Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
»Ja minä itse ihmettelen miksi minun täytyy kulkea, ja että täytyykö minun, ja kuitenkin minun täytyy!» »Täytyykö sinun? Etkö sinä voisi olla kotonasi...?» tyttö taasen epäröiden kysyi. »Eivätkö vanhempasi vielä elä sinä et ole niistä mitään puhunut?» »Kyllä, kyllä he elävät.» »Jos olisit heidän luonaan...?» »Minä en voi, sillä ne eivät minua kiinnitä!» sanoi hän miltei kylmästi.
Silloin sanoo otso vaimolleen: »Kiinnitä otsaani tämä messinkirengas, että poikani minut muista karhuista tuntisi eikä tappaisi minua, jos vastahani tulemaan sattuisi.» Vaimo teki, niinkuin kontio käski, mutta aina itki katkerasti. Satoi siitä paksun lumen, niin jo kuulee kontio vaimonsa veljien häntä tappamaan tulevan.
Hillitse sentähden, saraceni, hullupäisen ja sopimattoman kevytmielisyytesi ja kiinnitä ajatuksesi aineisiin, tälle paikalle paremmin sopiviin; vaikka valitettavasti sinun hartaimmat rukouksesi vain ovat niinkuin synti ja soimaus".
Hän on antanut hänelle luvan palata takaisin linnaan, ja niinkuin ennenkin nukkuu Tristan jälleen kuninkaan huoneessa läheisimpien ja uskottujen parissa. Hän saa tulla ja mennä milloin mielensä tekee: kuningas ei enää kiinnitä siihen minkäänlaista huomiota. Mutta kukapa voisi kauan pitää rakkauttaan salassa! Voi, rakkautta ei voi ihmisten silmiltä piilottaa!
THYREUS. Hän tietää, ett'ei rakkaus teitä Antonioon kiinnitä, vaan pelko. Oo! THYREUS. Siis surkuttelee kunnianne vammaa, Jok' on vain tahra tahaton ja lainkaan Ei ansaittu. CLEOPATRA. Hän jumalana tietää, Mik' oikeint' on. En kunniaani myynyt, Se valloitettiin. Tuota Antoniolta Kysellä pitää. Nyt sait vuodon, herra; Syvyyteen kai sun vaipua nyt täytyy, Kosk' armaasi sun jätti.
On eräs yksityisistä tapauksista saatu nöyryyttävä kokemus, joka pitää paikkansa myöskin ihmissuvun historiassa; tarkoitan »hyväksymisen houkkiomaista hymyä», pakotettua hymyilyä, jonka me puristamme esiin seurassa, missä emme tunne itseämme halukkaiksi samassa äänilajissa vastaamaan keskusteluun, joka ei kiinnitä mieltämme.
»Etkö sinä pidä vanhemmistasi ?» tyttö kummastellen kysyi. Nuorukainen oli hetken vaiti. »Kyllä, kyllä minä pidän, niinkuin paljosta muustakin. Mutta minua ei kiinnitä mikään!» Ja hän tunsi niinkuin hänen sisässään olisi alkanut paisua ja kuohua jotakin, jota hän oli kauvan pidättänyt. »Ja minä toivoisin...» jatkoi hän kiivaasti, mutta keskeytti lauseensa. »Mitä sinä toivoisit...?»
Onko tämä kaikki vain sattuman luomaa soittoa, joka ei hipaisekaan niiden sisäistä äänettömyyttä? Varmaa on, etteivät ne kiinnitä huomiota meluun, jonka me saamme aikaan niiden asunnon ympärillä. Ne arvelevat kenties, että tämä hälinä ei koske niiden maailmaa eikä siis ansaitse huomaamista.
»Te laskettelette arvotuksia», sanoin minä levollisuudella, jota en likimainkaan tuntenut, »eikä teitä kummastuttane, jos en kiinnitä suurtakaan huomiota kuvitteluihinne. Mutta minä olen mennyt jo liian kauas ollakseni nyt enää tahtomatta nähdä kaiken tämän loppua.» »Hyvä», sanoi vieras. »Lanyon, muista valojasi: se, mikä nyt tulee, on ammattiveljien keskinen salaisuus.
Tytöt, emmekö sido hänelle kukkavihkoa huomiseksi, kun hän lähtee, ja kiinnitä siihen tervehdystä neljältä vallattomalta maalais-tölleröltä Pariisiin. Niin, niin, sen teemme, huusivat toiset. Mutta on toki hyvä, virkkoi Edit muistellen tuota veljenmaljaa, että hän matkustaa jo huomenaamuna ja jää ulkomaille kahdeksi vuodeksi. Kun hän palaa, olemme jo suuria neitosia.
Päivän Sana
Muut Etsivät