja, repiviä epäilyksiä esille.